Villananna refashion -yhteisprojektin ensimmäinen työ
Villananna refashion -yhteisprojektin ensimmäinen työ on minun kohdallani startannut nyt vihdoinkin. Vielä en ole tosin aloittanut sitä työtä, josta olen somessa puhunut aikaa sitten, vaan muokkasin ihan toisen vaatteen, koska halusin ehdottomasti kyseisen vaatteen eilen päälleni, kun lähdimme mieheni kanssa jälkiruokaa maistelemaan.
Villananna refashion -yhteisprojektin ensimmäinen työ
Villananna refashion on yhteisprojekti, johon kuka tahansa voi osallistua käyttämällä #villanannarefashion häsää. Eli tuunaa, muokkaa, korjaa jokin toimimaton vaate toimivaksi. Julkaise se someen käyttämällä tuota häsää ja annat minulle luvan jakaa nimelläsi työsi omassa somessani. Yhteisprojekti on käynnissä koko vuoden ja esittelen töitänne sitä mukaa kuin niitä tulee. Myös tietenkin omiani. Luodaan vaatteille uusia tarinoita ja annetaan niille pitkä elämä lempivaatteina. Opitaan myös samalla nauttimaan uudelleen niistä vaatteista. joita kaapissa jo on. Kurkkaa paremmat ohjeet alla olevasta linkistä:
Olen vuosia sitten järjestänyt näitä yhteisöllisiä projekteja, mutta nyt on ollut viimeisestä kauan aikaa. Niin pitkä aika, etten oikein edes muista milloin viimeksi olen pitänyt. Nyt kuitenkin kokeilen onneani, että jos kuitenkin innokkaat lähtisivät mukaan tähän projektiin. Ennen olen pitänyt lyhyitä muutaman viikon tai kuukauden mittaisia yhteisprojekteja, mutta tämä on vuoden. Ihan siitä syystä, että kaikki halukkaat voivat osallistua ja omassa tahdissaan. Toki projekti saattaa myös unohtua, kun on niin pitkä. Mutta katsotaan mitä tästä tulee.
UFFin neuleen muokkaus sopivammaksi
Tammikuussa julkaisin tasarahapäivien löytöni ja joukossa oli aivan ihana jonkun toisen neuloma ihana isokauluksinen neule. Neuleen lanka on juuri sellaista erikoislankaa, josta pidän. Se antaa ihanaa tekstuuria neuleelle. Pakkohan se oli ostaa pois ja toivoa, että kaulus toimisi niin kuin kuvittelin. Noh, eipä se toiminut. Kaulus oli enemmän sellainen ylisuuri roikkuva, vesiputoustyyppinen kaulus. Sellainen ei oikein toimi enää meikäläisellä, joten päätin purkaa kauluksen pois kokonaan.
Purkamisen jälkeen neuloin puikoilla 5mm uuden kauluksen. vain kolme kerrosta ensin oikein, sen jälkeen nurin ja viimeinen kerron oikein ja lopuksi päättelin silmukat löyhästi. Nyt kaulus toimii minulla paremmin ja sopii paitaan paremmin. Yhdistin paidan eilen lumipestyihin Leviksiin, jotka olen myös muutama vuosi sitten ostanut UFFista. Kyseiset farkut ovat kakkoslaatua, mutta ihan täydelliset omaan käyttööni.
Asu oli suloisen rento ja sopi hyvin meidän pienelle jälkiruoka reissulle Ekbergin kahvilaan. Kahvilassa nautimme herkullisista leivoksista pehmeän valkoviinin kera. Suunnittelimme meidän kesän matkaa, josta kerron teille kun ajakohta on lähempänä. Toteutamme unelmamatkani vähän pinemmässä mittakaavassa, mikä olin aikaisempi ajatus. Mutta se ei minua haittaa yhtään. Osotan matkaa kovasti jo.
Rentoa sunnuntaita kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Kolmas kerta toden sanoo sanotaan
Kolmas kerta toden sanoo sanotaan ja tällä kertaa se pitää hyvin paikkansa. Nimittäin olen puuhastellut yhden ompelun kanssa jo pidempään. Tässä kauan sitten pidin ompelupäivän, oikeastaan marraskuussa pidin ompelupäivän ja toinen työ ei onnistunut sitten millään. Lopuksi purun koko homman ja laitoin kaikki palaset kiltisti ylijäämälaatikon viereen koriin odottamaan parempia aikoja.
Kolmas kerta toden sanoo sanotaan
Olen nyt pari viikkoa taistellut työn kanssa ja ehkä nyt vihdoin olen tyytyväinen. En ole testannut valmista työtä, joten en osaa ihan vielä sanoa, joudunko sen ehkä pienentämään. Näyttää nimittäin aika isolle, mutta sen näkee sitten. Valmis se on nyt kuitenkin ja tarkoitus olisi ottaa pian kuviakin tästä hameesta. Ennen kuin talvi ihan häviää nurkilta.
Kaava: Suuri käsityölehti 2/2007
Ensimmäiseen ajatukseen käytin farkkua, kenonahkahousuja sekä pliseeratun hameen osia, jotka jäivät ensimmäisestä kyhäelmästä yli. En kuitenkaan ollut lopputulokseen tyytyväinen, joten purin työn uudelleen, mutta vain nahkaosat. Niiden paikalle leikkasin farkkua. Koin, että kolme eri materiaalia on minulle lopulta ihan liikaa, vaikka ajatuksesta pidinkin. Toisenlaisessa työssä se toimisi minulla, mutta ei tässä.
Lopullinen työ
Lopullinen työ valmistui vihdoin, muokkasin myös pliseerattua osaa sen verran, ettei olisi niin painavan näköinen lopputulos. Hame on söpö ja onnistunut. Vaikka saattaa olla valitettavasti liian iso minulle, mutta se on nopeasti korjattu, jos näin on. Hametta voikin käyttää vähän miten haluaa joko kauluspaidan kanssa tai neuleen. T-paitakin toimii hyvin. Odotan, että pääsen kokeilemaan kaikenlaisia kokonaisuuksia vielä tämän viikonlopun aikana.
Mutta mitä te olette mieltä, onnistuiko hame, vai ei?
Tärkeintä on kuitenkin se, että minä pidän hameesta ja odotan hameen käyttöä kovin. Tällä hameella voi ilakoida kunnolla sekoittaa kuvioita ja ihan vain nauttia pukeutumisesta tähän hameeseen. Oikeastaan mitään muuta ei tarvita. Hame poikkeaa meikäläisen tyylistä paljon, mutta samalla sopii tyyliini todella hyvin.
Nyt haluan kuulla miten sinä pukisit hameen!
Minulla tällä hetkellä ajatuksissa testata hametta pitsipoolon ja t-paidan kanssa. Ajatuksissa on myös yksi neule, joka voisi toimia myös. Mutta kauluspaitojen kanssa täytyy ehkä aloittaa kunnon testailut. Minulla kun ei ole sellaista ihan tavallista kauluspaitaa olemassa, vaan kaikki on jotain erikoisia tai over size -malleja. Eli siinä on hommaa kerrakseen. Innolla odotan kyllä millaisia asuja saan aikaan.
Hametta ei ole vielä silitetty tai viimeistelty mitenkään, kun piti äkkiä saada kuvia…
Rentoa viikonloppua!
Seuraa minua:


2













