Vuodatus

Tieni bloggaajana alkoi Vuodatuksessa vuonna 2008, kun olin vaikeasti sairas, enkä oikein päässyt liikkumaan mihinkään. Blogista muodoistui minulle valtavan tärkeä asia, kodin ja kodin ulkopuoliseen maailmaan. Jouduin joskus olemaan kotona kuukaudenkin, etten päässyt ulos, olin niin kipeä. Aloin silloin myös ommella uudelleen vuosien tauon jälkeen. Alkuaikoina tosin bloggasin mistä tahansa ja muutoinkin blogimaailma oli ihan erilainen kuin nykyään.

Blogien sisältö oli mitä sattui, oli paljon kuvaräpsyjä ja kuvien muokkaukset erikoisia. Itse tykkään leikitellä kuvilla ja se onkin yksi osa blogiani edelleenkin, mutta tuolloin vuonna 2008 puhelimien kamerat olivat todella huonoja ja tosiaan kuvanmuokkaukset hyvinkin alkeellisia.  Sisältö blogeissa oli muutenkin aika samaa, poikkeuksen teivät askartelu ja käsityöblogit. Mutta nekin tekivät pitkälti samoja juttuja.

Bloggeri

Siirtyminen Bloggeriin tapahtui 2011, kun Vuodatus kaatui ja kaikki kuvat katosivat. Silloin blogi muuttui täysin käsityöpohjaiseksi blogiksi. Silloin syntyi VillaNanna ja punainen lanka oli käsityöt. Ehdin bloggailla jonkun aikaa puhtaasti kässäblogina, kun lukijat halusivat joukkoon hiukan muutakin ja minäkin kaipasin muutoksia, joten kertoilin myös meidän arjesta jonkin verran ja julkaisin reseptejä.

Vaikka blogini muuttui tuona aikana paljon, myös senkin vuoksi, että olin todella sairas, enkä edelleenkään jaksanut juurikaan ommella, enkä myöskään halunnut paljoa kirjoitella meidän elämästä, toimin vielä täysin anonyymisti, Nellinä. Jätin pois myös suurrimmat mullistukset mitä elämässämme tapahtui, toki tein postauksen nuorimman ristiäisistä mutten kuitenkaan kertonut, ettei ristiäiset olleet mikään itsestään selvyys ja mitä meillä käytiin läpi silloin tai en kertonut mitä raskauden aikana tapahtui tai kun esikoinen muutti kotoa ja millainen kriisi tuli kun perhe muutti Helsinkiin takaisin ja esikoinen jäikin Turkuun. Isot mullistavat asiat, joista nykyään saatankin kirjoittaa blogiini, tunteista ja mielipiteistä. Tuohon aikaan en halunnut tuoda esiin mitään, halusin olla anonyymi, joka esittelee vain vaatteitaan.

Blogin iso muutos

Muutimme Helsinkiin syksyllä 2012 ja molemmista tuli opiskelijoita, tai minä olin ensimmäisen vuoden työtön, sillä nuorin tarvitsi hiukan tukea ja harjoitteli sosiaalista kanssakäymistä kerhossa. Myös toinen lapsi tarvitsi tukea, koulun vaihdos ei käynyt kovin hyvin…Opettajankin jokapäiväiset turkulaisvitsit ovat jääneet pojan takaraivoon.

Minulla oli vuosi aikaa miettiä myös mitä blogille tapahtuu, en halunnut enää blogata samalla tavoin ja vastuuton kankaiden ja vaatteiden ostelu alkoi ärsyttämään. Halusin ja tarvitsin jotakin ihan muuta ja silloin kuvioihin tuli kirpparit. Mutta muutos tuunaajaeukoksi ei käynyt käden käänteessä, vaan hiljaa tuon vuoden aikana ja kun aloin opiskella seuraavana vuonna, homma lähti kunnolla käytiin. Blogi alkoi muuttua sellaiseksi kuin se nyt on. Kierrätyskeskuksen penkojaset olivat erittäin hieno apu siihen suuntaan.

Vuosien aikana mukaan on tullut paljon muutakin Kestävään kehitykseen liittyvää, kuten Zero Waste -ajattelu, jota toteutan omalla tavallani tekemällä roskasta käyttötarvikkeita tai hyödyntämällä elintarvikejätteitä esimerkiksi kotikosmetiikassa. Kestotuotteet kuuluvat tähän myös.

VillaNanna

Blogista on muotoutunut ajan saatossa minun näköiseni, minun juttuni, jossa voin pitää hauskaa ja jakaa sitä hauskuutta muillekkin. Vakavia täällä ei olla kuin harvoin, silloin kun halutaan sanoa jotakin järkevää. Muutoin täällä saa heittää kengät katolle ja laittaa pipo korville, mekko housuiksi ja hame paidaksi. Ei murjoteta.

Nautitaan elämästä sellaisena kuin se on ja murehditaan vasta huomenna. Vai mitä?

Suuria hetkiä blogilla on ollut silloin kun toimittajat ovat olleet yhteydessä minuun ja halunneet kirjoittaa blogistani, minun rakkaasta harrastuksestani, vaatteiden muokkauksesta. Tai kun meidän upea parveke pääsi myös lehteen. Iso juttu oli kun sain yhteistyökumppanikseni Kierrätyskeskuksen. Paljon olen bloggamisesta oppinut heidän kauttaan ja nyt kun pääsin Vaikuttajamedian mukaan. Paljon on siis minullakin annettavaa ja opittavaa!

Tieni bloggaajana on vasta alussa, näin uskon ja meillä on paljon koettavaa yhdessä. Sinulla ja minulla, meillä. Paljon on retkiä tulossa, ihania leikkuujätteiden hyötykäyttöä, ihania vaatteita, herkullista ruokaa, niin ja vanhoja postauksia, teidän toiveita tuodaan tänne aina silloin tällöin. Tässä siis tämän talven suunnitelma.

Tieni bloggaajana on ollut jännittävää ja opettavaista ja toivon, että se on antanut myös teille vähintäänkin saman verran mitä se on antanut minulle. VillaNanna siis. Monta suunnitelmaa, monta unelmaa mitä haluan blogini nimissä toteuttaa, ehkä nämä toteutuu tulevaisuudessa, ehkä unelmat ja suunnitelmat muuttuvat. Se jää nähtäväksi. Tervetuloa kaikille uusille ja vanhoille lukijoille, tämä on matala linnani, VillaNanna! Tehdään yhdessä tätä blogia.

Ihanaa päivää kaikille!

-Melissa-

Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä mitä on elää introverttina, nyt haluan jatkaa tätä tarinaa hieman enemmän. Sillä hyvinvointi on todella tärkeää tässä hommassa, nuorisotyössä. Nuorisotyö on hyvin ihmisläheistä ja tiloilla on paljon nuoria, jotka tarvitsevat niin kuuntelijaa kuin ihan vain olemista. Introverttina väsyn todella nopeasti sosiaalisissa tilanteissa. Useasti olen hyvin kömpelö ja kun olen väsähtänyt, niin puhuminenkin on todella vaikeaa. Olen joutunut opettelemaan paljon pois tuosta introvertin osasta ja toki, nautin suunnattomasti siitä, että olen esillä, varsinkin tanssiminen on minulle erittäin nautinnollinen kokemus ja siksi samba on ollut se numero yksi elämässäni aikanaan, ennen iltapainotteista työtäni.
Introvertit nauttivat olla yksin mutta se ei ole sama kuin, että introvertti haluaa olla yksinäinen. Sitä en itsekkään halua, tosin tuon ymmärtäminen johtaa useasti siihen, että kaverit eivät jää ympärilleni, kun luulevat, että haluan olla vain yksin. Yksinäisyys ei ole kiva asia edes meille itroverteille. Onneksi minulla on ystäviä, jotka ymmärtävät antaa tilaa ja ovat lähellä kun on sen aika.

Useimmiten linnottaudun kotiin ja keskityn vain ompeluun tai neulomiseen, mutta joskus olen vain niin väsynyt, että haluan nukkua mutta se ei käy laatuun, sillä nukkuminen ei kuitenkaan minun kohdalla täytä ns. paristoani, sillä tavoin, mitä pitäisi. Joten mitä teen silloin?

Maailmaa on ihana katsoa kameran linssin läpi, on kuin katsoisi jonkun toisen silmin, voi sukeltaa sinne kameraan sisälle ja kadota pois, kuin ei olisi paikalla ollenkaan. Tuon fiiliksen saaminen aikaan vaatii harjoittelua. Tanssi on minulle sellainen mutta myös kuvaaminen. Se antaa taas erilaisen näkemyksen maailmasta minulle. Silloin kun on muutenkin vähän pettymyksen fiilistä ja muuta negatiivista tapahtunut ympärillä, niin se oman navan rakkaus voimistuu ja hetket ihmisten parissa vähenee. Silloin minun on ihan pakko alkaa tehdä tällaisia reissuja, joko näin julkisilla tai sitten lähteä pyörän kanssa reissuun. Kamera on aina mukana kuitenkin, tuon tietyn moodin saaminen vaatii sen kameran. Perjantainen työmatka oli monin tavoin rentouttava, vaikka ihmisiä oli paljon ja vilinää oli joka nurkassa, niin tuntui kuin olisin leijaillut kaikkien yläpuolella, seurasin itseäni ylhäältä käsin.
Olen siis opetellut suodattamaan asioita näin kameran linssin läpi. Kuvista näkee hyvin miten introvertin maailma tuntuu ja miten joutuu tekemään töitä, jotta voisi olla osa yhteiskuntaa. Se kun ei aina ole niin itsestään selvää. Introvertitkin ovat kaikki erilaisia, eikä nämä minun tapani ole kaikkien juttu, harvoin minunkaan. Tällaiseen vaaditaan levottomuutta ja täydellistä väsymystä, jotta saavutan tällaisen lopputuloksen, että todella jaksan sitten töissä häärätä.