Hae
VillaNanna

Treffit pitkästä aikaa

Treffit pitkästä aikaa

Treffit pitkästä aikaa, vihdoinkin kahdestaan. Parisuhteen yhteinen aika, mitä se on? Syötävää? Miksi tällaista yhteistä aikaa pitää olla ja mitä silloin tehdään? Eikö aviopari ole aina yhdessä, kun ovat kerran saman katon alla?

Treffit pitkästä aikaa

Me olemme olleet 15 vuotta naimisissa ja liitto olisi kaatunut kauan sitten, jos me ei oltaisi voitu koskaan olla kahdestaan. Yhteistä tekemistä ilman lapsia on vaalittava ja tehtävä välillä jotakin aikuisten juttuja, ei vain mennä lasten menoja. Pitää muistaa myös omaa puolisoaan. Tosin me emme ole koskaan oltu siinä tilanteessa, että olisimme olleet vain me kaksi, minullahan oli jo kaksi pientä lasta kun mieheni tuli kuvioihin mukaan. Hän oli myös hyvin nuori, vain 23 vuotias, kun menimme naimisiin, minä taas olin 33 vuotias kahden lapsen äiti.

Mieheni hyppäsi siis suoraan syvälle perhe -elämään kun menimme naimisiin. Se oli kovaa oman paikan etsimistä, mutta hyvin voitettiin esteet ja tässä nyt ollaan. Isoimman haasteen edessä, nimittäin koronan. Koronan aikana on monet parisuhteet päättyneet ja ihmiset ovat eronneet, syitä on varmasti monia ja varmasti ihan oikeita päätöksiä. Myös meille korona on aiheuttanut haasteita ja isoja muutoksia elämäämme. Siksi parisuhdetta on huollettava nyt paljon.

Treffeille lompsis

Yksi meidän tapa parantaa suhteen laatua, on mennä treffeille, erilaisille treffeille. Tällä kertaa suunnistimme Helsingin keskustaan, Töölönlahden rannalle kävelemään ja siitä nauttimaan kuoharia sekä lämpimäisiä Cafe Taideterassille. Ei sen tarvitse siis olla mitään niin ihmeellistä, tämäkin on ihana kun katselee ympäristöä ja on silti omassa maailmassaan. Ilma oli aivan ihana ja nähtiin Töölönlahtea vähän eri kohdasta. En nimittäin ole koskaan siinä kohtaa lahtea pyörinyt, missä nyt olimme.

Oli kiva unohtaa hetkeksi arki kunnolla, ei lapsia, ei työtä, ei yhtään mitään. Vain me kaksi. Elämme mieheni kanssa niin eri kellon aikaan, että useasti meillä on tilanne se, että näemme toisiamme viikolla erittäin vähän, vain muutaman tunnin ja silloinkin olemme aika väsyneitä, että molemmat ovat lähinnä koomassa jossain nurkassaan. Siksi tällaiset irtautumiset ovat tärkeitä. Välillä pidempään ja välillä riittää muutama tunti.

Minun koronamekkoni

Pakko on kertoa vielä mekostani, jonka laitoin päälleni treffeillemme. Ensimmäinen koronakevät oli minulle aika raskas siinä mielessä, että silloin sulkeutui kaikki kirpparitkin ja jotenkin meikäläisellä meni aivot ihan solmuun siitä asiasta ja paniikin omaisesti sitten kävin ostamassa muutaman kerran vaatteita uutena. Se oli vain se muutama kerta mutta sekin muutama oli ihan liikaa minulle. En kuitenkaan näitä vaatteita meinaa jakoon laittaa, vaan käytän ne loppuun. Nämä vaatteet tosin on laitettu muista vaatteista hiukan erikseen ja nimetty korona vaatteiksi. Ostin siis pari mekkoa, housut sekä paidan ja parit kengät. Korona vaatteita.

Tämä ihana mekko tuntui olevan sopiva tähän menoon, mekon kanssa sopi hyvin maiharini, joissa olen koko talven kulkenut. Ihan parhaat popot ikinä. Ja minireppu keikkumaan selkään. Menoasu on täydellinen. Tällaiset mekot ovat minun ihan lemppareita.

Treffit pitkästä aikaa

Nautinnollista lauantaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

LUE MYÖS:

Helsingin helmi Cafe Taideterassi

Kaunis Nuuksio

Viime sunnuntaina oli mieletön päivä viettää perheen kesken, lähteä ulkoilemaan ja vain nauttia elämästä ja sen tuomasta mahdollisuudesta. Kaunis Nuuksio avautui meidän eteen ja aurinko kutitti kivasti nenää, ruska oli jo alkanut vallata ympäristöä ja syksyn tuoksut leijaili ilmassa. Täydellinen retkeilypäivä siis. Eikä haitannut, vaikka ihmisiä oli aika paljon liikkeellä, vaikka lähdimmekin jo hyvissä ajoin aamulla. Nuuksio on sellainen paikka, että nähtävää ja koettavaa on ja paljon.

Tällä reissulla meillä oli Nuppu ja Söpö mukana ja parkkivahti nauroi, kun tytöt haukkui ja riehui, olivat malttamattomia pääsemään seikkailulle. Tytöillä oli kova kiire päästä näkemään, minne oltiin oikein menossa. Tytöt eivät juuri oikein ole meidän mukana enää missään reissuissa kun Nuppu on vanha ja vaivainen. Mutta haluttiin silti kokeilla ja otettiin tytöt mukaan, ihmeen reippaasti he koko matkan tipsutteli reippaasti, Nuppukaan ei yhtään valittanut. Ehkä se oli Nuuksion upea luonto, joka auttoi jaksamaan.

Kaunis Nuuksio Kaunis Nuuksio Kaunis Nuuksio Kaunis Nuuksio Kaunis Nuuksio Kaunis Nuuksio

Kaunis Nuuksio

Meillä oli tarkoitus syödä lounas Nuuksiossa ja näin teimmekin. Teimme mukaan lämpimän kesäkurpitsa-porokeiton sekä leivälle erittäin herkullisen kesäkurpitsa-valkosipulilevitteen. Oltaisiin toki voitu sielläkin kokkailla, mutta varauduttiin siihen, että kaikki paikat olivat täynnä porukkaa, niin kuin olikin. Siksi oli viisainta ottaa keitto mukaan ja nautiskella herkuista toisin. Sitä ehtii valmistella ruokia toistekin.

Yhteinen tekeminen ja ulkoilu on meidän perheen yksi tärkeimpiä asioita, valitettavasti meidän aikuisten erittäin hektinen elämä on aiheuttanut sen, ettei enää päästä niin useasti yhdessä seikkailemaan ja nauttimaan elämän ihanista mahdollisuuksista. toki on huomioitava myös, että Covid aiheuttaa myös pieniä rajotteita.

Nuuksio on monipuolinen retkeilykohde, sieltä löytyy reitit moneen makuun, on helpot reitit sekä haastavammat. Löytyy myös pyöräreittejä ja kaikenlaisia elämysnautintoja kanooteista poroihin. Mikä ikinä kiinnostaa. Klikkaa tästä ja tutustu mitä kaikkea voit Nuuksiossa tehdä. Itse haluan tutustua Nuuksioon uudelleen ja uudelleen. Myös talvinen retkeily siellä kiinnostaa itseäni kovasti. Ehkä tänä talvena pääsen kokemaan myös sen.

On ihanaa seisahtua järven kalliolle, vetää keuhkot täyteen ilmaa ja samalla nauttia syksyn tuoksusta nenässä. Sen jälkeen päästää hitaasti ilma ulos, ruokkia kaikkia puita ja kasveja. Luonto antaa voimaa ja piristää niin ihanasti, kadottaa kaikki huolet ja murheet syvälle järven pohjaan. Maailman näkee tämän reissun jälkeen niin toisella tavalla. Kuin hengittäisi uutta ilmaa. Niin Kaunis Nuuksio!

Helpot ja nopeat eväät retkelle

Ei retkille tarvitse ottaa mukaan mitään monimutkaista, nopeat ja helpot eväät riittää. Tai näin itse tykkään. Keton saa helposti mukaan keitoille tarkoitettuun termariin ja levitteet yleensä kannattaa miettiä niin, ettei sisältäisi maitotuotteita. Meillä tässä tällä kertaa kyllä oli maitotuotteita mukana mutta ensi kerrälla sitten jotakin muuta.

Kesäkurpitsa-porokeitto

Aina ei ole pakko valmistaa täysin tuoreista raaka-aineista, vaan voi hyödyntää puolivalmisteita. Kuten nyt tuli hyödynnettyä tässä keitossa. Tärkeää on, että jaksaa kulkea luonnossa koko päivän. Kesäkurpitsa ja perunat on meidän omasta maasta.

Tarvikkeet:

  • Yksi iso kesäkurpitsa
  • Kaksi perunaa
  • pororouhe
  • kasvisliemikuutio
  • tuoreita yrttejä, kuten persiljaa

Tee näin:

  • pese, kuori ja pilko kesäkurpitsa ja perunat
  • Keitä perunat ja kesäkurpitsa kypsiksi
  • Kaada keitinvesi kulhoon, tarvitset sitä keitossa
  • Soseuta kesäkurpitsa, perunat, liemikuutio sekä tuoreet yrtit, kaada keitinvettä joukkoon pikkuhiljaa, että keitto alkaa näyttää keitolle. Sen verran löysää, että sitä pystyy juomaan
  • Lisää pororouhe joukkoon

Kesäkurpitsa-valkosipulilevite

Halusin mukaan jotakin oikein maukasta keiton lisäksi ja tietenkin levitteen raaka-aineeksi valittiin kesäkurpitsa. Ihan siitä syystä, että sitä löytyy niin hyvin omasta maasta. Ja toiseksi, kesäkurpitsa on niin hyvää ja siitä saa paljon hyviä juttuja tehtyä.

Tarvikkeet:

  • Kesäkurpitsaa 150g
  • valkosipulia 2 kynttä
  • raejuustoa 100g
  • Violan valkosipulilevitettä (myös yrtti käy)
  • mustapippuria
  • 1/2 dl persiljaa

Tee näin:

  • raasta kesäkurpitsa ja valuta liika neste pois
  • hienonna valkosipuli
  • sekoita kaikki levitteen ainekset keskenään

Jossakin kohtaa sitä alkoi jo odottaa, että pääsisi ruokapöytään istumaan ja nauttimaan. Kuuma keitto lämmittää mukavasti, vaikka ei niin kylmä ilma edes ollut. Valkosipulin tujaus avasi komeasti röörit nokassa ja kurkkukin alkoi toimia kunnolla. Nautinto, josta ei pidä koskaan kieltäytyä. Ruokailu luonnonhelmassa.

Muista kuitenkin, ettei roskat kuulu luontoon, vaan ota roskat mukaasi, jos ei roskista ole lähellä. Roskat painaa vähemmän mitä ne kääreissä ja muovissa olevat sapuskat!

Nautinnollista sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

LUE MYÖS:

Lähiretkeily avartaa

Talvilomaseikkailu

Kivinokka -retken surullinen loppu