Kun kierrätys muuttuu henkilökohtaiseksi – kahvisäkistä tehty kassi
8
On hetkiä, jolloin uusi ei tunnu miltään. Vaikka vaihtoehtoja olisi loputtomasti, mikään ei oikeastaan kosketa. Samalla ympärillä on materiaaleja, jotka ovat jo eläneet: kahvisäkkejä, vöitä, esineitä, joihin on jäänyt jälkiä ajasta ja ihmisistä. Tämä kassi syntyi juuri siinä kohdassa: halusta tehdä jotain, joka tuntuisi omalta eikä valmiiksi pureskellulta. Kahvisäkki ja vanhat vyöt eivät olleet raaka-aineita idealle, vaan idea syntyi niistä. Lopputulos kiteytyy ajatukseen, kun kierrätys muuttuu henkilökohtaiseksi – kahvisäkistä tehty kassi ei ole vain käyttöesine, vaan kannanotto ja kokemus. Juuri tämä tekee siitä merkityksellisen tässä ajassa.
Kun kierrätys muuttuu henkilökohtaiseksi – kahvisäkistä tehty kassi
Materiaali, joka ei peitä menneisyyttään
Kahvisäkki on materiaali, jossa historia näkyy heti. Painatukset, kulumat ja karkea pinta kertovat matkasta, jota ei ole tarkoitettu kauniiksi. Se on kulkenut pitkän matkan, ollut osa työtä ja arkea, eikä sen ole koskaan ollut tarkoitus päätyä asusteeksi. Juuri siksi se toimii. Kun kahvisäkistä tehdään kassi, sen alkuperää ei tarvitse piilottaa, päinvastoin. Se saa näkyä ja tuntua.
Vanhat vyöt tuovat mukaan toisenlaisen tarinan. Ne ovat olleet kiinni ihmisessä, eläneet kehon muutoksen mukana, kiristyneet ja löystyneet elämän eri vaiheissa. Vyön reiät ja patina eivät ole virheitä, vaan merkkejä käytöstä. Kun vyöt muuttuvat kantohihnoiksi, ne jatkavat kantamista uudessa muodossa. Materiaali ei ala alusta, vaan jatkaa siitä mihin jäi.
Tässä kassissa kierrätys ei ole pelkkä periaate, vaan näkyvä ja tuntuva lähtökohta.
Esineestä tulee oma, kun se ei ole täydellinen
Yksikään tällainen kassi ei ole täysin samanlainen kuin toinen. Kahvisäkit ovat erilaisia, vyöt kuluneita eri tavoin. Tämä tekee kassista väistämättä ainutlaatuisen. Se ei ole personoitu nimikirjaimilla tai värivalinnoilla, vaan historiallaan. Juuri se tekee siitä henkilökohtaisen.
Kun tällaisen kassin ottaa käyttöön, siihen syntyy suhde. Se ei ole helposti korvattavissa, eikä sitä katsota vain funktion kautta. Se elää arjessa, kerää uusia jälkiä ja muuttuu ajan myötä entistä omemmaksi. Tässä kohtaa kierrätys lakkaa olemasta etäinen ajatus ympäristöstä ja muuttuu osaksi identiteettiä. Kassi ei ole vain asia, jota käytetään, se on asia, jonka kanssa eletään.
Miksi tämä tuntuu tärkeältä juuri nyt
Elämme aikaa, jossa uutuuden viehätys on alkanut hiipua. Yhä useampi kaipaa esineitä, joilla on merkitys ja tarina. Samalla tietoisuus kulutuksen vaikutuksista on kasvanut, mutta pelkkä tieto ei enää riitä. Tarvitaan jotain konkreettista, jotain joka tuntuu käsissä ja arjessa.
Kahvisäkistä tehty kassi vastaa tähän tarpeeseen ilman suuria eleitä. Se ei saarnaa eikä väitä olevansa ratkaisu kaikkeen. Se vain näyttää, että kierrätys voi olla kaunista, kiinnostavaa ja ennen kaikkea henkilökohtaista. Se tekee näkyväksi sen, mitä usein yritämme piilottaa: kulumisen, käytön ja ajan.
Siksi tällainen kassi herättää kysymyksiä. Ihmiset pysähtyvät ja kysyvät, mistä se on tehty. Ja kun tarina kerrotaan, se resonoi. Ei siksi, että se olisi täydellinen, vaan siksi että se on totta.
Hiljainen kannanotto
Lopulta tämä kassi ei ole vain asuste. Se on hiljainen kannanotto toisenlaisen tekemisen puolesta. Se kertoo, että kaikkea ei tarvitse ostaa uutena, eikä kaikkea vanhaa tarvitse hävittää. Se muistuttaa, että kauneus voi löytyä kulumasta ja merkityksellisyys menneisyydestä. Kun kannat tätä kassia, kannat mukanasi tarinaa, joka ei ala kaupasta. Ja juuri siksi se tuntuu erilaiselta. Henkilökohtaiselta. Omalta.
- Kassi on osa rätti ja lumppu -projektia.
Rentoa viikonloppua!
Seuraa minua:
Lisää rätti ja lumppu -projektiin liittyvää
Kassin salaperäinen viimeinen matka
Kassin salaperäinen viimeinen matka alkoi täysin tavallisena päivänä. Tai niin minä luulin. Mutta kun vetoketju sanoi sopimuksensa irti ja kangas kuiskasi tarinoita menneiltä reissuilta, tiesin, ettei tämä ollut loppu. Kassilla oli vielä yksi seikkailu edessään, ehkä sen suurin.
Kassin salaperäinen viimeinen matka
Se seisoi ovenpielessä, tuttu kangaskassi, joka oli nähnyt enemmän kuin moni ihminen. Se oli kantanut kangaskaupan löytöjä, kulkenut torilta kotiin omenien ja yrttien tuoksussa, ja istunut kesäpäivinä aurinkotuolin vieressä kuin uskollinen ystävä. Mutta nyt… sen reuna oli ratkennut. Kahvat repsottivat kuin väsyneet kädet, ja kankaan kuvio näytti hengittävän menneiden aikojen sinivalkoista tarinaa.
Minä katsoin sitä, ja se katsoi minua tai ainakin siltä se tuntui. “Onko tämä loppu?” kysyin hiljaa, ja jostain syvältä ompelulangasta kuului vastaus: “Ei vielä.”
NIIN ALKOI KASSIN SALAPERÄINEN VIIMEINEN MATKA
Ensimmäinen etappi: leikkauspöytä. Sakset välkkyivät kuin kohtalon miekat, ja jokainen napsahdus oli kuin uusi alku. Kassi ei itkenyt, se vain huokaisi helpotuksesta. Lopulta sen kangas lepäsi pöydällä, paisley-kuvio täynnä muistoja, merituulta ja torikahvien hymyjä.
Toinen etappi: uudestisyntyminen. Kun painoin sormeni kankaaseen, tunsin sen puhuvan. Se halusi jäädä parvekkeelle, sinne, missä meri näkyy juuri sopivasti ja aurinko osuu iltaisin täydellisesti kukkaruukkujen lomaan. Syntyi idea: tyyny. Ei mikä tahansa tyyny, vaan kassi, joka ei suostunut katoamaan hiljaa.
Ompelukone hyräili kuin olisi tiennyt salaisuuden. Jokainen pistos sitoi tarinaa uudelleen: se, joka oli kerran kantanut maailmaa harteillaan, saisi nyt levätä sen päällä. Ja kun täytin sen pehmeäksi ja asetin parvekkeen sohvalle, se näytti niin rauhalliselta kuin olisi vihdoin löytänyt paikkansa.
Luku kolme
Mutta tässä tarinassa on vielä kolmas luku. Illalla, kun istuin parvekkeella teekupin kanssa, tuuli kääntyi mereltä. Tyyny (tai pitäisikö sanoa entinen kassi) tuntui hymyilevän. Sen sinivalkoinen kuvio elää nyt auringon ja varjon rytmissä, kertoo omaa tarinaansa kaikille, jotka sattuvat istahtamaan sen päälle. Se on edelleen seikkailija, vain eri muodossa. Enää se ei kanna ostoksia, se kantaa muistoja.
Jos kuuntelet tarpeeksi tarkasti, voit kuulla sen kertovan reissustaan kangaskaupan hyllyiltä parvekkeen sohvannurkkaan. Siinä on tarina, joka ei mahdu vetoketjuun eikä kahvoihin, vaan johonkin paljon suurempaan: uudelleen syntymisen taikaan.
Kassin salaperäinen viimeinen matka on muistutus siitä, että loppu voi olla myös alku. Että rikkinäinen voi olla kaunis, ja että jokainen materiaali, aivan kuten me ihmiset, voi löytää uuden tarkoituksen, kun vain kuuntelee, mitä se haluaa kertoa.
Kassista suosikkityynyksi
Ja ehkä juuri siksi se on nyt suosikkityynyni. Se ei ole vain osa sisustusta, vaan osa elämääni, osa tarinaa, jota VillaNannan maailma rakastaa: pieni pala käsityön taikaa, vähän hulluutta, ja paljon sydäntä.
Kassi ei koskaan lähtenyt minnekään. Se vain muutti muotoaan ja jäi asumaan luokseni, parvekkeen ilta-aurinkoon, missä tarinat lepäävät ja jatkavat kuiskaamistaan tuulen mukana.
Ihanaa sunnuntaita!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: