Vaatekaappipäiväkirja Saukonpaaden reunalla
2
Vaatekaappipäiväkirja Saukonpaaden reunalla katselemassa elämää hiukan taaksepäin. Vaikka ei välttämättä aina niin tarvitse, mutta vaatteet kertovat siitä omanlaista tarinaa ja tänään kerron yhden sellaisen, rakkaudella
Vaatekaappipäiväkirja Saukonpaaden reunalla
Tässä kuvassa on jotain hiljaisen pysäyttävää. Ilma on painava, sellainen, joka lupaa sadetta muttei vielä uskalla pudottaa pisaroita. Tuuletonta, vaikka meri on läsnä molemmin puolin. Olen istunut pitkän tovin Saukonpaaden laiturilla, yksin mutta en yksinäinen, katsellen taivasta joka värittää veden siniharmaaksi peiliksi. Kameraan tallentui hetki, jossa ajatus kulki hiljaa. Kuvan sommitelma rakentuu huomaamatta kuin muistotkin, selkä suorana, varpaat veden yllä, hiukset tuulessa.
Tässä postauksessa haluan puhua sekä kuvasta että siitä, mitä päälläni on ja miksi. Tämä ei ole pelkkä asupostaus. Tämä on osa vaatekaappipäiväkirjaani, joka ei mittaa trendikkyyttä vaan aikaa ja tarinaa. Se on kertomus kangaspaloista, ompelukoneen laulusta ja elämistä hetkistä, joita ne vaatteet ovat nähneet.
Paita, joka on enemmän kuin paita
Mustan topin tein itse kesällä 2013. Silloin oli aivan toisenlainen elämä. Muistan kuinka leikkasin kankaan liian innokkaasti ja sain paikan istumaan vasta kolmannella ompeleella. Paita on nähnyt monta kesäyötä, lukuisia keskusteluja, ja sen kainaloon on itketty yksi ystävän erokin. Se on kulahtanut juuri oikealla tavalla, ei rikki vaan rehelliseksi. Siinä on edelleen sivusaumassa pieni virhe, jonka jätin, koska elämäkin on juuri sitä: epätäydellistä ja siksi niin kaunista.
Tämä kuva on vaatekaappipäiväkirjan haikea sivu. Sellainen, jossa ei tapahdu mitään näkyvää, mutta kaikki tuntuu. En ole ostanut uutta toppia sen jälkeen, koska tämä paita on osa minua. Kuten tämä paikka, Saukonpaasi, rakas meren äärellä lepäävä helsinkiläinen ranta, jossa askeleet muuttuvat kevyemmiksi ja ajatukset painavammiksi. Se on paikka, jossa voi olla olematta mitään muuta kuin juuri se, mikä sillä hetkellä on.
Saukonpaasi, kaupungin reuna ja sielun keskipiste
Saukonpaasi on hiljainen kulma Jätkäsaarta, jossa meri näyttää karumman, aidomman puolensa. Ei koristeita, ei pullaa ja kahvia. Vain sinä ja aallot, jotka eivät koskaan kysy aikaa. Saukonpaasi on yksi niistä paikoista, joissa hengitys muuttuu syvemmäksi. Se ei ole rantabulevardi eikä turistinähtävyys, se on reuna. Sellainen, johon voi pysähtyä, nojata, istua ajatuksiinsa ilman että kukaan kysyy miksi. Tässä kuvassa olen kotona, mutten neljän seinän sisällä. Olen juuri siinä, missä haluan olla.
Vaatekaappipäiväkirja on minulle tapa pitää kiinni merkityksellisyydestä. En seuraa muotia, seuraan muistijälkiä. Jokainen vaate saa jäädä niin kauan, kun sillä on jotain sanottavaa. Ja joskus, kuten tänään, ne puhuvat enemmän kuin sanat koskaan voisivat.
Kuva, joka tallensi hetken ja vuosikymmenen
Olen vain siinä, ehkä mietin tulevaa tai palaan menneeseen. Ehkä kuuntelen, miten meri hengittää. Taivas tekee temppujaan: peittää ja paljastaa auringon vuorotellen, aivan kuin sekin etsisi jotain. Tämä maisema on oma lempeä näyttämönsä, jossa kaikki tuntuu aidolta. Kuvassa on hidas hetki ja juuri siksi se on niin tärkeä.
Mitä vaatteet muistavat meistä
Vaatekaappipäiväkirja on minulle tapa pitää kiinni merkityksellisestä. En seuraa muotia, seuraan muistijälkiä. Jokainen vaate saa jäädä niin kauan, kun sillä on jotain sanottavaa. Ja joskus, kuten tänään, ne puhuvat enemmän kuin sanat koskaan voisivat.
Jos sinulla on jokin vaate, joka on ollut kanssasi vuosia, älä piilota sitä kaapin perälle. Pue se päälle, mene ulos, istu laiturille ja anna hetken viedä sinut mukanaan. Ehkä otat kuvan. Ehkä et. Mutta muisto jää, ja se on se, mitä vaatteetkin toivovat: tulla osaksi tarinaa.
— Melissa
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Koko asu roskiksesta
Koko asu roskiksesta? voiko se olla tyylikästä? Mitä se edes tarkoittaa, ihmettelet. Tässä postauksessa mietitään mitä kaikkea tuo pitää sisällään ja pyöritään muutoinkin aiheen ympärillä. Minulle kun asia on kovin selkeä, mitä taas jollekin muulle se ei ole. Mutta kysytään heti, että kuinka paljon hankit kirppareilta vaatteita tai materiaaleja?
Koko asu roskiksesta
Kuvittele tämä: seisot kaupungin satamassa, aurinko heijastuu aaltojen pinnasta ja joku pysäyttää sinut kysyäkseen, mistä ihmeestä olet löytänyt noin upean asun. Vastaus? Kaikki tämä on tehty jätteistä. Tai no, Kierrätyskeskuksesta, jos halutaan olla tarkkoja, mutta jätteistä kuulostaa skarpimmalta, eikö?
Päälläni on paita, jonka kangas on löytynyt Kierrätyskeskuksen materiaalitukusta. Housut olivat aikanaan verhot, ja veikkaan, että aika tylsät sellaiset. Nyt ne hulmuavat kaduilla värikkäinä ja ylpeinä uudesta elämästään. Käsilaukku? Virkattu omin käsin, tietenkin. Ja lenkkarit, second handia Fidasta.
Itse tehty on uusi musta
Miksi meidän pitäisi tyytyä massatuotettuihin vaatteisiin, kun meillä on mahdollisuus pukeutua uniikisti, vastuullisesti ja luovasti? En tarvitse uutta, kun osaan tehdä sen itse. Tämä paita ei ole vain vaate, se on kannanotto. Jokainen sauma ja siksakki huutaa: en ole osa pikamuodin koneistoa.
Ja kyllä, housut ovat verhoista. Mitä sitten? Jos Marie Antoinette pystyi käyttämään torttua hatun sijasta (no okei, ei ehkä oikeasti), niin minä saan aivan hyvin tehdä housut vanhoista ikkunatekstiileistä. Eikä kukaan huomaa, ellei kerron itse.
Vaatekaappipäiväkirja: Rakasta sitä mitä jo omistat
Tämä postaus on osa vaatekaappipäiväkirjaa, matkaa oman vaatekaapin syvyyksiin. Tavoitteena ei ole lisätä uutta, vaan nähdä vanha uusin silmin. On ihan turha marssia kauppaan ostamaan “uutta tyyliä”, kun kaapissa saattaa odottaa kymmenen tarinaa, jotka on jääneet kertomatta. Kyse ei ole vain siitä, mitä sinulla on, vaan siitä, miten siihen suhtaudut. Jokainen vaatekappale ansaitsee tulla rakastetuksi, ei hylätyksi, kun uusi sesonki alkaa. Rakastetaan jo olemassa olevia vaatteita. Korjataan, tuunataan, käytetään. Uudestaan ja uudestaan.
Kierrätysmuoti ei ole ruma muoti
Miksi yhä kuulen lauseita kuten ”mä en käytä kirppiskamaa, kun se näyttää nuhjuiselta”? Hei! Se näyttää nuhjuiselta, jos et osaa nähdä sen potentiaalia. Kierrätysvaatteet eivät ole pelastusarmeijan jämät, ne ovat inspiraation aarreaitta. Ja kyllä, vaatii hieman vaivannäköä. Mutta tiedätkö mikä muu vaatii vaivaa? Planeetan pelastaminen. Ompelukone on mun ase, virkkuukoukku mun miekka.
Second hand -tyyli ei tarkoita toisen luokan tyyliä
Tässä asussa ei ole mitään toissijaista. Se on moderni, mukava ja ennen kaikkea oma. En tarvitse kalliita merkkejä tunteakseni oloni arvokkaaksi. Arvoni ei tule hintalapusta, vaan siitä, että tiedän itse, kuka vaatteeni on tehnyt, minä itse. Eikä siihen mennyt senttiäkään fast fashion -yhtiöille.
Kierrä, käytä uudelleen, KUNNOSTAUDU
Tämä ei ole vain muotia. Tämä on aktivismia. Tämä on hiljainen mutta tyylikäs keskisormi ylikulutukselle. Tämä on kutsu sullekin: lähde mukaan. Etsi Kierrätyskeskuksen kangaslaareista aarteita. Käy Fidassa. Opi virkkaamaan. Tee oma laukkusi. Ole ylpeä siitä, että näytät hyvältä, ja tiedät, ettei kukaan lapsityöläinen kärsinyt, jotta voisit tehdä sen.
Rakkaudella, Melissa
Seuraa minua:
LUE MYÖS: