Raitoja ja rantoja sekä soutustadion
0
Raitoja ja rantoja sekä soutustadion, siinä on päivän tarina, joka tuntui yhtä aikaa kevyeltä kuin rantatuuli ja rauhalliselta kuin vedenpinta auringon valossa. Tänään kuljin Helsingissä, kaupungissa joka osaa yllättää joka kerta uudelleen, ja annoin askeleiden johdattaa rantakallioilta hiekkarannalle, veneiden lipumista seuraavaan hiljaisuuteen ja lopulta ruokapöytään Soutustadionin terassille. Päälläni oli itse ompelemani paita, raidallinen, pehmeä ja sopivasti erilainen, kuin pieni salaisuus, joka tekee koko asusta omannäköisen.
Raitoja ja rantoja sekä soutustadion
Syyskuinen päivä Helsingissä oli valoisa ja kirkas, sellainen jossa taivas tuntui avautuvan koko olemuksellaan. Vesi kimalteli kuin olisi halunnut muistuttaa kesästä vielä hetken, vaikka ilma olikin jo täyteläinen syksyn lupauksesta. Kävelimme pitkin rantaa, välillä pysähdyimme vain katsomaan, niin yksinkertaista, ja juuri siksi niin tärkeää.
Itse ommeltu paita Fibre Moodista
Olin pukeutunut paitaan, jonka olin ommellut itse. Sen kaava löytyi Fibre Mood 35 -numerosta, ja siitä tuli yksi niistä vaatteista, joissa yhdistyy kaikki rakas: oma kädenjälki, mukavuus ja kauneus. Pienet yksityiskohdat, kuten selän halkio, tekevät siitä erityisen. Kun kangas on entuudestaan tuttu, rakastettu ja huolella valittu, lopputulos ei tunnu pelkältä vaatteelta vaan pikemminkin tarinalta, jota kuljettaa mukana.
Merituuli ja kaupungin rauha
Kävelyllä vaihdoimme maisemaa rantakiviltä pehmeään hiekkaan. Merituuli tuntui poskilla, ja aallot rullasivat rantaan lempeästi kuin olisivat seuranneet mukana. Helsingissä rakastan juuri tätä, kaupungin ja luonnon rajapintaa, sitä että kivitalojen keskeltä voi hetkessä olla paikassa, jossa hiekka tarttuu kenkiin ja meri avautuu silmien eteen rajattomana.
Soutustadion, ravintola veden äärellä
Matka jatkui kohti Soutustadionia, joka on yksi Helsingin kauneimpia ruokailupaikkoja. Se ei ole vain ravintola, vaan myös ympäröivän maiseman jatke. Terassilta avautuu näkymä yli veden, ja siellä istuessa on mahdoton olla huomaamatta, kuinka rauha hiipii mieleen. Ruoan maku ja miljöö täydentävät toisiaan, molemmat yksinkertaisia, mutta juuri oikeita.
Lohikeittoa ja hirvenmakkaraa lautasella
Tilasimme ruokaa, joka maistui täydelliseltä tällaisena päivänä. Lautasella oli lohikeitto, jonka pinnalla tilli lepäsi vihreänä pilvenä. Sen maku oli täyteläinen, lämmin ja lohdullinen, vähän kuin halaus lautasella. Toisella lautasella taas oli hirvenmakkaraa, paistettuna tummaksi ja rapeaksi, sen rinnalla raikkaita kasviksia ja sopivasti kermaista lisuketta. Maku oli metsäinen ja voimakas, täydellinen kontrasti merituulen keveyteen. Aurinko paistoi terassille, ja hetken ajan tuntui, että kaikki on juuri oikealla tavalla.
Utuinen olotila ja ompelun rauha
Päivän sävy oli utuinen, sellainen jossa on enemmän tunnetta kuin tapahtumia. Eniten jäi mieleen se, että välillä arjen keskellä on hyvä hidastaa ja antaa tilaa hengittää. Kävely veden äärellä, itse ommeltu paita päällä ja ruoka paikassa, jossa meri on osa maisemaa, näistä syntyy kevyt olotila, jonka toivoisi jäävän pysyväksi.
Itse ommeltu paita sai päivän tuntumaan vieläkin erityisemmältä. Ompelu on minulle enemmän kuin harrastus; se on tapa pysähtyä ja tehdä jotakin konkreettista. Kun sormet kulkevat kankaan pinnalla ja ommel saa muotonsa, on kuin maailma hiljenisi ympäriltä. Lopputulos kulkee sitten mukanani, osana kävelyretkiä, kahviloita, hetkiä veden äärellä. Paita ei ole vain kangasta ja lankaa, se on tunne, joka kietoutuu ympärille.
Päivä Helsingissä kuin kaunis tarina
Helsinki näyttää parhaiten kasvonsa silloin, kun sen antaa viedä mukanaan. Tänään se vei rantakallioille, hiekalle, vanhan tiilirakennuksen ohi ja lopulta Soutustadionin terassille. Päivän värit olivat pehmeitä: meren sininen, taivaan heleys, paidan vaaleat raidat, lautasen vihreä tilli ja hirvenmakkaran syvä tummuus.
Lopulta jäin miettimään, että tällaisia päiviä varten kannattaa pitää sydän avoinna. Ei tarvita suuria suunnitelmia, riittää että ottaa aikaa kulkea ja olla. Raitoja, rantoja ja soutustadion, siinä on tarpeeksi kokonainen päivä.
Mahtavaa viikonloppua!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Kesän käsityöt menivät nappiin
Kesän käsityöt menivät nappiin, ainakin jos mittarina on se, että mitään ei valmistunut. Tässä raportti siitä, miten käsityökesäni 2025 muistutti enemmän Netflix-maratoonia kuin ompelumaratoonia.
Kesän käsityöt menivät nappiin
Kesä 2025 oli täydellinen käsityöunelma, jos unelma on se, että käsitöitä ei tule tehtyä juuri ollenkaan. Suunnittelin keväällä innoissani, että tänä kesänä syntyy kokonainen vaatekaapillinen upeita itse tehtyjä luomuksia. Näin jo sieluni silmin kuinka Instagramini täyttyy #käsityöihmeitä ja #omatekoinenparashuominen -hashtageista. Lopputulos? Jos käsityökesäni olisi TV-sarja, se olisi ”Game of Moans”, paljon odotusta, vähän toimintaa ja lopussa vain tyhjyyttä.
KATSOTAAMPA, MITÄ OIKEASTI TAPAHTUI:
Tässä kohtaa peitän silmäni ja hengitän syvään, koska lista ei ole pitkä eikä erityisen vaikuttava. Mutta mennään silti.
FARKKUOPERAATIO 2025, PALUU OMPEUKONEELLE
Kesän ensimmäinen suuri projekti: farkkujen tuunaus. Minun ja mieheni liian pienet farkut saivat uuden elämän, ja voin rehellisesti sanoa, että niistä tuli ihan uudet farkut. Tai no, ainakin jotain mikä muistutti farkkuja. Käytin koko luovan energiani siihen, että sain yhdisteltyä lahkeet ja vyötäröt niin, että ne eivät heti hajoa. Ja kyllä, ne päällä voi kävellä julkisella paikalla jos ei katso liian tarkasti.
LOUNAMEKKO JA SEN PIKKUVELI
Kesän toinen huippusuoritus: lounamekko ja kaksi lounatoppia. Jep, oikein kaksin kappalein. Tämän jälkeen tunsin itseni suorastaan tuotteliaaksi käsityöguruksi. Kuka tarvitsee lomamatkoja, kun voi hikoilla ompelukoneen ääressä ja miettiä, miksi kaavassa ei lue että ”tässä kohtaa hermostut ja heität kankaan nurkkaan”?
Burda, tuo saksalainen kärsimyksen lähde
Burdan kaavoilla syntyi hame ja röyhelötoppi. Jälleen kerran opin, että Burdan kaavat ovat kuin arvoituksia: ratkaisu löytyy, mutta se vaatii kolme päivää, viisi hermoromahdusta ja yhden ”miksi minä teen tätä itselleni” -kriisin. Lopputulos? Ihan käyttökelpoinen hame. Röyhelötoppi sen sijaan näyttää siltä, että se on ollut mukana useammassa festarissa kuin minä.
KALASTAJAHATTUJEN VALTAKAUSI
Kesällä syntyi myös muutama kalastajahattu. Ilmeisesti olin päättänyt, että maailman pitää nähdä minut kylän trendikkäimpänä kalastajana. Voin raportoida, että kukaan ei pyytänyt minua oikeasti kalaan, mutta hattu sai ainakin naapurin koiran haukkumaan.
FRANKENHAME:KAHDESTA VAATTEESTA SYNTYNYT HIRVIÖ
Kesän luovin hetki oli epäilemättä se, kun yhdistin kaksi vanhaa vaatetta ja tein niistä yhden hameen. Frankenstein olisi ollut ylpeä. Hame on sellainen, jota käytetään vain kotona tai Instagramissa ja sielläkin vain jos lisää mustavalkosuodattimen ja ironisen kuvatekstin.
Virkkaus ja räsymattomekko
Lankatöissä pääsin todella luovaksi ja virkkasin jämäkeristä räsymattomekon. Kyllä, luit oikein, mekon. Ongelma? En ehtinyt käyttää sitä kertaakaan. Mekko roikkuu nyt kaapissa muistuttamassa minua siitä, että joskus innostun projekteista, joita en koskaan näe loppuun asti.
TOTUUS PALJASTUU, KÄSITYÖKESÄ FLOPPASI
Jos ollaan rehellisiä, tämä kesä oli käsitöiden osalta melkoinen pohjanoteeraus. Tein vähemmän kuin koskaan ennen. Ompelukone pysyi useammin pölyttymässä kuin surraamassa. Puikot eivät klikittäneet, virkkauskoukku sai lomaa ja minä lähinnä suunnittelin käsitöitä, siis päässäni.
Laiskuus? Mahdollisesti. Kiinnostuksen puute? Ehkä. Vai oliko syynä se, että kesä oli yksinkertaisesti liian täynnä kaikkea muuta? Ehkä käsityökesän todellinen opetus on se, että joskus on ihan ok olla tuottamatta. Vaikka Instagramin mukaan pitäisi olla koko ajan luova, tuottava ja inspiroiva, minä otin rennosti.
LOPPUTULOS: EIKADUTA
Vaikka käsityökesä ei ollutkaan se ”tuotannon kultakausi”, en kadu mitään. Opin, että vähemmän voi olla enemmän tai ainakin vähemmän stressaavaa. Ja hei, ne farkut ovat yhä ehjät! Ehkä ensi kesänä syntyy enemmän. Tai sitten ei. Ehkä teen vain uuden kalastajahattusarjan ja kutsun sitä kokoelmaksi.
Aurinkoista päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: