villasukat jalassa ja sielu täynnä tarinoita
2
Takaisin kotona, villasukat jalassa ja sielu täynnä tarinoita. Kotiinpaluu ei ole vain fyysinen matka, se on siirtymä sielussa. Matkalla olin kuin simpukka, joka oli vähän auki, vähän eksyksissä, mutta nyt, nyt sulkeudun rauhaan. Ja kaikki alkoi siitä hetkestä, kun aurinko laski.
villasukat jalassa ja sielu täynnä tarinoita
Koti. Se tuoksuu omalta, vaikka on ollut hetken poissa. Siellä kengät löytävät tiensä eteisen kulmaan, villasukat solahtavat jalkaan kuin vanhat ystävät ja kahvinkeitin tervehtii kotoisalla hyrinällään. Palasin juuri matkalta, reissulta, joka jätti jalanjälkiä sydämeen, mutta teki samalla tilaa sille kaikkein tärkeimmälle: kodin syleilylle. Voi että, miten hyvältä tuntui avata tuttu ovi. Hetken jo mietin, oliko aika pysähtynyt täällä. Kuin kukaan ei olisi liikkunutkaan. Mutta sitten huomasin: pieni hämähäkinseitti ikkunan nurkassa, postipino pöydällä ja laventeli parvekkeella riutuneena.
Koti oli odottanut minua, vähän sameasilmäisenä, vähän loukkaantuneena, mutta kuitenkin uskollisesti. Istuin sängylle ja huokaisin. Tiedätkö sen huokauksen, joka lähtee varpaista ja nousee solisluihin asti? Se on kotiinpaluun huokaus. Ei siksi, että matka olisi ollut huono. Vaan siksi, että koti, se on turvasatama, jonka huomaa vasta, kun on ollut siitä hetken irti.
Asu kuin matkan metafora
Tässä hetkessä, kotona, en voisi olla tyytyväisempi valitsemaani asuun. Matkalta palatessa ei kaipaa mitään kiristävää tai kimaltelevaa. Haluan pehmeitä linjoja ja muistoja, jotka tuntuvat iholla.
- Ylläni on Luhdan vanha takki, jonka löysin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Kyllä, kuulit oikein, ilmaisosasto. Siellä se roikkui kuin unohdettu aarre, ja nyt se on uskollinen reissukumppanini sateessa, tuulessa ja lentokenttien kylmyydessä. Se takki on nähnyt enemmän kuin moni ihminen, ja silti se jaksaa suojata.
- Mekkoni on UFFilta, vähän kulahtanut, mutta juuri sopivan leikkisä. Sellainen, jonka helma hulmahtaa kevyesti, kun askeleet käyvät raskaiksi. Se muistuttaa minua siitä, että kauneus ei ole uutta, vaan tarinallista.
- Ja kengät? Ne ovat Crocsit. Kyllä, ne kamalat ja ihanat, ergonomiset ja esteettisesti kyseenalaiset kumikengät, joita voi rakastaa vain täysillä tai ei ollenkaan. Ne olivat pelastukseni, kun matkalaukun vetoketju hajosi, juna oli myöhässä ja kantapäät huusivat hoosiannaa. Kotona ne odottivat eteisen nurkassa kuin vanhat rakastajat, vähän kuluneet, mutta yhä täydelliset.
Koti on tunne, ei rakennus
Matkalla kohtaa monia ihmisiä, maisemia, hetkiä. Mutta koti on tunne, joka kulkee mukana. Se on se hiljainen kaipuu tuttuihin nurkkiin, kahvikupin lämpöön ja siihen tapaan, miten valo lankeaa juuri oikeassa kulmassa keittiönpöydälle aamulla. Paluumatkalla satoi. Sellainen hiljainen, tasainen sade, joka ei huuda, mutta kertoo, että nyt on aika pysähtyä. Se kasteli takin hartiat ja sai silmät kostumaan, osin säästä, osin liikutuksesta. Kotiin paluu on kuin sulkisi luvun kirjasta. Se ei tarkoita, että tarina päättyy, mutta se kääntää sivua. Koti kertoo: olet taas täällä. Saat hengittää, saat levätä. Ja ehkä pian jo haaveilla seuraavasta matkasta.
Yksi askel kerrallaan takaisin omaan rytmiin. Kotiovella pysähdyin. Mietin, keitä kaikkia olin matkalla kohdannut. Mitä olin jättänyt taakseni, mitä tuonut mukanani. Tiedätkö sen tunteen, kun käsi painaa ovenkahvaa ja ilmassa on hetken hiljaisuus? Siinä kohtaa kaikki muuttuu. Olet vielä matkustaja, mutta kun avaat oven, sinusta tulee taas sinä. Koti ei kysy, missä olet ollut. Se kysyy, kuinka voit. Se antaa sinun pudottaa laukun eteiseen ja istua alas. Se tarjoaa hiljaisuuden, joka ei ole tyhjää, vaan täyttä läsnäoloa. Se antaa luvan olla. Koti on se paikka, jossa kyyneleet saa päästää ilman selityksiä, ja jossa nauru kantaa keittiön kautta olohuoneeseen.
Kotiinpaluu on rituaali. Se alkaa auringonlaskusta ja päättyy villasukkiin. Se ei tapahdu yhdellä ovenavauksella, vaan pieninä hetkinä: kun laitat veden kiehumaan, kun haet postit, kun levität mekon tuolille ja ajattelet “tässä minä taas olen”. Ja ehkä juuri siksi kotiinpaluu on niin pyhä. Se ei vaadi juhlia, mutta se ansaitsee ne.
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
Uusi kohtaa vanhan
Työpäivän asussa uusi kohtaa vanhan, vaikka molemmat ovat vanhoja, mutta toinen on ostettu hetki sitten ja toinen aikaa sitten. Kuvien mekko on sellainen, joita olette nähneet monen monta täällä blogissani ja edelleen näitä samanlaisia hankin, jos tulee sopivia vastaan. Vihreä sekä keltainen uupuu, muuten löytyykin monissa väreissä näitä mekkoja. Ehkä sellaiset vielä tulee vastaan.
uusi kohtaa vanhan, vaikka molemmat ovat vanhoja
Muutama viikko sitten ylleni päätyi asu, joka sai minut hymyilemään peilin edessä ja toivottavasti myös sinut hymyilemään näitä kuvia katsellessa. Kyseessä on yhdistelmä, jossa uusi kohtaa vanhan, vaikka oikeasti molemmat osapuolet ovat vanhoja: UFFista vastikään löytämäni kukkamekko ja 90-luvulta saakka uskollisesti mukana pysynyt farkkupaita. Tässä asussa kohtaa ysäri ysärin ja toimii yhä!
Second hand -löytö, jossa on sielu
Olen vuosien mittaan oppinut arvostamaan second hand -vaatteita yhä enemmän. Ei ainoastaan ekologisuuden vuoksi, vaan myös siksi, että vanhoissa vaatteissa on tarina. Ne ovat jo nähneet maailmaa ja silti edelleen käyttökelpoisia, kauniita ja ennen kaikkea persoonallisia.
UFFista löytynyt mekko on täydellinen esimerkki tästä: ihana, ryppykangasta oleva pitkä mekko, jonka vaalealla pohjalla kukkivat hennot siniset ja violetit kukat. Se huokuu kepeää kesätunnelmaa ja tuo mieleen ne ihanat lapsuuden kesät, jolloin kaikki tuntui mahdolliselta. Tämä mekko ei yritä olla mitään muuta kuin mitä se on ja juuri siksi se on täydellinen.
90-luvun farkkupaita, todellinen klassikko
Farkkupaitani puolestaan on kulkenut kanssani jo vuosikymmeniä. Ostin sen joskus 90-luvun alussa ja siitä asti se on nähnyt niin arkea kuin juhlaa. Se on ollut päälläni festareilla, muutoissa, huonoina päivinä lohtuvaatteena, kun odotin esikoistani ja nyt se sai uuden elämän tämän mekon rinnalla. Farkkupaita on muutenkin vaate, joka ei koskaan mene pois muodista, se vain löytää aina uuden tavan olla ajankohtainen. Ja mikä parasta: se pehmentyy käytössä, mukautuu käyttäjäänsä ja kulkee mukana kuin hyvä ystävä.
Tyyli ei vanhene, vaikka kantaja vanhenee
Moni sanoo, että tyyli, jota käytti nuorena, ei sovi enää keski-ikäiselle. Olen aivan toista mieltä. Tyyli ei ole ikäkysymys, se on identiteetin ilmaisua, iloa, leikkiä ja itsensä hyväksymistä. Jos jokin vaate saa sinut tuntemaan olosi hyväksi, se toimii, oli ikä mikä tahansa. Tämä asu on minulle muistutus siitä, että voin yhä käyttää niitä elementtejä, jotka joskus määrittelivät minua, mutta nyt uudella tavalla. Farkkupaita ei enää yhdisty minihameeseen ja platformeihin, vaan herkkään kukkamekkoon, pehmeisiin pastelleihin ja elämänkokemukseen.
Nostalgia pukeutumisessa on luvallista ja voimauttavaa
Nostalgia pukeutumisessa ei ole vain sallittua, se voi olla myös voimauttavaa. Kun yhdistän 90-luvun vaatteen nykyhetken löytöön, syntyy jotain uutta ja ainutlaatuista. Se ei ole vain asu, vaan pieni aikamatka ja samalla osoitus siitä, että minä, ja sinä, voimme kasvaa vanhemmiksi menettämättä yhteyttä nuoruuteemme. Muodin ei tarvitse olla uutta ollakseen tuoretta. Toisinaan parhaat asut löytyvät omasta kaapista tai kirpputorilta. Ja mikä tärkeintä: parhaiten toimiva tyyli on aina se, joka tuntuu omalta.
Kestävä pukeutuminen on tulevaisuutta
Uuden ja vanhan yhdistäminen ei ole vain esteettinen valinta, vaan myös vastuullinen teko. Jokainen kierrätetty vaate on askel kohti kestävämpää maailmaa. Kun käytämme, huollamme ja yhdistämme vanhoja vaatteita uudella tavalla, vähennämme tekstiilijätettä ja osoitamme, että muoti voi olla sekä kaunista että kestävää. Ja kun vaate tuntuu hyvältä päällä, kuten tämä kukkamekko ja farkkupaita tekevät, silloin tiedän olevani oikeilla jäljillä.
Rentoa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: