Hae
VillaNanna

Vuoden 2025 ompelutyöt -kooste

Vuoden 2025 ompelutyöt -kooste

 

Vuoden 2025 ompelutyöt -kooste ei ole mikään kovin suuren suuri, varsinkin kun on tottunut siihen, että ompelen paljon. Viime vuonna ompelin vähemmän kuin koskaan. Kaksi uutta projektia aloitin, toinen yhteisprojekti, joka oli tarkoitus luoda yhteisöllisyyttä ja tuoda myös teidän töitä täällä esille, se kuitenkin muuttui pannukakuksi, siihen ei kukaan osallistunut, minäkin muutamalla työllä. Ylijäämäprojekti katosi muutossa ja sen tilalle tuli Rätti ja lumppu -projekti, joka on toiminnassa edelleen. Mutta katsotaan mitä kaikkea olen siis tehnyt.

Vuoden 2025 ompelutyöt -kooste

Ompelu on ollut minulla jotenkin hukassa jo muutaman vuoden. En tahdo oikein saada mitään valmiiksi. Hulluinta on se, että käsityöt ovat minulla se stressin hallitsemiseen kaikkein tehokkain tapa, mutta jotenkin tuo ompelu ei vaan tahdo luonnistaa millään, edelleenkään. Mutta ei tässä ole kiire mihinkään.

Maaliskuu

  • Maaliskuussa sain vihdoin valmiiksi hameen, jonka aloitin jo edellisenä vuonna, mutta homma ei vaan sujunut millään. Hassuinta on se, että hame on kadunnut muutossa aivan kokonaan, en löydä sitä enää mistään.

Kolmas kerta toden sanoo sanotaan

  • Maaliskuussa innostuin tekemään somessa nähdyn videon mukaan sukkahousutuunauksen. Näistä tuli kyllä ihan ylivedot ja olenkin sanonut, että nämä ova vuoden 2025 paras varkaus ikinä. Mitä mieltä sinä olet?

Somesta lainattua

  • Maaliskuussa esittelin myös ihanan teddytakin, joka on tehty pienistä paloista. Leikkuujäte on ihan paras tapa tehdä tilkkuvaatteita. Tilkkuilu onkin vuoden 2026 käsityötekniikka. Eli saattaa olla, että tänä vuonna tilkkuvaatteita voikin tulla enemmän blogiin.

Leikkuujätteestä teddytakki

Huhtikuu

  • Huhtikuussa ompelin pikaisen hameen itselleni. Suitsait sukkelaan ilman kaavaa. Näitä samanlaisia hameita on helppo tehdä pelkkä suora pötkylä vain ja jos haluaa, voi saumoihin laittaa myös halkioita, tässä ei ole mitään, vain suora pötkylä ja vyötärölle kuminauha.

Ompsasin hameen ilman kaavaa

Toukokuu

  • Muutto toi esille erilaisia kankaita, joita kaapistani löytyi ja yksi sellainen kangas oli fleece, joka oli hankittu vuosia sitten pojalleni. Koskaan en siitä mitään tehnyt, ennen kuin nyt. Ja tietenkin kun kyseessä on tällä kertaa se pahisfleece, niin kirjoitin myös siitä postaukseen. Minun muut fleecet ovatkin puuvillaa.

Itse tehty fleeceasu ja mikromuovin haaste

  • Toukokuussa tein myös yhden lempimekoistani, tätä mekkoa on tullut käytettyä paljon ja tulee käytettyä jatkossakin. Mekko on helppo yhdistää monin tavoin ja näin talvella siitä saa monenlaisia asuja loihdittua.

Ompelijan taikaa: Kun nukke syntyi minusta

Kesä on ompelun kulta-aikaa, ainakin joskus

Kesäkuu

  • Kesäkuussa ompelin nuudelipussista pussukan. Ei sen suurempaa ja pussukka on nyt hassussa käytössä, sinne sujahtaa pienet klipsit, joilla voi kiinnittää kankaan toisiinsa, vähän niin kuin nuppineulojen korvikkeita.

Arjen taikaa nuudelipussista nuudelipussukka

  • Kesäkuussa ompelin itselleni aivan ihanan hameen ja siihen paidan. Näitä voi käyttää yhdessä tai erikseen. Miten ikinä tahtoo. Hame oli ensimmäinen tällainen, jonka tein ja lisää tein nyt syksyllä. Hameen malli on minun tämän hetken suosikkimalli.

Let’s make clothes together

Elokuu

  • Elokuussa sain vihdoin esitellä topin, josta olen aika innoissani. Toppi on tehty tilkusta ja se valmistui juuri ja juuri, vuorina käytin vanhaa lakanaa. Voin luvata, että toppi on ensi kesän suosikkivaatteitani.

Kesäpäivän täydellinen yhdistelmä

  • Elokuussa ompelin myös ihanan mekon. Mekko on kuin suoraan Jane Austenin kirjoista. Tai ainakin melkein. Kangas on hankittu Kierrätyskeskuksen materiaalitukusta.

Kesäinen kävely ja herkkuhetki

  • Elokuussa sain kuvattua myös rätti ja lumppu -projektin vaatteita enemmänkin. Toinen lempitoppini on valmistettu erikoisen mallisista kankaanpalasista, joissa erilaisia painettuja kuvioita. Tämä toppi on jotenkin todella herkkä.

Olemisen sietämätön keveys pukeutuu kierrätykseen

  • Elokuussa sain kuvattua myös hassun hameeni, josta en oikeastaan tykkää yhtään ja siksi se meneekin mökkihameeksi. En usko, että tulen tätä käyttämään täällä kaupungissa koskaan. Hameen malli on kyllä kiva.

Rätti Lumppu ja Silta

  • Elokuu toi mukanaan myös kaulupaidan, siitä on vuosia aikaa kun olen näin tarkkaan tehnyt kauluspaidan. Paljon muita paitoja tulee tehtyä, mutta ei näitä.

Seikkailu Vintagetalliin

Syksy innosti ompelemaan enemmän tai oikeastaan yksi hame

Lokakuu

  • Siirrytään suoraan lokakuuhun ja ihanaan Fibre Moodin collegepaitaan. Tätä paitaa olen käyttänyt valtavan paljon. Paita on sen verran erikoinen, että sitä pitääkin käyttää paljon. Vai mitä tuumaatte?

Raitoja ja rantoja sekä soutustadion

  • Lokakuussa myös vanha ja rikkoutunut kassi muutti muotoaan ja pääsi parvekkeelle tyynyksi. Itse tykkään, entä sä?

Kassin salaperäinen viimeinen matka

Marraskuu

  • Marraskuussa esittelin ihanan hameen, joka oli synttäriviikkoni parhaimmistoa. Tätä hametta olenkinkin käyttänyt ja paljon. Helppo yhdistellä erilaisiin vaatteisiin ja sen mukaan muuttuu tyylikin.

Itsetehty hame synttäriviikolle

  • Marraskuussa ompelin myös tyttärelleni saunatekstiilejä, sekä toilettepussin matkoille tai erilaiselle roinalle.

Marimekon vohvelikankaasta rakkaudella

  • Marraskuussa löysin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta liian pieniä farkkuja ja tein niistä itselleni hameen. Halusin erilaisen mitä kaapissa on, joten erilainen siitä tulikin.

Ilmaisosaston löydöistä hame

Joulukuu

  • Ruutuhameesta on tullut yksi suurinpia suosikkejani tässä muutaman viikon aikana. Hame on ihanan romanttinen ja se huokuu menneen ajan tunnelmaa, juuri minulle sopivaa siis.

Talvikävelyn hiljainen sydäntarina

  • Joulukuussa innostuin myös jumpsuiteista ja niitä valmistin kaksin kappalein, kahdesta eri materiaalista. Toinen on enemmän lämpöpuvuksi suunniteltu ja toinen taas ihan oleskeluun sekä nukkumiseen.

Saunan jälkeen itse ommeltu jumpsuit pehmentää palautumista

Merinovillaa ja laskettelun unelmia – käsintehty tyyli ilman lunta

Rätti ja lumppu -projekti

Rätti ja lumppuprojekti alkoi kesäkuussa, kun vihdoin sain ompeluhuoneen jonkinlaiseen järjestykseen ja huomasin, etten tiennyt mikä kuuluu ylijäämäprojektiin ja mikä ei. Näin syntyi uusi projekti, joka kestää nyt niin kauan kuin materiaalia riittää kasseissa.

Rätti ja lumppu -projekti

Heinäkuu

  • Heinäkuussa ompelin muutamia pikkujuttuja lomalla. Yllättävän vähän tuli ommeltua, vaikka yleensä lomilla en muuta tee kuin ompelen, en nyt. Loma oli muutenkin sellainen, että olisin mielelläni pitänyt sen eri tavoin.

Romanttisia toppihörhelöitä ja kalastajahattuja

Syyskuu

  • Syyskuussa kaivoin kasseista kankaan jämän, josta sainkin tehtyä kivan volankihameen. Volankihameet on minun suuri suosikkimalli ollut jo 80 -luvulta lähtien, joten oli aika itsestään selvää, että ompelen kankaasta sellaisen.

Kukkia neuletta ja loaferit

  • Tein myös pitsiverhosta ja tilkusta ensi kesälle hauskan shortsiasun. Vielä en ole kokeillut koko asua, mutta eiköhän sekin ilo joskus koita.

Verhosta vaatteeksi: zero waste -mysteeri

Lokakuu

  • lokakuussa tein itselleni aivan ihanan asun ensi kesää silmällä pitäen. Kasseista löytyi tilkku sekä pellavaa, joten ei muuta kuin hommiin. Sain paidan ja housut. Housut ovat ehkä liian isot, mutta niillä mennään.

Itse ommeltu asu sunnuntaikävelyllä

Marraskuu

  • Marraskuussa kahvisäkki muuttui parvekkeen tyynyksi. Tätä ei nyt kannata päiväunityynynä pitää, mutta söpö siitä tuli joka tapauksessa. Kahvisäkkejä on kassissa enemmänkin ja projektissa on jo uusi juttu kahvisäkistä.

KahvisäkkiTyyny

Joulukuu

  • Joulukuussa tein kaksi paitaa, joista toinen rakentui jämistä. Sen jo olenkin kuvannut blogiin, toista en. Ehkä sekin joskus tulee tänne. Mutta molemmat ovat kassin pohjalta kaivettuja osia.

Paidan osista uusi uniikki paita – Luova hulluus muutti vaatteen

 

  • Joulukuussa valmistui myös vanhasta morsiuspuvusta tehty hame. Tämäkin on kovassa käytössä ja hame muuttuu erilaiseksi eri yläosien kanssa. Kasseissa on vielä yksi morsiuspuku, josta pitäisi jotakin kivaa tehdä.

Kun morsiuspuku muuttui hameeksi

Villananna ReFashion -yhteisprojekti

Tämä projekti kuoli ennen kuin se edes alkoi. Minua on nyt pyydetty aloittamaan uusi samanlainen projekti tälle vuodelle. Mutta katsotaan, miten saan homman alkuun. Lopulta itsekkin sain tässä projektissa kolme työtä valmiiksi. Kaksi ompelutyötä ja yhden neuleen.

VillaNanna refashion -yhteisprojekti

Katutyyliä VillaNannan tapaan

Synttäriasun tarina jatkuu rohkeasti

Vuoden 2025 ompelutyöt -kooste päättyy tähän ja tänä vuonna jatketaan ainakin Rätti ja lumppu -projektilla. Katsotaan nyt tuleeko VillaNanna ReFashion enää uudelleen. Mitä mieltä olette?

Vuoden 2025 ompelutyöt -kooste

Mukavaa tiistaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

Kun morsiuspuku muuttui hameeksi

Kun morsiuspuku muuttui hameeksi

Jos joku olisi silloin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolla kuiskannut, että tästä pitsien, helmien ja unelmien kasasta syntyy vielä vaate, joka saa sydämen hakkaamaan ja jalat tanssimaan, olisin nauranut ääneen. Mutta tässä sitä ollaan: Kun morsiuspuku muuttui hameeksi – tarina kierrätyksestä, käsityöstä ja rohkeudesta, enkä voisi olla ylpeämpi. Tämä on kertomus siitä, miten yksi hylätty hääpuku löysi uuden elämän ja minusta tuli sen äänekäs puolestapuhuja.

Kun morsiuspuku muuttui hameeksi – tarina kierrätyksestä, käsityöstä ja rohkeudesta

Tämä tarina alkaa paikasta, jossa aarteet eivät kiillä vitriineissä vaan odottavat hiljaa oikeaa katsetta: Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Siellä se oli, morsiuspuku, vähän nuutunut mutta yhä täynnä lupauksia. En tiennyt siitä mitään, en materiaalia, en historiaa, en kuka oli sen kerran ylleen pukenut. Tiesin vain, että sydän sanoi kyllä.

Vein mekon kotiin kuin salaisen aarteen. Olin täynnä intoa ja ideoita, pää täynnä kuvia jostain uudesta ja ihmeellisestä. Ensimmäinen rohkea teko oli poistaa valtava alusmekko ja kaikki se tylli, joka teki puvusta enemmän prinsessan kuin arjen sankarin asun. Saksien ääni tuntui kapinalta: minä päätän, mikä tämä vaate on. Mutta niin kuin usein käy, elämä tuli väliin. Mekko jäi kaapinpohjalle. Vuodet vierivät, ideat muuttuivat, mutta puku odotti. Se ei ollut vielä valmis luopumaan minusta, eikä minä siitä.

Muutto, varastokassit ja rätti & lumppu -projekti

Keväällä, kun muutimme tähän uuteen asuntoon, tapahtui jotain ratkaisevaa. Kaksi isoa Ikean varastokassia täyttyi materiaaleista, kankaista ja keskeneräisistä unelmista, jotka eivät enää mahtuneet kaappiin. Oli pakko pysähtyä ja katsoa, mitä oikeasti haluan säilyttää.

Silloin muistin sen mekon. Niin käynnistyi uusi niin sanottu rätti ja lumppu -projektini, kunnianhimoinen, vähän kaoottinen mutta sitäkin rakkaampi yritys antaa vanhalle uutta elämää. Morsiuspuku nousi kasan päällimmäiseksi. Nyt tai ei koskaan.

SAKSISTA SYNTYI TAIKAA

Kun aloin oikeasti työstää mekkoa uudelleen, jokin loksahti paikalleen. En enää yrittänyt tehdä siitä uutta mekkoa. Halusin hameen. Vaatteen, joka elää, liikkuu, kulkee arjessa ja juhlassa. Leikkasin, sovitin, pyörittelin peilin edessä ja annoin kankaan puhua. Ja voi miten se puhui! Mekko muuttui aivan ihanaksi hameeksi, kevyeksi, eläväksi, juuri sopivan dramaattiseksi. Se ei enää ollut morsian. Se oli minä.

Kaava: Burda 6/09 (yläosa)

Tänään tämä hame on yksi synttärivaatteistani. Se on vaate, joka tuntuu juhlalta jo itsessään, ilman kynttilöitä tai kakkua.

Kun morsiuspuku muuttui hameeksi

Treffit, jotka toteutuivat ja hame, joka loisti

Ja sitten tuli viime lauantai. Ne treffit, joista olin aiemmin kirjoittanut ja jotka marraskuussa näyttivät jäävän vain suunnitelmaksi, toteutuivat vihdoin. Ja kyllä, hame pääsi ylle. Hetki oli juuri niin täydellinen kuin olin mielessäni kuvitellut. Kun puin sen päälleni, tiesin heti: tätä varten se oli syntynyt.

Suunta oli Titanique. Glamouria, huumoria, suuria tunteita ja vähän överiä loistoa ja hame solahti siihen maailmaan kuin olisi aina kuulunut sinne. Se kahisi, liikkui ja eli jokaisessa askeleessa. En ollut vain katsoja, olin osa näytelmää, osa tarinaa. Se hetki sinetöi kaiken. Kaapinpohjalta, Ikean kasseista ja saksien alta syntynyt hame oli löytänyt paikkansa: elämän keskeltä.

MATERIAALI, JOKA KUISKAA SILKKIÄ

En edelleenkään tiedä, mitä materiaalia hame tarkalleen on. Se tuntuu silkiltä ja taftilta, ja siinä on kaunis, hieman koristeellinen pinta, joka ottaa valon vastaan kuin lupaus. Mutta ehkä sillä ei ole edes väliä. Tärkeämpää on se, miltä se tuntuu ihoa vasten ja sydämessä.

Tämä epätietoisuus tekee siitä melkein vielä kiehtovamman. Se on muistutus siitä, ettei kaikkea tarvitse nimetä, jotta sen voi rakastaa.

Hame, joka löysi minut ja minun tyylini

Tämä projekti ei lopulta ole niinkään manifesti kuin rakkaustarina. Rakkaustarina vaatteeseen, joka tuntuu omalta, ja tyyliin, joka syntyy kokeilemalla, leikkaamalla ja uskaltamalla kuunnella omaa fiilistä.

Kun katson tätä hametta, näen siinä kaikki ne hetket, jolloin olen epäillyt itseäni ja kaikki ne, jolloin olen päättänyt luottaa vaistoon. Tämä on vaate, joka ei seuraa trendejä vaan tunnelmaa. Se on muistutus siitä, että paras tyyli syntyy silloin, kun tekee asioita itselleen, ei muille.

Ja ehkä juuri siksi tämä hame tuntuu niin erityiseltä: se ei yritä olla mitään muuta kuin mitä se on. Ja minä saan olla siinä mukana.

ROHKEUTTA, YLISANOJA JA VÄHÄN KAPINAA

Myönnän: tämä projekti vaati rohkeutta. Saksien vieminen morsiuspukuun tuntuu melkein pyhäinhäväistykseltä. Mutta juuri siinä piilee sen kauneus. Vaatteet eivät ole museoesineitä. Ne ovat tehty elämään. Ja tämä hame elää. Se kahisee, se liikkuu, se loistaa. Se on ylisanojen arvoinen. Ihana, hurmaava, huumaava, vastustamaton.

Entä sinun kaapissasi?

Jos sinunkin kaapissasi roikkuu vaate, jota et käytä mutta et raaski heittää pois, kysy itseltäsi: voisiko se olla jotain muuta? Hame, takki, laukku, uusi alku.

Minun tarinani todistaa, että joskus suurin muutos alkaa ilmaisosastolta ja päättyy vaatteeseen, joka tuntuu omalta enemmän kuin mikään koskaan.

Kun morsiuspuku muuttui hameeksi

Rentoa viikonloppua!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LISÄÄ SOPIVAA LUETTAVAA:

Itsetehty hame synttäriviikolle

Talvikävelyn hiljainen sydäntarina

Synttäriasun tarina jatkuu rohkeasti