Hae
VillaNanna

Monta kesää sitten

Monta kesää sitten muutimme takaisin Helsinkiin, oikeastaan muutimme 2012 syksyllä Helsinkiin ja ensimmäinen kesä, ihana kesä vietettiin 2013. Minä ompelin, mies opiskeli teologiksi. Olin siis ensimmäisen vuoden kotirouvana. Poika harjoitteli tulevaa päiväkotia varten kerhossa, jossa kävi kolmisen kertaa viikossa.

Monta kesää sitten

Tuona kesänä retkeiltiin ympäri Helsinkiä pyörien selässä. Myös vanhempi poika asui kotona, siirtymässä juuri yläasteelle, kasvamassa nuoreksi miehen aluksi. Minä ompelin päivittäin, postailin blogiini vähintään kerran päivässä, useasti parikin kertaa. Kokkailin ja puuhastelin. Elin parasta aikaa elämässäni. Odotin tuona kesänä malttamattomana tietoa opiskelusta. Olin vaihtamassa alaa vaatetusalalta nuorisoalalle. Jännittävät ajat olivat käsillä.

Tuona kesänä innostuin ensimmäisen kerran kaikenlaisista röyhelöistä, frilloista, peplumeista ja volangeista. Myös ensimmäiset puhvihihat löysivät tiensä kaappiini. Ihana sininen kukkakuosinen viskoosikangas sopi täydellisesti Burda 5/2010 valmiskaavaan ja ei kun hommiin. Näin sain valmiiksi aivan ihanan tyttömäisen peplum -paidan, jossa oli myös ne minun ensimmäiset puhvihihat sitten lapsuuden. Paitaa myös tuli tuolloin paljon käytettyä. Tämänlainen paita sopii kaiken vaatteiden kanssa. Ja voi yhdistää myös eri kuosiin. Alaosaan vaikka mustavalko raitaa. Toimii!

En osannut aavistaa

Niin, en osannut aavistaa, että näiden vuosien jälkeen tuo paita on varastossa odottamassa parempia aikoja ja minä olen tehnyt itselleni toisen, muutaman numeron isomman paidan. Samanlainen, eri värinen. Uusi paita on punainen, isoja kukkia ja käytin paitaa paljon raidallisten housujen kanssa. Jotenkin tarvitsisin paidan, jossa on pikkuruisia kukkia, samalla kaavalla tosin. Vaalea pohja ja alaosaksi vaaleat pellavahousut. Ehkä tuo asu onkin ensi kesän projekti. Vaalea kukallinen paita nimittäin puuttuu kaapista sekä vaaleat pellavahousut.

Ehkä tarvitsen sellaiset, ehkä ne ovat vain halu. Kesällä tarvitaan erialaisia vaatteita vähän pakosta, varsinkin jos on kovat helteet niin kuin oli viime kesänä. Voi miten kaipaankaan menneiden vuosien kesiä… Ne olivat jokainen toistaan upeampia. Siitäkin huolimatta, että joukossa oli erittäin kylmiäkin kesiä. Minulla on ensi kesää kohtaan pieniä odotuksia, toivottavasti en tule pettymään pahasti. Onkin kuitenkin erittäin sateinen ja kurja kesä. Siltä ainakin tuntuu jo nyt.

Tämä postaus kuuluu vanhojen töiden postaussarjaan, jonka aloitin jo viime vuoden puolella. Aikaisempia postauksia on ollut:

Ja myös tämän luen tähän sarjaan, vaikka tulikin Instagramin kysymysboksissa:

Näitä on vielä muutama tulossa ja tulee joskus silloin tällöin. Kaikki ovat vanhan blogin puolelta ja asioita, joita olette te halunneet nähdä uudelleen. Valitettavasti tällä hetkellä en voi uusia kuvia ottaa näistä vaatteista ihan siitä syystä, että en mahdu näihin.

Monta kesää sitten

Mukavaa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Rikkinäiset housut ehjäksi virkkaamalla

Rikkinäiset housut ehjäksi virkkaamalla

Nyt tehdään rikkinäiset housut ehjäksi virkkaamalla. Tällä tavoin olen virkannut pöksyjäni ennenkin ja yhdet odottaa tekijäänsä tuunauspinossa. Värejä muuttamalla saa housuista erilaisia. Itse nyt kuitenkin toistaiseksi haluan virkata valkoisella langalla.

Rikkinäiset housut ehjäksi virkkaamalla

Aloitan yleensä tässä vaiheessa jo keväisten vaatteiden teon sekä tuunauksen ja koska löysin UFFin tasarahapäiviltä niin ihanan lohenpunaiset keväisen neuleen, oli ihan pakko kaivella omaa vaatekaappia ja tietenkin sieltä löytyi farkut, jotka olen jokin aika sitten löytänyt Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Koska kyseessä on revityt housut ja tällä tavoin revityt eivät ihan ole meikäläisen juttu enää, niin nappasin sitten virkkuukoukun sekä puuvillalangan eteeni ja aloin virkata reikiä umpeen.

Olen yhdet housut aikaisemmin tuunannut näin ja ne ovat olleet minulle erittäin rakkaat. Miksi sitten teen toiset? Ihan siitä syystä, että nuo ihanuudet, jotka olen tehnyt eivät valitettavasti mahdu minulle enää. Ja koska tällä kertaa virkkasin ihan kiinteillä silmukoilla, niin noihin toisiin pöksyihin tulee sitten vähän pitsikuviota.

Rikkinäiset housut ehjäksi virkkaamalla

VINKKI!

  • Jos et virkkaa ollenkaan, niin voit kiinnittää reikiin esimerkiksi virkattuja pitsiliinoja.
  • Liinoja voi ostaa vaikka kirppareilta ja niitä löytyy paljon eri värisiä.

Ensimmäiset tuunatut farkut löytyy linkistä alla.

Tuunatut farkut ja vanha ”tunika”

Kun sain paikat virkattua, halusin vielä jotakin söpöä ja romanttista, joten virkkasin taskunsuihin eteen ja taakse simpukkakuvioisen reunapitsin. Nyt sopii pöksyt hyvin lohenpunaisen neuleen kanssa. Nyt ollaan niin kasaria, niin kasaria. Voin sanoa, että tätä asua tulen käyttämään keväällä todella paljon ja tietenkin yhdistän asuun vielä vaalean farkkutakin. Toimii!

Farkut ja laukku: Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto
Paita: UFF

Farkkujen korjaaminen antaa farkuille lisää särmää ja jälki saa näkyä

Olen aina tykännyt siitä miltä paikattu ja korjattu farkku näyttää, se kertoo myös farkun eletystä elämästä, toki pidän myös revityistä farkuista, mutta ne pitää olla tietynlaiset, että tykkään niistä, siksi useasti korjaan farkkuja eri tavoin ja varsinkin eri materiaalit yhdistettynä farkkuun tuo kivaa särmäkkyyttä farkulle.

Mieluiten siis korjaan ja paikkaan farkkuni jollain muulla materiaalilla kuin farkulla. Toki saatan tehdä niin, että otankin farkusta sellaisia osia millä ei juuri koskaan paikata ja käytän sitä mieluummin. Riippuu siis paljon siitä miltä haluan farkkujeni näyttävän. Tällä hetkellä romanttisuus on nostanut päätään ja sen vuoksi pitsiä ilmestyy taas joka puolelle. Ehkä se johtuu tulevasta hääpäivästä, mene ja tiedä. Mutta joka tapauksessa paikat saavat näkyä, ei tarvitse koittaa paikata farkkuja huomaamattomaksi.

Rentoa lauantaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest