Culotte-farkuista syksyn suosikki
0
Culotte-farkuista syksyn suosikki syntyy silloin, kun liian pienet farkut eivät päädy kirppikselle vaan sakset käsiin. Nämä housut ovat kulkeneet läpi kesän kepeiden yhdistelmien ja muokkautuneet syksyn kerrospukeutumisen sankareiksi. Tässä postauksessa kerron, miksi culotte on todellinen ympärivuotinen tyyli-ihme, huumorilla ja hyvällä fiiliksellä.
Culotte-farkuista syksyn suosikki
On hetkiä, jolloin vaatehuone tuntuu kuin olisi oma pieni selviytymispeli. Yksi niistä hetkistä syntyi, kun törmäsin farkkuihin, jotka olivat selvästi pienentyneet (kaapissa aina vaatteet kutistuu) ja jotka kuitenkin tuntuivat liian rakkailta luovutettavaksi. Siinä kohtaa astuu kuvaan sakset, itseluottamus ja pieni asenne.
Näistä farkuista syntyivät culotte-housut, sellaiset reilut, lahkeista leveät, kesätuulta hulmuttavat. Ajattelin aluksi, että ne olisivat vain kesän pelastajat. Sellaiset, joilla kuljet rannalla, torilla tai jäätelökioskilla. Mutta kuluneen kesän jälkeen huomasin: nämä housut eivät aio jäädä kaappiin, kun lehdet alkavat putoilla. Ne haluavat seikkailuja. Ja minä annan.
Kesäasu: kepeät ja rennot
Kesällä kaikkeen pukeutumiseen kuuluu yksi perusajatus: rentous.
Culotte-housut olivat täydelliset kuumille päiville, yhdistettynä vaaleaan neuleeseen tai t-paitaan, valkoisiin tennareihin ja aurinkolaseihin. Kuvassa vasemmalla se rentous näkyy selvästi: kädet taskussa, asenne “olen ihan lomalla, vaikka olisin matkalla kauppaan”.
Kesän avainsana oli helppous. Mitään ei tarvinnut pingottaa. Housut saivat liikkua, minä sain liikkua ja elämä oli hyvää.
Mutta entä syksy?
Culotte-housut eivät suostuneet siirtymään varastoon. Ei syyskuussa, ei lokakuussa. Ne katsoivat minua kuin sanoen: pue meidät. Kyllä me osaamme tämänkin vuodenajan. Ja niin tapahtui. Syksyinen look syntyi nopeasti: valkoinen paita, lämpimät saappaat ja iso, pehmeä villahuivi. Kuvassa oikealla housut ovat jo mukana kerrospukeutumisen maailmassa vähän “kaupunkivaeltaja kohtaa maalaisromantiikan”.
Culotte on vuodenajan kameleontti
Tässä kohtaa huomasin asiallisen totuuden: culotte-malliset farkut ovat yllättävän monikäyttöiset.
- Kesä: kevyet, vilpoiset, rennot
- Syksy: kerrostettavat, rouheat, ilmeikkäät
Väitän myös, että näitä voisi käyttää talvella villahousujen kanssa. En sano että pitäisi, mutta voisin. Ainakin jos kahvilasta kotiin on matkaa 30 metriä. Keväällä ne taas palaavat raikkaan raitapaidan ja lenkkareiden kanssa. Ja jos oikein luovaksi heittäytyy… housujen lahkeet voi kuvitella vaikka hihoiksi. (Ei suositella käytännössä, mutta muodin maailmassa ei mikään ole mahdotonta. Joku kuitenkin tekee sen Pariisissa parin kauden päästä.)
Tuunaus on ekologinen ja vapauttava teko
Tämä tarina on muutakin kuin housuista. Se on muistutus siitä, että kaikkea ei tarvitse korvata uudella. Farkut, jotka olivat kerran liian pienet, voivat uudestisyntyä. Sakset, ompelukone ja rohkeus, siinä on muodin kolminaisuus. Ekologisuutta on myös antaa vaatteelle uusi elämä, uusi kausi ja uusi rooli.
Ja jos joku kysyy, mistä housut ovat: “Uniikit. Ei myynnissä. Tekijältä itseltä.”
Miten sinä voisit tuunata? Pieniä ideoita:
- Leikkaa lahkeet, jos mitoitus ei toimi → culotte syntyy helposti
- Lisää helmaan hapsut → rennon boheemi fiilis
- Ompele sivuihin kiilaa → lisää tilaa ja tyyliä
- Kokeile eri vuodenajan yhdistelmiä → älä jää yhteen sesonkiin
Nämä culotte-housut ovat kulkeneet kesän auringosta syksyn ensimmäisiin viimoihin ja yhä edelleen ne elävät, liikkuvat ja tekevät asuista kiinnostavia. Kun vaate toimii useassa vuodenajassa, se on oikeasti hyvä vaate. On siis täysin sallittua rakastua omaan tuunaukseensa. Ja vielä enemmän sallittua on nauraa sille, miten pitkälle sen voi viedä.
Koska muoti saa olla hauskaa. Ei turhan vakavaa. Ja housut? Ne kyllä tietävät tehtävänsä.
- Culotte-farkut – ympäri vuoden.
- Sinä ja sakset – paras tiimi.
Rentoa viikonloppua!
Seuraa minua:
Villahuumaa
Tervetuloa mukaan tarinaan nimeltä Villahuumaa, jossa utuinen marraskuinen kuvaushetki, jämälankojen viimeiset henkäykset ja vuodelta 2014 peräisin oleva villapaita kohtaavat toisensa ja lopputulos on kaikkea muuta kuin suunniteltu. Tämä on kertomus siitä, kuinka oma asuni alkoi sataa taivaalta kuin neuleversioita itsestäni ja miksi epätarkat kuvat ovat joskus juuri se oikea suunta.
Villahuumaa, kun neuleprojekti päätti heittäytyä vapaaksi taiteeksi
Kuvittele: olet pukeutunut asuun, jonka paita on neulottu vuosien 2014 ja 2015 välillä, aikana, jolloin elämä oli ehkä hieman yksinkertaisempaa ja lanka tuntui riittävän kaikkeen. Sitten, lähes kymmenen vuotta myöhemmin, päätät jatkaa projektia ja lisäät siihen housut. Jämälangoista tietenkin, koska miksi ostaa uutta, kun villapaitasi historiaa voi jatkaa myös jaloissasi?
Housut valmistuvat täsmälleen neljästä jäljelle jääneestä kerästä. Mukaan ujuttautuu myös eri lanka yläosaan ja vyötärölle, koska jämälankaprojektit elävät omilla säännöillään ja yleensä ne säännöt ovat jotakin ”nyt mennään sillä mitä on” -kaltaista.
Kun lopulta pukeudut kokovillaan, tajuat, että näytät siltä kuin henkilökohtainen sateenkaaresi olisi neulottu pehmeäksi, raidalliseksi kokonaisuudeksi. Ainoa puuttuva elementti on täydellinen somekuva.
Ja sitten se hetki koittaa.
Kun kuvaussää oli sitä mitä Suomi tarjoaa: harmaa, utuinen ja arvaamaton. Sateen jälkeen on raikkaan utuista, ja läpinäkyvä sateenvarjo antaa juuri sopivan kontrastin. Olet valmis säihkymään mutta kamera ei.
Kuvat ovat epätarkkoja. Ei sillä tavalla pehmeitä kuin muotilehden editointi, vaan sellaista ”oliko linssi huurussa vai oliko kuvaajalla kiire kahville?” -epätarkkuutta. Jokaisessa ruudussa liike venyy, kasvot hymyilevät mutta pikselit hyppivät kuin villasukat jäisellä laiturilla.
Mutta tässä vaiheessa tapahtuu jotakin odottamatonta.
Epätarkkuuden ja utuisen marraskuun välimaastosta alkaa syntyä tarina. Ensimmäinen epäselvä kuva näyttää siltä kuin sinusta olisi tullut lämminhenkinen hahmo lasten sadusta. Toinen näyttää siltä kuin pinkki ja harmaa joukkio pieniä neuleminäversioita tanssisi ympärilläsi. Kolmas… no, kolmannessa et ole varma, oletko sinä vai pehmeä aikamatka neulevuoteen 2014.
Ja siinä kohtaa tajuan: nämä eivät ole epäonnistuneita kuvia. Nämä ovat Villahuumaa-energiaa parhaimmillaan.
Jämälankaprojekti, joka alkoi villapaitana ja päättyi levitoiviksi pikkuminuiksi
On ihan totta, että jämälankaprojektit eivät koskaan pääty siihen, mihin niiden kuvittelee päättyvän. Tässä tapauksessa se ei päättynyt housuihin, vaan siihen, että kuviin alkoi ilmestyä ilmassa leijuvia miniversioita, jotka näyttävät raitavillan lähettiläiltä.
Ne ovat kuin pieniä neulehaltijoita, jotka tarkistavat, että:
- Jämälanka on käytetty loppuun
- Kerät ovat löytäneet paikkansa
- Projektista on tullut yhtä sekava, lämmin ja rakas kuin kaikki edellisetkin
Ja uskokaa pois, nämä kuvat huusivat tarinaa. Sellaista tarinaa, jossa epätarkkuus on ominaisuus eikä ongelma. Sellaista, jossa neuleprojekti päättää ottaa vallan ja kirjaimellisesti leijua ympärilläsi.
Täydellisyys on yliarvostettua, villa ei
Vaikka kuvat eivät ole teknisesti täydellisiä, ne ovat täynnä lämpöä ja huumoria ja juuri siksi ne sopivat täydellisesti tähän hetkeen. Villahuumaa ei ole vain asu tai jämälankaprojekti. Se on fiilis. Se on marraskuun hymy. Se on se hetki, kun naurat epäonnistuneille kuville ja huomaat, että niistä tulikin tarina.
Jos täydelliset somekuvat ovat se, mitä haet, odota aurinkoista päivää. Mutta jos etsit persoonallisuutta, omaa ääntäsi ja vähän taikaa, jätä epätarkkuus elämään.
Kutsun sen jatkossa virallisesti: Villahuumaa, neuleiden taikaa ja kuvien kaunista kaaosta.
P.s Olen aikanaan ostanut kilon tätä lankaa ja tuossa alempana on linkkejä, joista näet kuinka paljon tästä yhdestä kilosta on tullut valmiita vaatteita. Nyt on kaikki kerät tehty.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: