Hae
VillaNanna

Virkattuja korviksia

Virkattuja korviksia

Olen innostunut tekemään virkattuja korviksia, vielä ei ole kuin paria mallia, mutta vähitellen tulee kyllä uuttakin mallia. Tänä kesänä olen tosissani innostunut virkkaamaan koruja, ne ovat helppoja toteuttaa ja ovat niin ihanan sieviä. Olen toki virkannut ennenkin erilaisia koruja, mutta nyt oikein innostunut. Haluan tehdä ihan kokonaisen korusarjan itselleni virkkaamalla. Katsotaan mitä siitäkin tulee.

Virkattuja korviksia

Virkattuja koruja voi tehdä ihan millä mallilla tahansa. Isot korvikset on tehty virkattu ruusuke -ohjeella ja pienet voi tehdä vaikka pikkukukka -ohjeella. Ja tietenkin virkattuja kukkia voi tehdä vaikka millaisia. Nämä ovat vain kaksi ideaa, joista voi lähteä liikkeelle. Kaikki virkatut korut ovat myös kivoja jämälankaprojekteja. Näissä töissä ei mene kovin kauaa, joten näitä tekee hetkessä enemmänkin. Ja vaihtoehtoja on valtavasti mitä kaikkea näilläkin kukilla ja ruusukkeilla voi tehdä.

Idean poikasta:

  • Kalkakorut kesäksi
  • Kaulakoru
  • Sormukset
  • Korviksia
  • Varvaskoru
  • Nilkkakoru
  • Rintakoru
  • Hiuslenkkiin koristeeksi
  • Rannekoru
  • Hiuspanta
  • Ikiseppele
  • Vyö

Vaihtehtoja löytyy paljon mitä kaikkea näistä kukkasista voi tehdä. Ja jos virkkaa isomman kukan, niin voikin tehdä vaikka käsilaukun. Vaihtoehtoja piisaa. Minä olen aloittanut purkamaan tuota listaa tänä kesänä. Tai sormuksia olen virkannut jo useampana kesänä. Kaulakorujakin olen virkannut aikaisemmin. Nyt vähän toisenlaisia kuin ennen. Eli korujakin voi tehdä vaikka millaisia.

Virkatut korut sopivat elämäntapahihhulin korulaatikkoon

Olen erittäin yllättynyt siitä, miten hyvin nämä aika boheemit korut sopii korulaatikkoon ja käyttöön. Hivenen erilainen lähestymistapa korujen tekoon. Nämä on tosin todella kivaa puhdetta, jos ei jaksa tehdä mitään isompaa hommaa. Itse virkkailin Yyterin rannalla näitä kun miesväki makoili ja nautti auringosta. Koko ajan kun ei viitsinyt rypistää itseään meressä. Oli pakko välillä nousta lepäämään. Oli tosi kiva istua teltassa ja virkata jotakin tosi pientä ja kevyttä.

Silloin Yyterin rannalla kun virkkailin jalkakorujani mietin, että näistä kukista tulisi todella suloiset korvikset. Piti aloittaa jo reissulla korviksia mutta se sitten jäi. Ja jäi muutoinkin pitkäksi aikaa ennen kuin lopulta sain väsättyä nämä kolemt korvikset. En oikein osaa valita mitkä näistä olisi kivoimmat, tykkään kaikista ja suunnitteilla on jo toinen satsi. En kohta käytä mitään muita koruja kuin virkattuja.

Virkattuja korviksia

Rentoa viikonloppua!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Vanhoista koruista uusia koruja virkkaamalla

Boheemit virkatut jalkakorut

Virkattu suojasukka haavoittuneeseen jalkaan

Virkattu suojasukka haavoittuneeseen jalkaan

Virkattu suojasukka Söpön haavoittuneeseen jalkaan. Näin kävi meidän reissulle ja paluu kotiin päivää ennen sovittua aikaa. Emme vieläkään tiedä mitä Söpön jalalle on käynyt, mutta veri roiskui ja huuto oli kammottava. Tämä tapahtui sisällä mökissä ja lattialla ei ollut mitään terävää tai muutakaan, johon jalka olisi osunut.

Virkattu suojasukka haavoittuneeseen jalkaan

Onneksi olimme pakanneet kaikkea mahdollista myös koirille, mutta meillä ei ollut itse liimautuvaa sidettä, suojaamaan haavaa, joka oli anturassa, joten kaivelin hetken lankakassiani, joka oli mukana reissussa ja aloin virkata Söpölle sukkaa, jotta saadaan vähän pidettyä pöpöt poissa ja ettei koira saa nuoltua haavaa. Meillä kun ei ollut myöskään lampunvarjostinta mukana. Sukka valmistui noin tunnissa ja uuden puhdistuksen jälkeen ja kun olimme saaneet laput suojaksi, sukka sujahti hienosti jalkaan.

Söpö oli tyytyväinen, että jotakin oli suojana. Koska halusimme olla lääkärivalmiudessa, päätimme lähteä etuajassa kotiin. Nyt ollaan päästy siis hoitamaan kunnolla haavaa ja koirakin kulkee jo oikein nätisti, ilman klenkkailua. Toki jalka on kipeä ja Söpö sitä vielä aristaa, mutta haava on jo paranemaan päin. Aivan käsittämätöntä mitä mitä tuo toope on taas tehnyt, että tuollaisen haavan sai aikaan.

Mitään ohjetta näihin ei ole, enkä usko, että osaan virkata toisia samanlaisia. Sukkia tulen tosin virkkaamaan myöhemminkin, mutta kehittelyä tämä homma vaatii ja paljon. Sukka kuitenkin toimi hyvin asiassaan ja suojasi hyvin Söpön jalkaa sisällä ja ulkona. Nyt kotona hänellä on lampunvarjostin päässä, niin ei pääse nuolemaan jalkaa.

Virkattu suojasukka haavoittuneeseen jalkaan

Virkkasin sukkaan myös narut, joilla solmin sukan Söpön ympräi, näin sukka ei lähde jalasta helposti.

Matka kotiin sujui rauhallisesti

Söpö matkusti rauhallisesti omassa boksissaan nukkuen koko matkan. Heräili lähinnä kun jouduimme pysähtymään tai kun saavuttiin Espooseen. Silloin koirat alkoivat vähitellen tajuta missä päin maailmaa ollaan. Molemmat alkoivat äänehtiä levottomasti. Matka oli pitkä ja tytöt nukkumisesta huolimatta todella väsyneitä. Koitettiin ajaa mahdollisimman vähillä pysähdyksillä kohti Helsinkiä.

Toki pieni harmistus jäi kun piti lähteä päivää ennen kotimatkalle, meillä kun oli suunnitelmia tuolle viimeiselle päivälle. Mutta minkäs teet, Söpöä piti ajatella tässä. Camping tuli hienosti meitä asian kanssa vastaan ja ymmärsivät oikein hyvin, että halutaan olla eläinlääkärin lähettyvillä. Mieluiten omaan kuin tuntemattomaan lääkäriin. Joten meidän kohdalla huomioidaan tuo vuorokausi ennen lähtö.

Hirmu nopeasti meni aika Yyterissä ja mun ensimmäinen lomaviikko sujahti kovaa vauhtia ohi. Huomasin muuten tänä vuonna sen, että en ole saanut migreeniä. Yleensä aina kun kesäloma alkaa olen monta päivää kovan migreenin kourissa, nyt ei ole ollut mitään. Ei vaikka rannalla ja uimassa oltiin monta päivää putkeen ja olin meressä ilman aurinkolaseja.

Virkattu suojasukka haavoittuneeseen jalkaan

Aurinkoista tiistaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Joulusuunnitelmia

Elämää pelkokoirien kanssa

Vapaata töistä koiran vuoksi?