Hae
VillaNanna

Katse ylijäämäprojektiin

Katse ylijäämäprojektiin

Otetaan katse ylijäämäprojektiin ja töihin, joita ei ole vielä nähty blogissa. Nämä esitellään varmasti täällä vielä päälläkin, mutta toistaiseksi sitä ei tapahdu. Yksi työ on uudelleen muokkauspinossa, sillä pakko korjata. Olen tehnyt vaatteen syksyllä ja nyt kroppa on muuttunut sen verran, että vaate ei pysy päällä. Joten korjattava on ennen kuin esitellen sen blogissa.

Katse ylijäämäprojektiin

Olen ennenkin valittanut sitä, että vaikka miten tekisi tätä projektia, niin tuntuu, ettei laatikko vaan tyhjene. Näyttää kuin se olisi levinnyt ympäri huushollia. Yksi kasa on olohuoneessa ja työhuoneessa on kolme koria, jotka pitäisi tehdä. Olen siis siirtänyt osan materiaalista koreihin, joista on tarkoitus tehdä jotakin tiettyä, jonka jo tiedän mitä teen. Mutta koska aika on rajallinen, niin tulee todella vähän tehtyä mitään ja ensimmäinen asia mitä pitää saada valmiiksi on tytön mekko, niin tämä projekti vain seisoo.

Valmiita töitä:

Verhosta paita

Ylijäämälaatikossa oli kapan verran verhoa, jonka ensin purin, jotta saan enemmän vielä materiaalia käyttään. Lopputuloksena on hauska hiukan läpikuultava paita. Sopii hyvin farkkujenkin kanssa. Alunperin oli tarkoitus pukea paita sähkönsinisten housjen kanssa, mutta paita vaihtuikin toiseen.

Kaava: Allt om handarbete sömnadsmagasin 4/2015

Tilkuista paita

Laatikosta löytyi kaksi vähän pienempää palaa, joista en saanut yksistään mitään jälkevää. Tästä syystä päätin yhdistää nämä kaksi erillaista materiaalia toisiinsa. Pitsikankaasta tuli nippanappa hihat paitaan. Käytin samaa kaavaa tässä mitä ylempänä olevassa.

Kaava: Allt om handarbete sömnadsmagasin 4/2015

Tilkusta poolopaita

Poolopaitaan ei ole kaavaa, vaan olen käyttänyt kaapissa olevaa paitaa kaavana. Paita on tosi lyhyt, kun täysimittaisena ei kangas riittänyt. Hihatkin on tehty vähän eri tavalla mitä normaalisti juuri tuon kankaan palan vuoksi. Paitaa voi hyvin käyttää korkeavyötäröisten alaosien kanssa, tai pukea se aluspaidaksi.

Korkeavyötäröiset housut

Kangasta oli sen verran, että sain itselleni housut nippanappa. Olen ajatellut kuvata housut tuon ylempänä olevan tilkuista tehdyn paidan kanssa. Voisi olla aika kiva yhdistelmä. Näin roikkuvana on vaikea oikeastaan hahmottaa miltä näyttää. Kangas on tummansinistä aika painavaa keinokuitua.

Kaava: Miss B 2/92

Katse ylijäämäprojektiin

Projekti seisoo tällä hetkellä paikallaan

Tämä on totuus tällä hetkellä, projekti ei etene. Niin paljon töitä kesken, että niitä on pakko saada vähän alta pois. Toinen syy on se, että tyttö on pyytänyt minua virkkaamaan hänen häämatkalle mekon ja tämä mekko on nyt ensisijainen projekti. Muut tulevat sen jälkeen. Toki haluan korjata tuon yhden tuunauksen, sillä haluan ehdottomasti käyttöön kyseisen vaatteen asap.

Sairasvuoteella on hyvä alkaa suunnitella miten toteuttaa kaikki suunnitelmansa, sillä meneillään on toinenkin projekti, nimittäin VillaNanna Refashion -haaste. Vielä ei ole tullut sen puitteissa tullut mitään ja omanikaan ei ole edennyt mihinkään. Eli näiltä osin odotellaan vain jännityksellä, mitä tulee vai tuleeko mitään. Aikanaan oli kivaa, kun monet osallistui erilaisiin tempauksiin. Katsotaan miten nyt käy.

Haluatteko saada koosteen, mitä on saatu nyt aikaan?

Mukavaa lauantaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

VillaNanna refashion -yhteisprojekti

Tuunattu paita

Tuunattu paita

Tuunattu paita on vihdoin ollut päälläni töissä ja koettu mukavaksi ja toimivaksi. Paita valmistui kivasti pojan pieneksi jääneistä vaatteista ja pitsikankaan jämästä. Tuunausohjeet olen kirjoittanut jo viime vuoden puolella:

Hei nyt ommellaan

Tuunattu paita

Niin kuin moni tietää, olen kiukutellut useasti siitä, etten oikein ehdi näitä töitäni kuvailemaan tänne blogiin ja se harmittaa vietävästi. Noh, nyt kuvasin nopeasti töissä tämän paidan, jotta pääsette hiukan kurkkimaan miltä paita tosiaan näyttää päällä. Itse olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja paidasta tulikin sellainen kuin pitikin. Paita sopii täydellisesti työpaikalle ja alaosaksi vain leggarit, erittäin rento asu. Ei kiristä eikä hierrä mistään.

Olen samanlaisia paitoja valmistanut myös muista paidoista, kuten neuleesta ja farkkupaidasta, sekä neuleesta ja yöpuvun flanellipaidasta. Olen siis aina tykännyt tämän tyyppisistä tuunauksista. Ovat muuten helppo tapa tuunata, kun haluaa alkaa siirtymään pienistä tuunauksista hiukan suurempiin. Tässä ei tarvita kaavoituksia eikä muitakaan, sakset ja ompelukone riittää.

Tuunattu paita

Tuunaus on kivaa puuhaa

Olenkin jo tuossa aikasemmassa postauksessa kertonut, että aloitin yhteisprojektin kaikkien halukkaiden kanssa. Tutustuminen tuunauksen maailmaan on mielenkiintoista ja siinä oppii valtavasti uutta. Ja koska jatkan entisestään kirppiksiltä ostamista, niin shoppailu omassa kaapissa on ihan ehdoton ja näin myös tuunaus tulee jälleen ajankohtaiseksi monin tavoin. Koska aina sieltä kaapista löytyy vaatetta, joka ei enää päälle tunnu löytävän tietään, vaikka olisi miten lempivaate.

Vaikka oma kaappi aiheuttaakin nyt pientä päänvaivaa, niin aiheuttaa sitä samaa vaivaa myös ylijäämäprojekti. Tuntuu ettei se tällä hetkellä liiku mihinkään, kasa suurenee vain koko ajan. Sama tuntuu olevan myös lankakasan kohdalla. Mutta vähitellen, ei tässä olla jäniksen selässä. Suunnitelmia onkin tullut monen monta ja Työkori, johon laitan seuraavan työn odottamaan alkaakin täyttyä tässä, vaikka ei ole kuin yhden työn tarvikkeet vasta kerätty.

Seuraavana on vuorossa hame, jossa on vähän kaikkea mahdollista. On farkkua, nahkaa, villasekoitetta. Meinaan kaikki laittaa yhteen vaan reilusti. Miten sitten puhdistaa tuollainen hame, jossa on kaikenlaista materiaalia. Noh, heitän pakkaseen ja jos on likaa, poistan sen erikseen, en laita koko vaatetta pesukoneeseen. Helppoa ja yksinkertaista.

Tuunattu paita

Mukavaa päivää!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

Samalla tavoin tehtyjä paitoja:

Pojan vanhoista paidoista minulle paita

Pojan paidoista äidille paita