Raitoja ja rantoja sekä soutustadion
0
Raitoja ja rantoja sekä soutustadion, siinä on päivän tarina, joka tuntui yhtä aikaa kevyeltä kuin rantatuuli ja rauhalliselta kuin vedenpinta auringon valossa. Tänään kuljin Helsingissä, kaupungissa joka osaa yllättää joka kerta uudelleen, ja annoin askeleiden johdattaa rantakallioilta hiekkarannalle, veneiden lipumista seuraavaan hiljaisuuteen ja lopulta ruokapöytään Soutustadionin terassille. Päälläni oli itse ompelemani paita, raidallinen, pehmeä ja sopivasti erilainen, kuin pieni salaisuus, joka tekee koko asusta omannäköisen.
Raitoja ja rantoja sekä soutustadion
Syyskuinen päivä Helsingissä oli valoisa ja kirkas, sellainen jossa taivas tuntui avautuvan koko olemuksellaan. Vesi kimalteli kuin olisi halunnut muistuttaa kesästä vielä hetken, vaikka ilma olikin jo täyteläinen syksyn lupauksesta. Kävelimme pitkin rantaa, välillä pysähdyimme vain katsomaan, niin yksinkertaista, ja juuri siksi niin tärkeää.
Itse ommeltu paita Fibre Moodista
Olin pukeutunut paitaan, jonka olin ommellut itse. Sen kaava löytyi Fibre Mood 35 -numerosta, ja siitä tuli yksi niistä vaatteista, joissa yhdistyy kaikki rakas: oma kädenjälki, mukavuus ja kauneus. Pienet yksityiskohdat, kuten selän halkio, tekevät siitä erityisen. Kun kangas on entuudestaan tuttu, rakastettu ja huolella valittu, lopputulos ei tunnu pelkältä vaatteelta vaan pikemminkin tarinalta, jota kuljettaa mukana.
Merituuli ja kaupungin rauha
Kävelyllä vaihdoimme maisemaa rantakiviltä pehmeään hiekkaan. Merituuli tuntui poskilla, ja aallot rullasivat rantaan lempeästi kuin olisivat seuranneet mukana. Helsingissä rakastan juuri tätä, kaupungin ja luonnon rajapintaa, sitä että kivitalojen keskeltä voi hetkessä olla paikassa, jossa hiekka tarttuu kenkiin ja meri avautuu silmien eteen rajattomana.
Soutustadion, ravintola veden äärellä
Matka jatkui kohti Soutustadionia, joka on yksi Helsingin kauneimpia ruokailupaikkoja. Se ei ole vain ravintola, vaan myös ympäröivän maiseman jatke. Terassilta avautuu näkymä yli veden, ja siellä istuessa on mahdoton olla huomaamatta, kuinka rauha hiipii mieleen. Ruoan maku ja miljöö täydentävät toisiaan, molemmat yksinkertaisia, mutta juuri oikeita.
Lohikeittoa ja hirvenmakkaraa lautasella
Tilasimme ruokaa, joka maistui täydelliseltä tällaisena päivänä. Lautasella oli lohikeitto, jonka pinnalla tilli lepäsi vihreänä pilvenä. Sen maku oli täyteläinen, lämmin ja lohdullinen, vähän kuin halaus lautasella. Toisella lautasella taas oli hirvenmakkaraa, paistettuna tummaksi ja rapeaksi, sen rinnalla raikkaita kasviksia ja sopivasti kermaista lisuketta. Maku oli metsäinen ja voimakas, täydellinen kontrasti merituulen keveyteen. Aurinko paistoi terassille, ja hetken ajan tuntui, että kaikki on juuri oikealla tavalla.
Utuinen olotila ja ompelun rauha
Päivän sävy oli utuinen, sellainen jossa on enemmän tunnetta kuin tapahtumia. Eniten jäi mieleen se, että välillä arjen keskellä on hyvä hidastaa ja antaa tilaa hengittää. Kävely veden äärellä, itse ommeltu paita päällä ja ruoka paikassa, jossa meri on osa maisemaa, näistä syntyy kevyt olotila, jonka toivoisi jäävän pysyväksi.
Itse ommeltu paita sai päivän tuntumaan vieläkin erityisemmältä. Ompelu on minulle enemmän kuin harrastus; se on tapa pysähtyä ja tehdä jotakin konkreettista. Kun sormet kulkevat kankaan pinnalla ja ommel saa muotonsa, on kuin maailma hiljenisi ympäriltä. Lopputulos kulkee sitten mukanani, osana kävelyretkiä, kahviloita, hetkiä veden äärellä. Paita ei ole vain kangasta ja lankaa, se on tunne, joka kietoutuu ympärille.
Päivä Helsingissä kuin kaunis tarina
Helsinki näyttää parhaiten kasvonsa silloin, kun sen antaa viedä mukanaan. Tänään se vei rantakallioille, hiekalle, vanhan tiilirakennuksen ohi ja lopulta Soutustadionin terassille. Päivän värit olivat pehmeitä: meren sininen, taivaan heleys, paidan vaaleat raidat, lautasen vihreä tilli ja hirvenmakkaran syvä tummuus.
Lopulta jäin miettimään, että tällaisia päiviä varten kannattaa pitää sydän avoinna. Ei tarvita suuria suunnitelmia, riittää että ottaa aikaa kulkea ja olla. Raitoja, rantoja ja soutustadion, siinä on tarpeeksi kokonainen päivä.
Mahtavaa viikonloppua!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Terassituuli kuiskaa meren suuntaan
Onko mitään ihanampaa kuin päivä, jolloin terassituuli kuiskaa meren suuntaan? Jätkäsaaressa sellaiset hetket syntyvät kuin itsestään tai ehkä se on tämä kaupunginosa, joka on rakennettu kesäpäiviä varten.
Terassituuli kuiskaa meren suuntaan
Jätkäsaari ei ole vain kaupunginosa, se on tunnelma. Pienellä alueella yhdistyy sataman hiljainen jylhyys ja uudemman Helsingin leikkisyys. Täällä meri ei vain ole taustaelementti, vaan läsnä. Se liplattaa, tuoksuu ja kuiskii. Se käy varovasti sääriin, kun istut laiturilla ja roikottelet jalkojasi veden yllä. Jätkäsaaren lempeä satamaelämä ihastuttaa ja yllättää.
Kesäpäiväni alkaa usein samoilla askelilla: pyörin hetken kotoisilla kujilla, pistäydyn ehkä katsomassa, joko sininen pyyhe katolla on kuivunut, ja suuntaan sitten kohti Poijua, sitä pientä, mutta hengeltään suurta paikkaa, jossa tuntuu siltä, kuin aika olisi pysähtynyt.
Poijun pöydässä, suolaa huulilla
Jätkäsaaren ravintola Poiju on kuin merellinen jatke omalle keittiölle. Sellainen paikka, johon mennään ilman kiirettä, ilman suunnitelmaa, ehkä vähän tukka sekaisin ja nenänpää punaisena auringosta.
Poijun terassi hellii, aurinko löytää sen aina, ja tuuli käy juuri sen verran, että viltti polvilla tuntuu ihan tarpeelliselta. Ruoka on konstailematonta, mutta juuri siksi niin hyvää. Kalakeitto on sellainen, että se olisi voinut olla mummon käsialaa, ellei sitä olisi koristeltu pienellä elegantilla vaahdolla. Salaatti on täynnä yrttejä, joita ei tarvitse tunnistaa, ne vain toimivat.
Täällä annetaan tilaa huokailulle. ”Onpa hyvää”, sanon ääneen jo ensimmäisellä haarukallisella, vaikka kukaan ei ole kysynyt. Sellainen paikka Poiju on.
Merituulen armoilla ja ylpeänä siitä
Kun vatsa on täynnä, jäädään vielä. Ei ole kiire pois. Istutaan ja katsellaan. Jätkäsaaren merimaisema ei ole siloteltu, ja juuri siksi se on kaunis. Kontteja, nostureita, veneitä ja jotain syvästi esteettistä niissä kaikissa. Jotain, mikä tuntuu kodilta, vaikka ei olisi koskaan ollut satamatyöläinen.
Meri on tänään lempeä. Se ei lyö, vaan hipaisee. Kuin se haluaisi muistuttaa, että olemme täällä yhdessä, se ja minä. Olen kuullut, että ihmiset lähtevät lomamatkoille etsimään tällaista avaruutta, suolan tuoksua ja ajatusten keveyttä. Ja minä saan sen täällä, kotikulmilla.
Kesäpäivä Jätkäsaaressa, enemmän kuin hetki
Jätkäsaaressa on jotain salaisuudenomaista. Se ei huuda olemassaoloaan, ei yritä liikaa. Se vain on. Se antaa jokaiselle jotakin, leikkipuistoja, rantakalliota, betonin lämpöä ja auringon heijastuksia lätäköistä.
Ja ehkä siksi tämä kesäpäivä on juuri oikea. Tässä on kaikkea, muttei liikaa. On hyvä ruoka, pehmeä terassi, ja meren silitys nilkassa. Ja sydämessä sellainen tunne, että elämä ei aina tarvitse suunnitelmaa. Joskus riittää, että vain on. Ja että on Jätkäsaaressa.
Lopuksi vielä tämä:
Jos koskaan tunnet olevasi hukassa kaupungin äänten keskellä, tule tänne. Istu Poijun pöytään, tilaa jotain yksinkertaista ja katso merelle. Ehkä kuulet saman kuin minä, terassituulen, joka kuiskaa meren suuntaan.
Autinkoista päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: