Hae
VillaNanna

Mitä on ompelujäte ja leikkuujäte?

Mitä on ompelujäte ja leikkuujäte?

Mitä on ompelujäte ja leikkuujäte? Mitä eroa näillä kahdella on? Useimmat ihmiset eivät oikeastaan erottele näitä mitenkään, vaan pitää niitä samana asiana ja se on ihan ok, mutta itse haluan erotella nämä kaksi asiaa toisistaan, koska koen niiden olevan eri asioita ja niistä myös tehdään eri asioita. Tai sitten toinen menee suoraan hävikkiin.

Mitä on ompelujäte ja leikkuujäte?

Yleisesti tämä on vain projektista ylijäänyttä tekstiiliä, mutta pienempää mitä tilkku tai kankaan pala. Koen, että tilkut ja kankaanpalaset ovat sen verran isoja, että niistä saa huoletta tehtyä jotakin järkevää, toisin kuin leikkuujätteestä ja ompelujätteestä. Kankaanpalat voivat olla 0,5-1 metrin palasia, tilkut sitten pienempiä, mutta kuitenkin järkevän kokoisia, joista voi sellaisenaan jo tehdä esimerkiksi kunnollisia tilkkutöitä tai yhdistellä vaatteisiin. Nämä palat on yleensä niitä palasia, joita vielä mielellään säästetään ja hyödynnetään moneen. Kuten itsekin normaalisti teen.

Tilkut tosin voivat olla eri muotoisia isohkoja palasia muodoltaan ja kankaan palanen taas voi olla ihan pakasta otetun tapainen pala, joten niistä on helppo tehdä monia asioita. Itse käytän tilkkuja mm. vaatteiden tekemiseen, yhdistän niitä toisiinsa ja rakennan näin uuden vaatteen, hyvä esimerkki tällaisesta tilkkutyöstä on minun mollamaija -mekko, jonka tein vuosi sitten itselleni.

Mitä on ompelujäte ja leikkuujäte?

*****

Leikkuujäte

Leikkuujätteestä jää pieniä paloja, joista saa yhdisteltynä kaikkea pientä kivaa tai voi käyttää hyvin askartelussa. Leikkuujäte on siis sitä pientä tilkkua, joita tulee kun leikkaat esimerkiksi housut kankaasta ja haarasauman kohdalta jää yli sellainen pieni kaareva ylijäämä. Se on siis minun mielipiteen mukaan leikkuujätettä. Eli kaikki se ylimääräinen jämä, josta ei välttämättä tule enää mitään sellaisenaan ja minkä useat heittää myös pois. Näitä paloja on kuitenkin helppo käyttää erilaisissa jutuissa.

Ompelujäte

Minulle ompelujäte on sitä jätettä, joka tulee langanpätkistä ja saumurijätteestä. Se on sitä materiaalia, joka normaalisti mielletään täysin roskaksi, eikä kukaan juuri tee siitä koskaan mitään. Paitsi, että minä testasin muutama vuosi sitten, että mitä kaikkea tuollaisesta voi tehdä. Tosuus on kuitenkin se, että sitä jätettä syntyy niin paljon, että menee ikä ja terveys kun yrittää sitä itse käyttää johonkin.

Mitä on ompelujäte ja leikkuujäte?

Mitä näistä säästän?

Otetaan esimerkiksi ylijäämäprojektini, jota tällä hetkellä työstän. Kun lähden suunnittelemaan seuraavaa työtä, valitsen erilliseen koriin tuosta ylijäämälaatikosta materiaalia, en vain yhtä vaan useampaan eri ideaan. Näiden ideoiden jämät laitan samaan koriin ja kun tuo tietty ideakori on sitten tehty valmiiksi, alan tekemään niistä jämistä jotakin kiinnostavaa. Ja pyrin hyödyntämään kaiken. Aina se ei onnistu ja vielä ne palat, joita voi jossain hyödyntää menee takaisin projektilaatikkoon.

Jossakin kohtaa voi olla tilanne se, että voin yhdistää eri projektien jämät toisiinsa ja luoda jotakin ihan sekopäistä, kuten tein aikanaan hihakkeet neuleiden -ja collegekankaiden jämistä. Tai kun sekoitin farkkua ja collegekangasta toisiinsa. Tällä tavoin luon kokonaan uusia persoonallisia vaatteita.

Nämä ovat siis vain minun mielen ajatuksia ja jos olet toista mieltä, niin se on ihan ok ja jos olet samoilla linjoilla, niin sekin on aivan ok.

Mitä on ompelujäte ja leikkuujäte?

Nähdään viikon päästä, tuitui!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Ompelujäte

Leikkuujäte

Mun elämä on roskaa

Mitähän tuo nyt oikein tarkoittaa? Mun elämä on roskaa täynnä, kyllä näin on. Miksi näin? Koska mun roskis on aina täynnä roskaa ja vaikka sen roskiksen voisi viedä roskakatokseen, niin minähän en siihen heti ensimmäisenä suostu, vaan aina pitää yrittää tehdä jotakin siitä roskasta. Enkä tarkoita mitään talousjätettä, vaan ihan se jäte, joka minulta jää jälkeen kun teen projekteja, tosin ne talousjätteetkin kelpaa mulla askarteluun. Mutta ei siitä tällä kertaa, haluan kertoa minun suhteestani leikkuu -ja ompelujätteeseen.

Tämä on semmoista puuhaa, mitä harvat tekee, ihan siitä syystä, että se on vähän typerää ja tässä menee ikä ja terveys…Tai sitten on meitä hulluja, jotka rakastamme erilaisia haasteita ja tämä on ollut minulle nyt se the haaste ja sehän sopii minulle paremmin kuin hyvin. Olen luvannut, että tällä kertaa olisin tehnyt postauksen oikein päin, mutta näin tässä taas kävi, että ensin kerron mitä tein jämistä ja lopuksi itse päätyö.

Mun elämä on roskaa

Meidän perheessä on kaksi erilaista tapaa viettää joulunaikaa, on joulu ja on valon juhla. Välillä nämä juhlat osuu samaan aikaan, kuten viime vuonna kun olimme Krakovassa. Tänä vuonna valon juhla on joulukuun alkupuolella. Tämä juhla on minun juhlani, joulu enemmän miehen hommia. Mutta vaikka kaksi juhlaa on, niin nautin suunnattomasti tehdä myös jouluun liittyviä askarteluja ja paljon.

Koska joulussa on niin ihania värejä, oli itsestään selvää, että tästä työstä tulee jotakin jouluun. En tosin tiedä vielä mihin nuo laitetaan, laitetaanko mihinkään kun ei ole aikoihin koristeltu kotia mitenkään. Ollaan aina lähdetty pakoon koko touhua. Ollut mukavampi nauttia elämästä ihan muissa suunnissa. Harmillista vain, että korona estää meitä matkustamasta Krakovaan.

Mitä tein näistä joulupaidoista ylijääneestä materiaalista? 

Isoimmista paloista tein kolme tonttulakkia, loput isot palat lähti töihin nuorille silputtavaksi, saavat tehdä niistä joulukoristeita kotiin. Tonttulakit esittelen myöhemmin teille myöskin, mutta tästä ihan pikku silpusta päätin tehdä kangasta. Ensin ajattelin silittää kappaleet liimakankaalle, jotta olisi helpompi ommella, mutta se ei onnistunut, joten ei muuta kuin ompelemaan vain. Tässä hommassa surahti muutama tunti hienosti. Hikikarpalot vain kutitteli ohimoita kun kiukulla lykkäsin silppua koneen alle.

Tähän on oikeasti helpompi tapa, mutta eipä sattunut olemaan siihen tarvikkeita, joten se jää toiseen kertaan. Nyt ompelin siksakilla lähes kaiken silpun liimakankaalle, lopuksi silitin kankaan pienemmäksi. Näin oli helpompi leikata koristeet irti tästä kankaasta. Näin paksujen neuleiden ompeleminen ei ole kovin helppoa puuhaa muutoinkaan, joten kannattaa ottaa ihan rauhassa tämä homma.

Tarvikkeet:

  • Liimakangasta
  • ompelusilppua, jota tulee saumurista

Tee näin:

  • Ompele siksakilla silppu liimakankaalle, niin ettei jää välejä, mutta ettei kankaasta tule liian paksua.
  • Silitä lopuksi hyvin.
  • Tee kankaasta mitä haluat.

Kangasta voi käyttää askarteluun tai vaikka Barbieleikkeihin, ohuemmasta voi tehdä erilaisia koristeita tai vaikka Barbien hevoselle loimen tai maton. Tästä tuli nyt joulukoristeita. Iso homma mutta niin hauskoja juttuja tulee. Itse ainakin tykkään. Olen nyt virallisesti meidän kylähullu…

Mun elämä on roskaa Mun elämä on roskaa

Ihanaa sunnuntai -iltaa kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

LUE MYÖS:

Joulun herkkukaakao

DIY -tarjoiluastiat

Jämät pakettiin