Rikkinäiset korut ja helmet yhteen
Meikäläisen ompelujäteprojekti on edennyt sellaiseen vaiheeseen, että olen yhdistänyt rikkinäiset korut ja helmet yhteen. Miten tämä sitten liittyy mitenkään ompelujätteeseen? Sillä tavoin tietenkin, että korun pohja on ompelujätekassista kaivettu. Tuon ympärille on kiinnitetty erilaisia osia, jotka muodostavat ihanan vintage-tyylisen shabby chic -korun. Nyt kun vihdoin sain tämän ensimmäisen tehtyä, on seuraava jo ajatuksissa. Tämä koru on sellainen minun koruni, josta pidän todella paljon.
En yleensä käytä minkäänlaisia koruja töissä ja todella vähän muutenkaan arkena. En vain ikinä muista laittaa korua kaulaan tai sormusta sormeen, vaikka ne roikkuvatkin ympäri asuntoa ja osa on kiinni vaatteissani. Rintaneulat on oikeastaan ainoat, joita minulla on kun kiinnitän ne vaatteisiin heti kun valmistuvat ja ne jäävät niihin sitten kun en muista poistaa niitä.
Rikkinäiset korut ja helmet yhteen
Korussa ainoastaan pohja voidaan ommella koneella, muutoin kaikki ommellaan käsin. Koruun voi laittaa ihan mitä tahansa ja lopputulokseen vaikuttaa se mitä koruja, ketjuja sekä muuta jämää käyttää. Itse halusin tällaisen ylitsepursuavan shabby chic -tyylisen korun, jossa on vintage fiilistä. Siksi tarvitsin paljon juuri pitsiä ja helmiä tähän työhön. Mutta koska työ on ensimmäinen, niin opin valtavasti tätä tehdessä ja seuraavassa huomioin muutakin kuin vain sen, että millaisen ryhmän mihinkin liitän.
Se minkä tässä muuttaisin on se, että tukisin panta osan vielä paremmin, mitä se on nyt tuettu. Tosin näinkin se toimii ihan kivasti, mutta monasti kun hiukan liikkui, panta osa meni ryppyyn. Korusta tulee siis suhtelellisen painava, jonka vuoksi on hyvä saada pantaosa mahdollisimman tukevaksi, että jaksaa roikottaa niin isoa määrää koristeita.
Muutoin voikin yhdistellä ja rakentaa korun niin kuin itse tykkää, mielikuvitus on rajana tässä. Hyödynnä kaikki mahdollinen rikkoutunut asia, jämäpalanen ja kuten itse, hyödynnän myös valmisvaatteiden erilaiset nauhat, joita kiinnitetään vaatteisiin sen vuoksi, että ne pysyvät henkarissa paremmin. Itse kun en käytä neuleissa henkareita ollenkaan, niin ne nauhat irroitan aina ja laitan talteen. Niitä voi käyttää vaikka tässä hommassa.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
Ompelujätteestä servetinpidikkeet
Tässä artikkelissa valmistetaan tänään ompelujätteestä servetinpidikkeet ja ihmetellään miten voikaan roska muuttua aarteeksi niin helposti ja mutkattomasti. Onhan se totta, että tämä homma vie paljon aikaa koska pienen pieniä osia ommellaan, mutta jotenkin tämä on myös hyvin tyydyttävää, kun näkee miten ihan tavallinen roska saadaan upeaan muotoon ja käyttöön.
Ah, ihana ompelujäte, tämä projekti on todella saanut meikäläisen näkemään roskiksen ihan uusin silmin. Roska ei ole enää roska, vaan se on aarre, josta tulee vaikka ja mitä suloista ja kaunista. Varsinkin nyt kun roskiksessa on kaikenlaisia ihania kesäisiä sävyjä, joita kesän ompeluista putoili roskikseen. Uskon myös, että tämän projektin kimpussa minulla menee aikaa ja kauan. Sen verran paljon tuota on, vaikka vain yhden roskakorin kokoinen määrä sitä on kerääntynyt. Mutta kun miettii kuinka paljon lopulta tuli ommeltua. Hiukan farkkua, valkoista satiinia, pitsejä sekä viskoosia, niitä varsinkin löytyy nyt roskiksesta.
Ompelujätteestä servetinpidikkeet
Itse servetinpidikkeet on helppo valmistaa mutta aikaa tässä menee pitkään. Mutta kun nämä saa valmiiksi niin fiilis on aika korkealla ja tuntuu myös sille, että nyt on tullut tehtyä jotakin. Sorminäppäryyttä tarvitaan kun hyvin pieniä paloja ommellaan, sekä myös lankajätettä.
Tarvikkeet:
- villasekoitetta (minulla rikkinäinen hame)
- ompelujätettä
- koristenauhojen jämiä
- nappeja
Tee näin:
- Leikkaa kuusi suoraa palaa villasekoitteesta pittuden saa wc-paperirullan hylsystä, leveys on toisessa reunassa kuusi senttiä ja toisessa neljä.
- Ompele ensin villasekoitekankaan päälle pitsiä.
- Ompele sen jälkeen siksakilla pikkuruisia eri mallisia paloja sinne tänne, hyödynnä myös lankajäte tässä.
- Kun koristelu on valmis, ompele reunoille koristenauhaa tai pitsiä.
- Asettele kappaleen kapeat päät yhteen, kapeampi puoli päälle ja ompele ne yhteen napilla.
Näin helppo homma, ainut jossa aikaa menee on tuo koristeluosuus, siihen voi saada uppoamaan aikaa enemmältikin. Mutta jokainen pidike on myöskin yksilö, mikään niistä ei ole samanlainen mutta silti kuuluvat yhteen. Tämä ihana koriste sopii boheemiin kattaukseen vaikka aamupalalle tai romanttiselle illalliselle.
Romanttinen aamupala -kattaus ja herkulliset nutella croissantit
Meikäläinen tosiaan nauttii ruoastaan myös kattauksen muodossa ja tietenkin mieluiten niin, ettei kaiken tarvitse olla samaa sarjaa, vaan voi sopivasti yhdistellä kaikkea toisiinsa. Meidän aamupala -kattauksessa halusin käyttää kierrätyskeskuksesta löytyineitä kuusenkynttilän pidikkeitä, jotka laitoin lautasen reunalle, siihen pidikkeeseen sain näppärästi pienen led-kynttilän lepattamaan lämpöisesti. Se antoi suloisen vivahteen kattaukseen. Näin kynttilät loivat ihanaa tunnelmaa ja loivat romanttisen ilmapiirin. Kattauksen rakensin Kierrätyskeskuksen Plan B tuotteen ympärille. Matkalaukun kannesta on tehty tarjotin. Tämä tarjotin on minun silmäteräni. Plan B:n tuotteista enemmän täällä.
Ajatus koko kattaukseen tuli näistä servetinpidikkeistä ja ne sopi erittäin hyvin tähän ajatukseen. Nutella croissantit olivat paras lisä tähän tarjoiluun. Nämä croissantit on erittäin helppo valmistaa valmiista voitaikinasta.
Croissantti tarvikkeet:
- Voitaikinalevyjä
- nutellaa
Tee näin:
- sulata voitaikina levyt
- puolita levyt pituus suunnassa, toisesta kulmasta toiseen. Näin saat croissantin mallin.
- levitä nutella voitaikinalevyn leveään päähän ja rullaa kiinni kapeaa päätä kohti.
- paista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia (riippuu uunista)
Ja tämän jalkeen voidaan nauttia aamun kauneudesta hitaasti yhdessä. Mihinkään ei ole kiire, antaa lämpimän suklaan vietellä hiljaa ja kahvin herätellä hitaasti. Ihana sunnuntai!
Nautinnollista sununtaita kaikille!


10















