Täydelliset villasukat
Millaiset on täydelliset villasukat? Minulla ne ovat pehmeät, lämpimät ja sellaiset, jotka eivät kutita. Siksi päätinkin shortsiasuni jälkeen alkaa tikkumaan itselleni pitkiä villasukkia. Ihan myös energiansäästön vuoksi. Ja koska en halua laittaa lankoja hukkaan. Joten näistä ihanista langoista aloin sitten neuloa hitaasti mutta varmasti ihan perussukkia, ilman kuvioita ja ilman mitään muutakaan. Lopputuloksena aivan ihanat pitkät villasuka.
Täydelliset villasukat
Olen aikanaan kun muutimme Helsinkiin takaisin ja tein näyttöä Oulunkylän nuorisotalolla ja ostarilla oli tietenkin (on edelleen) Lankamaailma, tuli aina poikettua siellä shoppailemassa lankoja. Ostin kerran ison määrän ihanaa vaaleanpunaista liukuvärjättyä lankaa ja tästä lankamäärästä on saatu sitten neulottua vaikka ja mitä. On kolme paitaa, shortsit, huivi, pitkät villasukat ja vieläkin jäi lankaa yli sen verran reilusti, että ehkä vielä pipokin tulisi. Lanka on todella ohutta, joten tikuttaa saa kyllä pitkään. Tykkään tästä langasta siitä huolimatta.
Cewec Delano -langalla neulotut
Aika paljon siis tuosta langasta saa väsättyä. Ja siis kaikkinensa olen ostanut kilon kyseistä lankaa. Se, ei lopulta ole edes mikään kovin iso määrä, mutta tämä lanka on kyllä niin kuin hattara, eikä paina juuri mitään. Lanka on myös erittäin huokeaa, joten pienestä määrästä lankaa saa jo puseronkin väsättyä. Sukat neuloin 2,5mm sukkapuikoilla. Nämä sukat eivät sovellu kuitenkaan saapikassukiksi, vaan näin kotioloihin lämpösukiksi sekä unisuksiksi.
Sukkien ohje (koko 36)
Tarvikkeet:
- Cewec Delano -lankaa ( 80% akryylia, 10%villaa, 5% mohairia ja 5% Alpakkaa ) noin 4 kerää
- 2,5mm sukkapuikot
Tee näin:
- Luo 80 silmukkaa ( 20 silmukkaa neljälle puikolle).
- Neulo kaksi oikein kaksi nurin joustinneuletta 5cm.
- Aloita aina oikea neule, neulo aina oikeaa 10krs ja aloita kavennukset. Toista kavennukset niin monta kertaa, että kaikille neljälle puikoille jää 12 silmukkaa.
- Kavenna ensimmäisen puikon alussa ja neljännen puikon lopussa yksi silmukka. ( neulo ensimmäisen puikon ensimmäinen silmukka oikein, kaksi seuraavaa silmukkaa oikein yhteen. Neulo neljännen puikon silmukat oikein, kunnes jää kolme puikolle, nosta yksi silmukka neulomatta, neulo viereinen silmukka ja vedä nostettu silmukka neulotun silmukan yli. Neulo viimeinen silmukka oikein).
- Neulo viimeisen kavennuksen jälkeen noin 5 cm (tai itselle sopiva pituus).
- Aloita vahvistetun kantalapun neulominen (ohje Novitan sivuilla)
- Voit tehdä sukan loppuun Novitan ohjeella. Minulla puikoissa on 12 silmukkaa ja kärkikavennukset on tehty juuri Novitan ohjeen mukaisesti.
Mukavia neulonta hetkiä kaikille!
Seuraa minua:
Kuuran taikaa -villasukat tyttärelle
Kuuran taikaa -villasukat on suloiset ja niin ihanan lämpimät. Pelkästään kuvio tuo lämpöä elämään. Nyt on se aika kun villasukat ovat tärkeät lämpöä halaavat ihanuudet. Kun laitat villasukat jalkaan, lämpö nousee pikku hiljaa kohti päälakea ja sitä vain huokaisee syvään.
Kuuran taikaa -villasukat tyttärelle
Marraskuun alussa tyttöni pienoinen ilmoitti, että nyt tarvitaan villasukat ja kuva tuli perässä, että tämmöiset olis kivat, kiitos. Tyttöni on todella tarkka väreistä ja lopulta löysin kaksi vaihtoehtoa, joista hän valitsi sitten toisen sävyn minkä suostuu laittamaan sukkina jalkaansa. Sitten ohje auki ja hommiin. Ohjeena käytin Pirkka lehden Kuuran taikaa -ohjeen. Pikkuinen muutos kyllä tuli sukkien reunaan, jonka tyttö pyysi itse.
Ohje oli helppo, mutta se muutos, joka sukkiin tehtiin muutti sitten hommaa kuitenkin sen verran, että jouduin purkamaan sukat pariin otteeseen kokonaan ja aloittamaan alusta. Mutta nyt vihdoin sukat ovat valmiit ja kun loma alkaa tuossa, niin pääsen viemään nämä suloisuudet tytölle asti. Kiva nähdä taas äitiä ja lapsiaan pitkästä aikaa. Lapset olen tosin nähnyt tuossa syksyllä, mutta äitiäni en koko tämän koronaviruksen aikana. Ikävä on kova.
Villasukat lämmittää tekijää sekä saajaa
Villasukat ovat mahtava lahja, ne kertoo suuresta rakkaudesta lahjan saajaa kohtaan ja mitä enemmän niihin näkee aikaa ja vaivaa, sen suurempi lämpö niistä irtoaa. Neuleiden teko on hidasta ja aikaa vievää puuhaa. Toki itse neulon perussukat yhden illassa. Mutta välillä voi mennä pitkäänkin. Pisimmillään olen yksiä sukkia tikuttanut vuoden. Neuloin nimittäin erittäin ohuesta villalangasta täyspitkiä villasukkia. Tikutettavaa siis oli ja paljon. Työ oli hidasta, sillä niin ohut lanka kestää ja kestää.
Tosin neulon villasukkia aina vain pyynnöstä ja tarpeeseen. Mutta useasti tarve on aika iso ja välillä sukkia tulee liukuhihnalta, tänä vuonna tosin sukkien neulominen on ollut hiukan katkolla. Olen halunnut tehdä vähän muita juttuja ja opetella uusia kädentaitoja. Kuten esimerkiksi kirjontaa. Minulle kuitenkin on tärkeää sukittaa rakkaittani ja tehdä heille juuri sellaisia sukkia, joita haluavat käyttää. Myös minua lämmittää kun nään tekemäni sukat rakkaan jalassa.
Riemukasta pikku lauantaita kaikille!
Seuraa minua:


12






