Hae
VillaNanna

Ompelujätteestä viirit

Ompelujätteestä viirit

Ompelujäteprojekti jatkuu ja tällä kertaa väänsin ompelujätteestä viirit. Tämä oli vähän kinkkisempi juttu, sillä ompelin viireihin ne kaikkein pienimmät silput mitä roskiksesta löytyi. Niitä oli esimerkiksi langanpätkät sekä saumurin jämät, joita tulee leikkurilla. Viirit onnistuivat erittäin hyvin ja sain vielä hyödynnettyä kaikkia koristenauhan pätkiä sekä pitsin pätkiä. Vaikka viirien pohja oli todella ohutta kangasta, niin aika jämäköiksi ne tulee kun ompelee niin paljon kankaan päälle. Laitoin viireihin myös taakse ohuen kankaan, ettei kaikki ompeleet näy nurjalla.

Viirien tekeminen oli erittäin aikaa vievää mutta lopulta kiitos oli suuri, sillä näistä tuli todella kivat. Tai itse ainakin tykkään tosi paljon ja sopivat ompelutilaani nyt erittäin hyvin. Ihan heti en kuitenkaan lähde tekemään toisia samanlaisia vaikka tällä hetkellä ei tuossa ompelujäte roskiksessa ole oikein muuta kuin tuota silppua jäljellä. Pitää tosiaan miettiä, että mitä kummaa niistä oikein saisi aikaiseksi.

Ompelujätteestä viirit

Tosiaan ensin leikkasin viirit oikean malliseksi, jonka jälkeen aloin vain ommella siksakilla silppua kankaalle. Kun mielestäni materiaalia oli ommeltu tarpeeksi, yhdistin viirin taakse vuorikappaleen ja lopuksi koristenauhan. Lopputulos on hauska.

On ollut hyvin mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea olen saanut aikaan tuosta roskiksen silpusta. Silppua voi käyttää myös askartelussa oikein hyvin. Tai itse ainakin tykkään hyödyntää sitä myös siinä hommassa. Olen suunnitellut, että hyödynnän tuota roskaa myös jouluun. Saa nähdä mitä tästä hommasta mahtaa tulla. Askartelu on siitä kivaa, kun sitä voi toteuttaa vaikka roskilla.

Viireistä tuli aivan ihanan shabby chic -tyyliset, vähän bohot, romanttiset suloisuudet. Näistä voi käyttää mitä tyylinimitystä haluaa. Kaikki käy. Omaan silmään ne ovat pitkälti shabby chic -tyyliset, vai mitä mieltä te olette? Itse pidän kovasti nykyään tästä tyylistä, niin rönsyilevää, romanttista ja useasti vintage vivahteista. Varsinkin tämän tyylliset vaatteet on mun juttu monin tavoin. Niin helppo yhdistää sitten ihan perusvaatteiden kanssa. Jotenkin hassua, että sisustustyylikin voi muuttua samalla kun muuttuu oma pukeutuminenkin. Ennen niin hippimäinen tyyli on nyt yltiöpäisen romanttinen, vaikka en ole edes romantikko. Tosi outoa.

Ompelujätteestä viirit

Mukavaa päivää kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

Ompelujätteestä ompelumerkkejä

Ompelujätteestä ompelumerkkejä

Ompelujätteestä saa vielä vaikka mitä mielenkiintoista. Pienimmät palaset saa hienosti erilaisiin koristeisiin ja tällä kertaa teinkin ompelujätteestä ompelumerkkejä. Tämä olikin todella loistava kokeilu, sillä, näihin merkkeihin voi laittaa mitä tahansa jämää. Laitoin erilaisia kankaita, pikkuisia pitsinpätkiä yms. ja sain suloiset shabby chic -tyyliset härpäkkeet. Kiinnitin ensimmäiset merkit pesulappupakettiin. Myös nämä pakettinauhat on tehty ompelujäteroskiksen sisällöstä. Ja tietenkin samalla ajatuksella mitä itse merkit.

Vaikka olen kovasti nyt koittanut tehdä erilaisia asioita tuosta roskiksen sisällöstä, on se siitäkin huolimatta aika täynnä. Vielä on kyllä tulossa kaikenlaista mutta suurin ongelma on ompelulanganpätkät, että mihinkä ne laitettaisiin. Eli haastetta löytyy tässä projektissa. Toinen haaste onse, että pikku hiljaa alkaa seuraava roskis olla täynnä kun sivussa ompelen ihan muitakin juttuja, enkä keskity vain tähän projektiin.

Ompelujätteestä ompelumerkkejä

Ompelujätteestä ompelumerkkejä

Nämä ompelumerkit olen käytännössä tehnyt ihan vaatteisiin, mutta koska minulla on tulossaan toinenkin projekti tässä, niin voin käyttää näitä myös siihen. Näitä voi myös kiinnittää muuhunkin kuin vaatteisiin, kirjoittaa eri tekstin tai jättää tekstin kokonaan pois. Muokkaa näitä koristeiksi, koruiksi yms. Mitä nyt ikinä voikaan näistä keksiä. Pikkuruista näpertämistä kuitenkin. Nämä ei ole isolinjaisten touhujen juttuja vaan kunnon näperrystä. Hyvin pienten osien yhdistely on todella haastavaa, jos Barbien vaatteet tuottaa haastetta, niin näissä on sitten vielä enemmän.

Itse ainakin pidän lopputuloksesta, vaikka nämä eivät ole mikään samankokoinen. Halusin nimittäin, että kaikki materiaali tulisi käyttöön, eikä tarvitsisi minikokoisesta leikata enää toista minikokoista roskikseen. Tästä syystä en ole muotoillut näitä, enkä leikellyt samankokoisiksi. Ovat jotenkin hauskempia näin. Nämä ovat myös kuin koru, joten riittää, että kiinnität sen paidan helmaan tai pipon reunaan, niin vaate näyttää ihan toiselle. Tämä saa näkyä, ei tarvitse olla sävysävyyn tai muuten huomaamaton, vaan todellakin näkyviin vain.

On ollut kiva miettiä mitä kaikkea näistä jämistä saa aikaan ja hauskaa on ollut se, miten itse voi valmistaa jätteestä itselleen käsityötarvikkeita. Katson, että nämä ompelumerkit ovat käsityötarvikkeita, sillä näitä tilataan ja ostellaan paljon, halutaan kiinnitellä niitä itse tehtyihin vaatteisiin.

Projekti jatkuu, saa nähdä mitä seuraavaksi saan aikaan…

Nautinnollista päivää kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

LUE MYÖS:

Ompelujätteestä servetinpidikkeet

Ompelujätteestä rintakoruja

Minun uusi projekti