Sairauden kanssa eläminen

Yleinen | 23.2.2019

Kirppareita on tullut kierrettyä kun ei oikein muuta ole kyennyt.

Muutama vuosi sitten raotin hiukan elämääni basedowin -taudin kanssa ja kerroin miten tilani oli heikentynyt hetkessä ja lääkkeiden kanssa tilaani saatiin vähän parannettua. Mutta en ole siitäkää huolimatta missään kohtaa ihan parhaaksi oloani tuntenut. Erilaisia kummallisia oireita on tuon jälkeen ilmestynyt. Nyt kun Terveyskeskuksessa vaihtui lääkäri, niin asiat alkoi rullata. Niin refluxiani alettiin tutkia tarkemmin sekä tätä oloani. Vihdoin minulle määrättiin labroihin myös rauta-arvot, jossa todettiin, että rauta onkin tippunut sitten todella alas ja sain viime viikolla rautatabut auttamaan. Jalkasäryt ovat pikku hiljaa kadonneet, vaikka saattaa vielä tulla tykytyksiä silloin tällöin mutta ne ovat kadonneet, yöunet parantuneet ja toivottavasti myös tämä harmaus minusta katoaa myös pikku hiljaa.

Mitä sitten refluxilleni on sattunut? Lääkäri laittoi niin nopeasti rattaat pyörimään, että nyt huimaa, Ensin lähete vatsantähystykseen ja torstaina sain katetrin nenän kautta vatsaan ja ensi viikolla kirurgin juttusille. Kaikki on tapahtunut muutamassa kuukaudessa, enkä ole oikein ehtinyt asennoitua koko hommaan. Toki ennen koko hommaa on kokeiltu vielä lääkehoitoa ja mietitty ruokaa mutta niistä ei ollut apua ja suostuin sitten lopulta leikkaukseen kun kivut eivät hellittäneet. Joten onko minulla parin vuoden jälkeen mahdollista elää kivuttomasti? Lupaan, että tämä postaus sairastamisesta on hetkeen aikaan viimeinen…

Se mikä oikeastaan harmittaa on se, ettei tässä olla ehditty viettää ollenkaan hiihtolomaa, käytiin tosin Oodissa ja ostettiin Ligretto korttipeli (ihan huippu peli) mutta siinä tohinassa sai vanhempi poikani kätensä pakettiin ja jonotti päivystyksessä kahteen asti yöhön, käsi ei onneksi ollut murtunut vaikka kaikki murtuman oireet löytyikin. Käsi paketissa, poika sairaslomalla. Nuorimman astma-ja allergia kontrolli hommat hoidettiin viikolla myös ja sitten tämä minun projekti. Oli sitten pakko eilen käydä pikkuisen kävelyllä Vanhassakaupungissa ja istahdettiin Koskenrannan ravintolaan. Poika pääsi HIFKIN matsiin ja ehkä hiihtolomaa voi näinkin viettää.

* * * * *

Loppukuusta tuleekin iso tarina siitä miten tämä kuukausi meni ostamisen kohdalla, kuukausi on monessa kohtaa ollut vaikea, joten ostaminenkin on ollut vähän niin ja näin. Mutta siitä sitten enemmän viimeinen päivä. Tässä postauksessa kuitenkin esittelen uusimman löytöni, keinoturkis takin, joka nähtävästi on itse ommeltu. Pieniä virheitä mutta se ei haittaa nyt tahtia yhtään kun virheet on sisäpuolella. En lähde edes sitä korjaamaan mitenkään.
Kuvissa vilahtaa myös paljon vaatteita, jotka ollaan täällä blogissa nähty useampaan kertaan. Tämä onkin hyvä siinä mielessä, että sopii hyvin tuohon muutama päivä sitten kirjoitettuun postaukseen.

Kuka arvaa tai tietää mitkä kaikki asussani on useampaan kertaa olleet esillä täällä blogissa?

Tekoturkki on ihan lempparini, se on väriltään harmaa, hiukan ruskeaan vivahtava kun luonnon valossa katsoo. Turkis on helppo yhdistää ihan mihin tahansa, kun on suora malli ja voin pukea sen vaikka näin kuin kuvissa tai laittaa siihen vyön. Huono puoli tässä on se, että tähän ei ole tehty taskuja (teen ne jossain vaiheessa itse) ja kaulus olisi ollut myös kiva, ihan pelkkä pystykaulus riittää. Mutta tämäkin asia korjaantuu isolla huivilla tai korkealla poololla. Puutteista huolimatta takki on aivan ihana, lämmin ja niin pehmoinen, mikä parasta, sen voi tosiaan pukea minkä asun kanssa tahansa.

Asuni:

Tekoturkki: Kampin kirppis

Leggarit: Kierrätyskeskus, ilmaisosasto

Valkoinen neule: Lanttila

Pitkävartiset maiharit: Kierrätyskeskus

Kaulahuivi: Ostettu joskus kauan sitten uutena Turusta

Virkattu laukku: Itse tehty

Pipo: Itse tehty

Asussa ainoastaan tekoturkki on nyt tässä kuussa hankittu. Muuta kirppisvaatteet on hankittu viime vuoden puolella tai tehty aikaa sitten. Kaulliina saattaa olla jo 10 vuotta vanhakin, tarkkaa aijankohtaa sille en muista, enkä muista mistä se on edes ostettu. Se on kuitenkin yksi eniten käytetty huivini.

Älkää välittäkö nuutuneesta ulkomuodostani. Olen ollut sitä jo pidemmän aikaa ja ainakin minun silmiini se näkyy selkeästi kuvissani. Olen juuri saanut pois nenäkatetrin ja en ole vielä päässyt suihkuun ja meikittömyys tuo esiin rautavajeen tuoman harmauden. Mutta tästä päästään nyt vain ylöspäin.

* * * * *

Lomamme ei siis ole ollut mikään järisyttävä kokemus ja siksi ajattelinkin huomenna esitellä teille minun haaveiden hiihtoloman kuvineen päivineen. Joskus on tosiaan kivaa levätä ja vaan unelmoida siitä täydellisestä lomasta. Astutaan arkeen vasta ensi viikon puolella, jolloin tulee jälleen ihan blogiin kuuluvaa asiaa. Nähdään ?

Söpö nukkuu vaatteiden päällä aina. Heti kun ne laittaa sängylle esiin, Söpö hyppää niiden päälle makoilemaan.

Pipo: Itse neulottu

Virkattu laukku: Itse tehty

Pitkävartiset maiharit: Kierrätyskeskus

Ihanaa päivää kaikille!

-Melissa-

Introvertti nainen

Yleinen | 21.4.2018

Like this

Vaikka olen kovin ulospäin suuntautunut ihminen, niin siitä huolimatta nautin eniten olla yksin omassa rauhassani, omassa pienessä linnassani, omissa ajatuksissani. Nyt onkin ollut sellainen määrä sosiaalista elämää, että aamulla tuntui kuin olisi kiviä päällä kun heräsi. Vasta huomenna saan viettää yhden päivän ilman muuta maailmaa ihan rauhassa. Tosin, minä olin jo ihan täysillä huomisessa kun heräsin. Sitten tajusin, että eih, nyt onkin vielä lauantai ja työpäivä. Älkää käsittäkö väärin, minusta on ihana tehdä töitä ja olla töissä, se sosiaalisuus vain vie minulta akut niin tyhjäksi, että olen todella väsynyt.

Viikolla on ollut niin hektistä, uusia ihmisiä olen tavannut paljon ja sitä omaa tilaa ei ole oikein tällä viikolla ollut. Siksi odotankin huomiselta paljon, omaa rauhaa ja omaa tilaa. Varsinkin kun maanantaina alkaa taas ihan uusi vaihe elämässä ja uudet työkuviot. Vaikka olen tavannut viikolla mahtavia ihmisiä ja kokenut taas monta uutta asiaa, joita muistella ja on ollut ihanaa löytää itsestään uusia puolia, nähdä Helsingistäkin uutta, niin kaipuu yksinkertaiseen ja omien seinien turvaan on kova.

Miten ihmeessä olenkin valinnut tällaisen alan, näin laajan työympäristön, jossa koko ajan voi joutua uuteen tilanteeseen, uusien ihmisten ympäröimäksi? Se on käsittämätöntä, vielä omituisempaa on se, että todella nautin tästä hommasta. Nyt vielä kun blogikaan ei ole enää ns. tuntematon, vaan minua on haastateltu niin käsitölehtiin kuin Helsingin Sanomiin sekä nyt myös kahta kirjaa varten. Toinen kirja käsitteli kirpputorielämää ja tämä toinen vaatteita. Minullahan näitä vaatteita on ja vielä avoimesti kerron suhteestani näihin vaatteisiini, tunteisiin ja matkoihin yms. liittyvää. Miksi joku vaate on minulle niin rakas, että en koskaan sitä tuunaisi vaan mieluiten tekisin siitä vaikka taulun.

Koitan siis kovasti tässä sanoa sitä, että eilen ennen työpäivää toimittaja tuli haastattelemaan minua kirjaansa varten. Tuntematon ihminen on minulle aina kauhistus ja tämän jälkeen suuntasin nokkani aivan uuteen työpaikkaan, jossa en ole kertaakaan ollut ja se oli sitten oikeastaan se viimeinen niitti ja kun pääsin kotiin, olin kuin halolla päähän lyöty. Näin voimakas on tunnetilani kun tapaan ihan uusia ihmisiä ja kun minun pitää olla sosiaalinen.

Toki introvertti ihminen on myös paljon muutakin kuin vain tämä mutta tällä hetkellä tämä asia on minulla päällinmäisenä, väsymys sosiaalisten tilanteiden vuoksi. Minun tosin piti kertoa jotakin ihan muuta tässä postauksessa, kuten haastattelusta, mutta näin ne postausaiheet muuttuu kun herää.

Oli mahtavaa jutella tästä omasta kirpputori touhusta ja vaatteiden keräilystä, sitähän tämä varsinaisesti on, keräilyä. Oli kiva myös kertoa omista löydöistään ja miten lapset ovat ottaneet tämän villityksen omakseen. Mutta ennen kuin toimittaja tuli meille, niin keräsin akkuja ompelemalla vanhasta lantiohuivista ikuisuusprojektin ikkunaan. Huomenna olisi tarkoitus alkaa etsiä lisää materiaalia lumppulaatikosta ja saada verhoon hiukan lisää asioita. Mutta siitä huolimatta kohellan aina ennen kuin joku meille tulee ja niin tein tälläkin kertaa, eli kaasin kaikki murot pitkin lattioita ja koirien ruoka-astioita. Ei hyvä juttu ollenkaan. Tästä tuli iso harmi. Näin virittäytynyt ja ahdistunut olen aina, jooka kerta kun pitää olla ihmisten kanssa tekemisissä. Haastattelu meni kuitenkin hyvin ja hommasta jäi hyvä mieli, istuin hiljaa parvekkeella ja söin rauhassa maalaiskanaa. Poikakin ilmestyi kotiin hetki ennen kuin lähdin töihin. Eli pieni akkujen lataaminen ehti tapahtua tuossa välissä.

Muistatteko ne 90-luvun lantiohuivit? Nyt minun pitsiunelma roikkuu verhona. Hyödynsin rikki mennyttä lakanaa. Tämä on vain yksi osa tätä verhoa. Tarkoitus on lisätä erilaisia osia tuohon vielä.