Paljon onnea minä
2
Paljon onnea minä. Viikolla tuli jälleen yksi vuosi lisää ikään ja täytyy sanoa, että tuntuu todella oudolle olla 52 -vuotias, kun pää tuntuu olevan vielä kuin nuorella naisella. En varmaan ikinä totu siihen, että olen vanhempi kropaltani mitä olen mieleltäni. Kroppa tuntuu hajoavan jokaisella askeleella, mutta ajatuksissani tuntuu kuin leijailisin ilmassa kuin keijukainen.
Paljon onnea minä
Vietin synttäreitäni aika tavallisesti. Ensin olin töissä, sitten UFFin tasarahapäivillä ja sen jälkeen tallusteltiin syömään ja kotiin tutumaan. Vähän luksusta arkeen. Tasarahapäiviltä en kauheasti mitään hankkinut, vain jotakin pientä, jota tarvitsen meidän juhliin. Eli siis blingbling oli etsinnässä ja hyvä sellainen löytyikin. Kun sopivat tamineet löytyy, niin on helppo juhlia. Tietenkin tallustelin töistä suoraan mieheni kanssa treffeille. Nähtiin Kampissa, josta tallusteltiin hitaasti UFFiin Fredalle. UFFissa nyt ei käytännössä kauaa oltu, kun tiesin mitä etsin ja nappasin mukaani sen mitä etsin.
Shoppailun jälkeen laitoimme tassua toisen eteen ja kävelimme kohti Merimakasiinia, jossa oli tarkoitus nauttia päivällistä ja tosiaan, kyllä nautin ja täysillä. Mies tilasi itselleen tomaattisen kalakeiton ja minä puolestani katkarapuleivän. Vatsat tuli täyteen ja ai että oli hyvää. rankan työrupeaman jälkeen on aina ihanaa nauttia näin olostaan. Vähän pitää siis juhlia, vaikka suuresti ei juhlisikaan.
Miltä tuntuu vanheta?
Tässä on singahdeltu sinne ja tänne jo monta kymmentä vuotta ja useasti on kyselty miltä tuntuu vanheta ja miltä tuntuu hengailla somessa kaikkien nuorien ja kauniiden keskellä. Siihen vastaan, että en heidän kanssa rupea kilpailemaan. Minä olen minä ja elän miten haluan. He ovat he ja elävät niin kuin he haluaa. En vertaile itseäni heihin, minä olen joskus itse ollut nuori ja elin onneksi ilman somea siihen aikaan. Ehkä siksi minulla on niin paksu nahka, etten pienistä hätkähdä. Koska minua on vain yksi, olen ainutlaatuinen, joten senkään vuoksi minun ei tarvitse yhdenkään muun kanssa kilpailla.
En muutoinkaan ihan tuota vertailua tai kilpailua ymmärrä. Eikä minun tarvitse, puuhastelen omiani ja omassa pienessä kuplassani. Olen iloinen jokaisesta ihmisestä, jotka tulee minun kuplaani, moikkaa ja tykkää. Se riittää minulle. Jokainen ryppy ja jokainen harmaa hiustupsu on osa elämää, joka on eletty täysillä. Olen rakentanut elämäni sellaiseksi kuin haluan sitä elää ja silloin ei kiinnosta haluta jonkun muun elämää. Näin tämän itse näen. Mitä mieltä te olette tästä?
Mahtavaa viikonloppua!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Miten vanheta oikealla tavalla
Saan useasti ohjeita miten vanheta oikealla tavalla. Mikä on se todella oikea tapa siihen. Minun tapani vanheta on väärä ja olen surullista katsottavaa, kun en tee niin kuin kuuluisi. En ymmärrä, etten ole enää nuori tyttönen ja minun olisi jo kyettävä olemaan aikuinen. Minäpä kerron nyt oman mielipiteeni omasta vanhenemisesta.
Miten vanheta oikealla tavalla
Vanheneminen on mielestäni etuoikeus, enkä häpeä vanheta, vanhenen omalla tavallani. Samoin tekee kaikki muutkin, ei ole oikeaa tai väärää tapaa vanheta. Kenenkään ei ole pakko vanheta samalla tavoin kuin se toinen ja toisin päin. Ihmiset eivät ole samanlaisia ja siksi jokainen tekee omat valintansa miten elää. Sama koskee myös vanhenemista. Olen ylpeä iästäni ja odotan kovasti jo syntymäpäivääni. Olen kohta 52 v ja minulla on kaksi aikuista lasta ja yksi on kohta lentelemässä pesästä. Ihan erilainen elämä on alkamassa ja todella odotan sitä. Ei se tarkoita sitä, että olisin nuori taas.
Kukaan ei voi myöskään oikein tulla sanomaan toiselle, että tämä ja tämä tapa on oikea tapa vanheta arvokkaasti, oikean kaavan mukaan. Jokainen henkilö kuitenkin rakentaa sellaisen elämän, jossa on hyvä olla. Enkä tarkoita nyt sitä, että on pakko olla sitä ja tätä ja sen verran rahaa ollakseen onnellinen, vaan siihen sisältyy niin paljon asioita, sellaisia asioita, joista juuri sinun tai minun elämä koostuu. En minä voi sanoa toiselle, että tullaksesi onnelliseksi sinun pitää tehdä näin tai, että pankissa pitää olla tämän suuruinen summa.
Vaatteet on osa persoonaa ja identiteettiä
Minulle annetaan myös ohjeita miten minun ikäisen kuuluu pukeutua. Tuohonkin sanon, että höpötihöö, laitan päälleni vain sellaista, joissa tunnen oloni hyväksi. Kaapissani on vain lempivaatteita ja tähän ikään kun olen päässyt, niin en välitä tuon taivaallista siitä miten minun pitäisi pukeutua. Pukeudun juuri niin kuin haluan. Minulla ei ole pakko olla sellaisia vaatteita mitä tämän ikäisen kuulemma pitäisi käyttää. Tähän ikään kun on päässyt on ymmärtänyt sen, että minä olen ainut, jota minun tulee miellyttää.
Saan myös viestejä, että minun pitäisi tehdä vaatteita ja tuunauksia ajatellen seuraajia, eli minun ikäisiä. Ei, minä tuunaan ja teen itelleni vaatteita ja julkaisen niitä sen vuoksi, että niistä saisi ideoita omiin juttuihin. Eihän siitä tulisi yhtään mitään, että ompelen ja tuunaan sellaista mitä en koskaan käytä. Se ei ole kovin kestävää puuhaa. Samanlaista ei tarvitse tehdä kenenkään, vaan idea on se mikä heitetään ilmoille.
Tässä iässä jo pitäisi ymmärtää antaa jokaisen elää omaa elämää ja keskittyä itse siihen omaansa. Emme ole kukaan samasta puusta veistettyjä, mikä on rikkaus, vaan jokainen on oma itsensä ja näin myös vanhenee omalla tavallaan. Love and peace kaikille!
Rentoa sunnuntaita!
Seuraa minua: