Hae
VillaNanna

Milloin on hyvä hetki mennä naimisiin?

Milloin on hyvä hetki mennä naimisiin?

Niin milloin on hyvä hetki? 

Olen tässä keväästä asti saanut erilaisia ehdotuksia mitä kertoisin blogissani tai mitä kaikkea seuraajat halauisivat lukea. Ja tämä on yksi sellainen. Aihe ei nyt oikeastaan liity mitenkään blogiini, mutta koska välillä puhun myös parisuhteestani, niin kaipa tämä on helppo tänne sisällyttää.

Milloin on hyvä hetki mennä naimisiin?

En ole mikään parisuhdeneuvoja, enkä osaa näin sanoa edes milloin on se oikea aika astua avioliittoon, jokainen tietää sen ihan itse milloin sen aika on. Tosin, en näe avioliittoa nykyään mitenkään pakollisena juttuna muutenkaan. Itse en suunnitellut koskaan meneväni naimisiin missään elämän vaiheessa, minulla ei ollut myöskään kiinnostusta parisuhteeseen missään vaiheessa. Ne eivät olleet asioita, jotka kiinnosti minua. Keskityin ihan muihin asioihin ja rakensin elämääni niin, että minun oli hyvä olla lasten kanssa ihan kolmistaan.

Mutta onko jotain eroa avioliitolla ja avoliitolla? 

Tähän en juurikaan osaa sanoa, kun en ole tutkinut avoliiton juridisia asioita, minun on siis aika turha tästä vinkkelistä alkaa näitä asioita selittämään. Oikeastaan turha selittää mitään. Kannattaa vain miettiä sitä, että kumpi on itselle se tärkein asia, haluaako naimisiin vai ei. Toki koskaan ei kannata sanoa ei koskaan, sillä voi käydä niin kuin minulle, että käveleekin avioliiton maailmaan vaikka ei pitänyt.

Jokainen menkööt naimisiin silloin kun siltä tuntuu ja silloin kun aika on oikea. Muille ei kuulu se miten ja missä ajassa muutetaan yhteen tai milloin ja missä ajassa mennään naimisiin. Jokainen pari tekee omat päätöksensä ja elävät niiden päätöstensä kanssa. Toisten tekemiset eivät kuulu kenellekään, koska niillä ei ole mitään merkitystä toisten elämään.

Entä lapset?

Lapset kyllä selviää kaikista isoista muutoksista, jos heitä tuetaan siinä. Onhan se totta, ettei se ole kaikkein helpoin tie, jos lapsia löytyy ja lapset ovat tottuneet siihen, ettei elämässä ole sitä aikuista miestä kotona. Varsinkaan, jos joku lapsista on jo teini-iän kynnyksellä. Silloin tarvitaan paljon tukea ja ymmärrystä. Ja välillä arki ei ole sellainen mitä voisi kuvitella, vaan puolisoista voi kumpi tahansa sairastua vakavasti. Kuormitus voi olla suurikin, kun elämää eletään. Kaikenlaista voi sattua ja tapahtua, mutta niistä myös selvitään ja niistä kuvioista pitää myös oppia. Ei vain aikuisten, vaan myös isojen lasten. Elämää ei voi elää niin, ettei mitään koskaan tapahdu.

Me päätimme mennä naimisiin ekojen treffien jälkeen

Kyllä vain, niin heppoisesti teimme. Ekojen treffien jälkeen päätimme, että menemme naimisiin. Ei nähnyt mitään syytä olla menemättä. Toki jouduimme odottamaan jonkin aikaa, mikään ei käynyt käden käänteessä. Ensin oli mietittävä sukunimet, paikka, jossa vihkiminen tapahtuu, haluammeko avioehdon sekä esteiden tutkinta. Esteiden tutkintaan meni eniten aikaa ja tietenkin se missä meidän vihitään. Koska en ole evlut, niin vihkiminen tapahtuisi Maistraatissa. Ja myös sinne joutui odottelemaan aikoja. Lopulta siis astuimme avioliittoon helmikuussa kovassa pakkasessa. Minulla oli itse neulottu paksu villamekko päällä ja jalkoja koristi kasvasaappaat.

Mieheni oli tuolloin 23 vuotias lapseton mies ja minä 33 vuotias kahden lapsen yksinhuoltaja. Tästä on nyt kohta 17 vuotta aikaa ja tässä me vielä astellaan. En itse olisi koskaan osannut nuorena naisena ajatellakaan, että kolmekymppisenä astelen avioliiton avoiseen maailmaan. Edelleenkin välillä asiaa kummeksun, että miten minä tähän olen päätynyt. Kadunko asiaa? En, miksi ihmeessä katuisin? Ei se elämä ole helppoa, vaikka eläisi yksin vapaana kuin taivaan lintu. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Joten, vastaus kysymykseen, milloin on oikea hetki mennä naimisiin on, että naimisiin mennään silloin kun aika on oikea ja silloin kun ei ole muuta syytä olla menemättä naimisiin.

Naimisiin eron jälkeen?

Toinen asia, jota minulta kysellään on, että menisinkö uudelleen naimisiin jos eroasin miehestäni. Vastaus on: Tuskin, ihan samoista syistä kuin en alunperin suunnitellut avioliittoa yhtään kenenkään kanssa. En ole naimisiin menevää tyyppiä. Jos siihen on olemassa jokin tyyppi. Katson, että kerran me täällä eletään, joten nautitaan elämästä ja rakennetaan siitä juuri sellainen kuin itse haluamme. Ei kukaan voi sinun omista asioista päättää kuin sinä itse.

Näin sekavaa ja kummallista postausta en ole taas hetkeen kirjoittanutkaan. Tästä meidän naimiisiin menosta olen ennenkin kirjoittanut paljonkin, joten siitä voi lukea esimerkiksi alla olevasta linkistä. Siinä pohdin mm. ikäeroamme, joka on myös kiinnostanut lukijoitani, sekä rahaa.

Tämän ei pitänyt kestää

Milloin on hyvä hetki mennä naimisiin?

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! 

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Redi ja Second hand Market

Redi ja Second hand Market

Redi on paikka, josta ollaan montaa mieltä. Monet pitää ostoskeskusta sekavana, itse taas tykkään Redistä enemmän kuin muista ostoskeskuksista Pääkaupunkiseudulla ja siksi sinne aina menen uudelleen ja uudelleen. Tällä kertaa lähdettiin mieheni kanssa seikkailulle kahdestaan ja olin yllättynyt miten paljon ihmisiä viikonloppuisin siellä on. Mukava päivä kerta kaikkiaan, harmi ettei sitten lopulta kuvattu meikäläisen hienoa asua.

Redi

Redi saatiin valmiiksi sopivasti aikana, jona korona iski voimakkaasti ja monissa paikoissa jouduttiin sulkemaan kaupat. Yritykset kaatuivat tai muuttivat toimintaansa ja alkoivat hyödyntämään nettiä myynnissään. Moni asia muuttui. Redi jäi niin asiakkaiden jalkojen alle kuten myös koronan. Liikkeet lopettivat yksi toisensa jälkeen ja oli aika muuttaa ajatuksia myös täällä. Kommentit sokkeloisesta ja sekavasta ostoskeskuksesta ovat jääneet elämään ja monet eivät siitä eroon pääse. Ei vaikka miten sanoisi, että Redi on monessa asiassa oikeasti muutakin kuin vain ostoskeskus, se on elämys.

Eilen päätimme mieheni kanssa lähteä Rediin ihan siitä syystä, että halusin päästä käymään Second hand marketissa. Tarkoitus oli kuvata myös asuni katon näköalapaikalla, mutta se jäi lopulta kokonaan tekemättä, sillä muutaman tunnin pyörimisen jälkeen menimme syömään Food Markettiin. Minua huusi kovaan ääneen fish and chipsit. Aikaa kului katsellen taidetta ja shoppaillen. Tokikaan emme nyt ihan valtavia määriä shoppailleet, mutta sen verran mitä tarve oli.

Upeinta on se, että tyhjiä myymälätiloja on hyödynnetty niin, että niistä on tehty taidehuoneita. Näissä huoneissa saa menemään aikaa yllättävän pitkään, kun tutustuu kyseiseen näyttelyyn. Antaa itselleen aikaa katsella ja havannoida. Taide kuuluu kaikille! Eikä se ole mikään pilipali juttu vaikka ilmainen onkin. Kannattaa itse tutustua tähän taidekäytävään. Meille taidekäytävä tuotti paljon iloa ja sen jälkeen olikin kiva mennä syömään, unohtui kattoterassi kokonaan.

Koru vanhasta kravatista

Olen mielestäni jonkin kuvan ennenkin esitellyt tästä kaulahärpäkkeestä. Mutta tällä kertaa kokosin asuni tämän krakan ympärille. Kravatin olen tuunannut muutamia vuosia sitten ja sopii minulle paremmin kuin tavallisesti käytetty kravatti. Toki tykkään käyttää kravatteja ihan niin kuin kuuluukin mutta nyt sopi tämä parhaiten tähän asuun. Miesten kauluspaita on mieheni vanha, liivi taas ostettu aikaa sitten UFFista. Taisi olla tuossa ennen joulua kun sen ostin. Muuta ei sitten asusta näy. Ei tosin liivikään kokonaan, siinä kun on helmassa kaunista kirjontaa.

Kravatti on pliseerattu ja ommeltu, että pysyy noin ja kiinnityksenä on ihan vain neppari ja koristeena sitten kultainen nappi. Kravateista saa paljon erilaisia koruja ja kravatteja tuunauksiin löytää hyvin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Itselläni nyt sattuu olemaan isot määrät kotona, sillä näitä olisi tarkoitus tehdä enemmänkin erilaisia. Rintakoruista erilaisiin kaulakorujuttuihin. Paljon näyttävämpiäkin mitä tämä koru nyt on.

Second hand Market

Syy miksi ylipäänsä halusin nyt mennä tuonne Rediin oli se, että Second hand Markettiin aukesi 1.9 UFF, Fida sekä Kiertotalouteen erikoistunut myymälä. Yhteismyymälästä löytyy mm. Costo, Viivin Vintage, Globe Hope, Pure Waste, Vaatepuu, Design Kaje, Josena Art, Suutarimestari Ville ja monia muita alan osaajia. Myöhemmin yhteismyymälään tulee myös esimerkiksi Emmaus. Tässä ei todellakaan kaikki yritykset ole lueteltu mitä tuonne myymälään on jo tullut. Eli kannattaa siis seurata mitä tulossa ja mennä käymään.

Me tietenkin ostimme parit jutut ja osa jäi hautumaan tuonne takaraivolle. Mies pyysi tilamaan itselleen sopivan hatun Costonilta ja minä palaan ostamaan Pure Wastelta sekä Clobe hopelta (tarvitsen laukun). Upeita juttuja on siis vielä tulossa tuonne Second Hand Markettiin. Innolla odotan miltä kaikki tulee lopulta näyttämään. Ihan huikeeta, että on tällainen paikka, jossa on kaikki tärkeimmät kaupat. Ja myymälät eivät suinkaan ollut asiakkaista tyhjillään…

Redi ja Second hand Market

Niin kuin huomaatte, Redi taidekäytävineen, lukuisine ravintoloineen, kauppoineen, viihdekerroksineen ja näköalaterasseineen on kokemus, seikkailu. Ei vain ostoskeskus. Useimmat ostoskeskukset ovat toistensa kopioita. Samat kaupat, samat ravintolat, samat käytävät. Täällä sitä ei ole, vaikka samoja kauppoja löytyykin, niin Redissä on paljon sellaista mitä missään muualla ei ole. Ja tietenkin se sokkeloisuus tuo mukanaan aidon seikkailun. Joten Redia on turha pelätä, vaan hypätä mukaan ihmettelemään, löytämään ja vaikka vähän eksymäänkin…Ainakin ensin.

Redi ja Second hand Market

Meidän ostokset tehtiin kokonaisuudessaan Second hand Marketista.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest