Vapautta Vaatteilla Arjen Keskelle
0
On olemassa hetkiä, jolloin katson vaatekaappiani ja huomaan nauravani ääneen: kuinka monta eri elämää mahtuu yhteen asuun? Tämä kokonaisuus: Vapautta Vaatteilla Arjen Keskelle syntyi ilman, että olin varsinaisesti menossa minnekään muualle kuin töihin. Mutta ehkä juuri siksi se toimii. Sillä kun keski-ikäisen pukeutumisesta puhutaan, on aika lopettaa anteeksipyytelevä varovaisuus. Tämä asu on osoitus siitä, että tyyli ei katoa iän myötä, se vain muuttuu rohkeammaksi, rennommaksi ja omannäköisemmäksi.
Vapautta Vaatteilla Arjen Keskelle
Sallitaanko pieni kapina? Koska jos jokin kuvaa tätä asua, niin juuri se: hiljainen, pehmeä mutta päättäväinen vastalause sille, miten keski-ikäisen “pitäisi” pukeutua. Ei beigejä pikkukoreja, ei näkymättömän turvallisia valintoja, ei minnekään katoamista. Vaan olemista, näkyvästi ja mukavasti.
UFFin housut: second hand ja täysi statement
Aloitetaan housuista, koska ne ovat tämän kokonaisuuden selkäranka. Ostettu UFFista, siis paikasta joka on monelle suomalaiselle yhtä aikaa sekä nostalginen että poliittinen valinta. Toiset näkevät UFFin pelkkänä kierrätysketjuna, toiset kolonialistisena historian jatkumona, ja sitten on meitä, jotka näkevät siellä mahdollisuuden: löytää vaatteita, jotka eivät näytä kenenkään muun kuin omilta.
Nämä housut ovat juuri sitä, leveälahkeiset, rennot, mutta ryhdikkäät. Niissä on asenne, vaikka ne eivät huuda sitä. Tämä on se keski-ikäisen supervoima: kun jalkoihin laittaa housut, joissa on tarpeeksi mukavuutta mutta riittävästi muotoa, koko keho suoristuu. En ole pukeutunut miellyttääkseni ketään. Olen pukeutunut, jotta liikun, hengitän ja teen töitä omassa rytmissäni.
Ross Dress for Less: amerikkalaista kulutuskulttuuria, mutta haluan sen silti
Paita taas on Ross Dress for Less -liikkeestä, tuosta amerikkalaisen shoppailun temppelistä, jossa kulutus on konsepti ja alennusprosentit osa hengitysilmaa. Ironista? Ehkä. Mutta keski-iässä oppii sen, ettei kaikkea tarvitse selittää. Välillä ostos on vain ostos ja paita on hyvä, lämmin, ryhdikäs ja tuntuu oikealta päällä.
Tässä on jotain kiehtovan ristiriitaista: housut kierrätettynä UFFista, paita taas liikkeestä, joka on kaikkea muuta kuin ekologisen minimalismin ytimessä. Mutta ehkä juuri tämä on totta: me emme elä täydellisiä, oppikirjamaisen moraalisia vaate-elämiä. Me teemme valintoja, jotka toimivat arjessa.
Fibre Mood -takki: itse tehty, itse omistettu, itse kannettu ylpeys
Takki on se osa, johon palaan uudestaan ja uudestaan. Olen tehnyt sen itse Fibre Mood no. 21 -kaavalla, ja kerrankin uskallan sanoa: se näyttää siltä kuin se olisi tehty minulle. Ei geneeristä ketjuliikemuotoa, ei brändien ohjaamaa siluettia, vaan omaa työtä, aikaa, virheitä, korjauksia ja onnistumisen hetkiä.
Keski-ikäisenä itse tekeminen ei ole enää askartelua. Se on vallankäyttöä. Se on oman tilan ottamista fashion-maailmassa, jossa kaiken pitäisi olla nopeaa ja kertakäyttöistä. Tässä takissa on painoa ei fyysisesti, vaan tunnetasolla. Se on minun. Minun käsialani, minun mukautukseni, minun valintani.
Ja kyllä: se näyttää helkkarin hyvältä. Se on lämmin, muhkea ja silti ryhdikäs. Se on täydellinen työpäivän takki, koska se sanoo: tulen paikalle omana itsenäni.
Dr. Martens -maiharit: periksiantamattomuuden symboli
Jalkoihin laitan Dr. Martensit – kengät, jotka eivät pyydä lupaa keneltäkään. Ne ovat vahvat, painavat, kestävät ja klassiset. Ne ovat myös osa sitä tarinaa, jossa keski-ikäinen ei suostu katoamaan tai pehmentämään itseään miellyttääkseen yhteiskunnan käsityksiä “aikuiseen naiseen sopivasta” jalkineesta. Nämä maiharit kantavat minut töihin, ulos, sisään, metsään, kokoukseen ja puheluihin, joissa ei ole aikaa selittää kenellekään, miksi kuljen mutaisia polkuja pitkin. Ne vain toimivat ja se riittää.
Näin pukeudun töihin, ilman esittämistä
Tämä kokonaisuus on työpäivän asu, mutta ennen kaikkea se on manifesti. Töihin pukeutumisen ei tarvitse olla virallista, kireää, siloteltua tai neutraalia. Varsinkaan silloin, kun työ on luovaa, liikkuvaa tai ihmisten kanssa toimimista. Kuvassa näkyvä asu on jotain paljon tärkeämpää: se on kestävyyttä, omaa historiaa, uudelleenkäyttöä ja tietoista valintaa.
Keski-iässä pukeutuminen muuttuu väistämättä jonkinlaiseksi keskusteluksi, itsensä kanssa, yhteiskunnan kanssa, ja sen ajatuksen kanssa, että pitäisi jotenkin pienentää itseään. Mutta miksi pitäisi? Miksi en saisi näyttää upealta samoissa vaatteissa, joilla kävelen metsäpolkua pitkin?
Tämä asu on minun tapani sanoa: en kutistu. En iän, normien tai odotusten edessä. Takki ommeltu itse rakkaudella. Housut löydetty vastuullisesti UFFista. Paita ostettu paikasta, jota en edes yritä puolustella. Ja kengät – Dr. Martens, ne nyt vain kuuluvat jalkaan. Tällä tavalla pukeudun töihin. Rohkeasti, rennosti ja täysin omannäköisesti.
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
Oma Tie Tyyliin
Moni kysyy, miksi en pukeudu muodin kaavoihin tai kausittaisiin trendeihin, ja siksi haluan kertoa, miten Oma Tie Tyyliin on minulle enemmän kuin vaatevalinta, se on osa identiteettiäni, oma pieni kapinani ja tapa hengittää vapaammin arjen keskellä.
Oma Tie Tyyliin
On ihmisiä, jotka rakastavat trendejä, seuraavat muotia pikkutarkasti ja rakentavat tyylinsä hetken aallonharjalla olevien ilmiöiden ympärille. Ja sitten olen minä, ihminen, joka viihtyy parhaiten omassa estetiikassaan, jossa toinen hiha voi olla eri maailmasta kuin helma, ja vanha pitsiverho voi olla yhtä luontevasti hameena kuin alkuperäisessä tarkoituksessaan ikkunassa. Tyyli ei ole minulle koskaan ollut sääntökirja, vaan sanaton omaelämäkerta.
Minulle pukeutuminen ei ole suoriutuminen. Se ei ole täydellisen kuratoitu kokonaisuus, jonka tarkoitus on tehdä minusta “oikeanlainen” toisten silmissä. Päinvastoin, vaatteet ovat minun tapani irrottautua siitä ajatuksesta, että pitäisi olla jotain muuta kuin mitä olen juuri nyt. Kun kuljen kadulla epäsymmetrisessä neuleessani tai itse ompelemassani kierrätyskankaiden sekamelskassa, tunnen olevani vapaa. Vapaa miellyttämisestä, vapaa muottiin asettumisesta ja vapaa siitä loputtomasta vertailusta, joka imee ihmisistä elämänilon.
Tyyli syntyy tarinoista
Yksi tärkeimmistä syistä siihen, etten pukeudu tietyn kaavan mukaan, on se, että haluan vaatteideni kertovan tarinan. Minulla ei ole mitään kiinnostusta olla anonyymi osa massaa, enkä myöskään halua kuluttaa maailmaa järjettömällä trendikierrättämisellä. Haluan, että jokainen vaate joka minulla on, on tullut elämääni jonkin tarinan kautta: löydetty Kierrätyskeskuksesta, tehty itse nollasta, tai syntynyt repaleisista jämäpaloista, jotka muut olisivat heittäneet pois.
Kun joku kysyy, mistä ostin hameeni, voin kertoa, että se oli ennen verho. Kun joku ihastelee neuletta, voin sanoa, että se on purettu ja neulottu uudelleen kahdesti. Se on se, mikä tekee pukeutumisesta minulle merkityksellistä: vaatteeni ovat elettyjä, koettuja ja rakkaudella uudelleen rakennettuja. Niissä on historia, joka ei löydy fast fashion -ketjujen rekeiltä.
Vapaus on tärkein tyylini osa
Jos seuraisin tarkasti mitä muoti “pitäisi” olla, menettäisin tärkeimmän osan itseäni. Minulla ei ole mitään kiinnostusta sovittaa itseäni valmiiseen muottiin, koska miksi ihmeessä minun pitäisi? Olen yli viisikymppinen, kokenut elämässä kaikenlaisia myrskyjä, suruja ja iloja. Minulla ei ole tarvetta todistella yhtään mitään enää kenellekään.
Kun pukeudun kuten haluan, muistutan itseäni siitä, että olen oman elämäni suunnittelija. Että saan valita värit, tekstuurit ja kerrostukset, jotka puhuttelevat juuri minua, ei muotilehteä, ei algoritmia, ei ohikulkijan katsetta. Ja rehellisesti sanottuna, olen onnellisimmillani silloin, kun tiedän rikkovani jotain pukeutumisen normia niin mutkattomasti, että se näyttää luonnolliselta.
Ekologisuus ja eettisyys ohjaavat valintoja
Pukeutumiseni ei ole vain esteettinen kysymys, vaan myös arvovalinta. En halua ostaa uutta vain siksi, että pitäisi näyttää “trendikkäältä”. Olen huomannut, että omat ratkaisut, kierrätysmateriaalit, korjaaminen, uudelleenmuokkaus ja luova rakentaminen tukevat sekä mielenterveyttäni että arvojani. Kun teen itse, minun ei tarvitse osallistua siihen kulutusjuhlaan, joka pyörittää koko muotimaailmaa uupumukseen asti.
Ekologinen tyyli ei tarvitse yhtenäistä kaavaa. Se tarvitsee vain rohkeuden olla oma itsensä ja käyttää sitä, mitä on jo olemassa.
Tyylini on oma rauhanjulistukseni
Lopulta kyse on rauhasta. En halua taistella peilin kanssa, en halua kilpailla muiden kanssa enkä juosta trendien perässä. Haluan pukeutua niin, että tunnen oloni omakseni. Haluan iloita arkisista oivalluksista, kuten siitä että vanha pitsi saa uuden elämän, tai siitä että epämääräinen nöttöslanka riittää kuin riittääkin pipon viimeisiin kierroksiin.
Minun tyylini ei heilu kausien mukana. Se elää minun mukanani. Ja juuri siksi valitsen kulkea omaa tietäni villan, pitsin, epäsymmetrian ja pienen kapinallisen hymyn saattelemana.
Asu:
Hame: Tampereen UFF
Neule: Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: