Miltä köyhyys tuntuu? Voiko köyhänä elää hyvää elämää? Miten selviää hanttihommissa ja tukien viidakossa? Onko köyhän elämä pelkästään roposten laskemista?

Jokainen köyhä kokee köyhyyden eri tavoin ja köyhiä on erilaisia ja elämän kokemukset ovat myöskin erilaisia. Miksi haluan puhua köyhyydestä? Tai miksi haluan kertoa meidän köyhyydestä? Koska haluan, että ymmärretään se, että me kaikki olemme erilaisia ja me kaikki teemme asiat omalla tavalla. Kirjoituksessa on myös pieni kritiikinpoikanenkin, joka on enmmän köyhille kuin muille.

Miltä köyhyys tuntuu? Minusta se ei tunnu miltään. Mutta sen verran tiedän, että monille köyhyys tuntuu musertavalle, työläältä ja vaikealta. Se on surullista…Kuka meille opettaa, että köyhän elämä ei ole merkityksellinen, eikä hän jätä jälkeä tähän maahan?

Mitä on köyhyys?

Suomessa köyhyys on suhteellista köyhyyttä ja tämä on syventynyt vuosien saatossa paljon. Köyhyyteen liittyy useasti paljon muitakin ongelmia, kuten päihteet sekä mielenterveysongelmat. Nämä kuitenkin useimmiten niputetaan yhteen ja pidetään kaikkien köyhien onglemana. Näin ei kuitenkaan ole. On paljon köyhiä, joilla ei ole mitään ongelmia ja pystyvät elämään hyvinkin tasapainoista elämää rahasta riippumatta. Sairaudet ja velkakierre tuo mukanaan useasti lieveilmiöitä, jotka voivat johtaa myös asunnottomuuteen. Myös asunnottomia on erilaisia ja asunnottomuuteen on johtanut monet seikat. Myös minä olen ollut asunnoton. En sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka minut sellaiseksi kirjattiin, kun en antanut muuta osoitetta kuin Poste restanten. En myöskään saanut tukia silloin. Tämä oli oma valintani.

Jokaisella on siis oma tarinansa kerrottavana, eikä kenenkään tarina ole toistaan huonompi. On täysin turhaa köyhienkään huudella toiselle köyhälle, että toinen on väärin köyhä. Olen joskus kysynyt, että millainen on oikeanlainen köyhä, mutta selkeää vastausta tähän ei ole tullut. Mutta useimmiten on puhuttu vaikeasta sairaudesta, työstä, jonka palkka ei riitä elämiseen. Nuo lähinnä ovat tulleet esille kun olen asiaa kysynyt.

Pitääkö köyhyyttä hävetä?

Olen aikanaan kirjoittanut tänne postauksen aiheeseen liittyen, kun omaa elämää pitäisi hävetä. Kun kirjoitin tekstin, olin vähän suivaantunut ja se kyllä näkyy tekstistä. Minua harmittaa se, että varsinkin köyhät itse ovat niin kovia arvostelemaan muita köyhiä heidän elämästä, varsinkin jos toinen köyhä elää hyvin. Sellainen ei ole oikea köyhä…Jälleen palataan tähän aiheeseen.

Itse olen sitä mieltä, ettei omaa elämää pidä koskaan hävetä, vaan elämästä voi rakentaa sellaisen, että on hyvä elää sitä omaa elämää. Näin olen itsekkin tehnyt. Ennen, nuorempana köyhyys oli myrkkyä minulle mutta sairauteni ja pitkäaikaisen tyttömyyden jälkeen, olen muuttanut suhtautumista elämääni. Tällä porukalla on hyvä olla. Olen tehnyt ison työn, että olen nyt tässä pisteessä, jossa nyt olen ja arvostan itseäni enemmän kuin koskaan ennen. Vaikka köyhyys on elämässä, niin elämä sisältää niin paljon hyviä asioita, ettei köyhyys tunnu musertavalta vaan voin tehdä niitä asioita, joita haluan tehdä.

On ainakin yksi asia missä minun ja rikkaan ihmisen elämä eroaa ja se on siinä, ettei minulla ole mitään menetettävää, kun minulla ei ole mitään. Koen olevani näin paljon vapaampi mitä rikas. Rikas on kiinni omaisuudessaan, minä en missään. Voin siis vapaasti mennä ja tehdä mitä ikinä tahdon. Toki voi rikaskin, jos maksaa siitä. Minä teen kaiken sen vähällä rahalla tai ilmaiseksi.

Miksi ihmeessä olen köyhä?

Ei mennyt asiat suunnitelmien mukaan. Tulin äidiksi nuorena, kesken opintojen. Lapsi oli vaikeasti sairas ja jäin hoitamaan häntä. Kävin toki koulut loppuun alalla, joka vedettiin Suomesta alas. Sen jälkeen kouluttauduin ja erikosituin siihen asti kun sain jälleen uuden lapsen, joka oli myös vaikeasti sairas. Jäin hoitamaan häntä kotiin. Kun tilanne parani lähdin hanttihommiin ja sitä kautta pääsin lopulta matalapalkkaiseen työhön, palkalla kyllä eli kun ei mitään ylimääräistä hankkinut. Mutta sitten sairastuin vakavasti itse ja 6 vuotta elämästä meni taistellen. Siksi, vasta nyt lähes 50 vuotiaana olen vihdoin sellaisessa tilanteessa, jossa voin vähän itse päättää miten teen työni, missä sitä teen ja millä tavoin.

Minulle tämä toimii paremmin kuin vakinainen työ, sillä…Edelleen, saan olla vapaa tekemään mitä huvittaa. Kyllä, vapaus on minulle aina tärkein asia mutta ymmärrän hyvin heitä, jotka kaipaavat vakinaista työtä. Epäsäännöllinen tulo tuo perheelle kompastuskiviä, mutta nekin on voitettavissa kun osaa ennakoida. Minulla ei siis ole ollut ongelmia ollnekaan tukien kanssa, mitään ei ole katkaistu kun olen ollut hyvissä ajoin liikkeellä kun tiedän, että tilanne muuttuu.

Mikä on tämän kirjoituksen tarkoitus? Se, että alettaisiin ymmärtämään sitä, että meitä köyhiäkin on erilaisia, me unelmoimme eri asioista, me koemme elämän eri tavoin. Ei me kukaan olla samanlaisia. Mutta yksi asia on varma, se olo ei kohene rahalla, jos ongelmat ovat todella huonosti henkisellä puolella. Kokemusta on. Oman unelmaelämän voi silti rakentaa, sen mukaan miten siihen on mahdollisuuksia.

Miltä köyhyys tuntuu? Se tuntuu siltä, että se on osa elämää mutta en anna sen olla koko elämä. Olen näinä vuosina oppinut sen, että minä voin oikeasti tehdä ihan mitä tahansa sellaista ilmaiseksi, mistä rikas maksaa. Minun hyvinvointini lähtee siis ihan niin perusasiasta kuin liikkuminen, en häpeä sitä, että polkupyörät meillä on kierrätettyjä tai liikuntavarusteet on myös kierrätettyjä, vaan ne ovat sopivat siihen, että voidaan liikkua ja mennä minne halutaan. Toinen todella tärkeä asia liikkumisen lisäksi on ompelukone, sekä neulepuikot. En minä muuta tarvitse, oikeasti. Näillä asioilla pääsen jo pitkälle oman hyvinvoinnin hoidossa.

Mukavaa päivää kaikille!

-Melissa-

P.S Tule mukaan köyhien ja vähävaraisten vinkkiryhmään antamaan omia vinkkejä tai puhumaan köyhyydestä.

Tarina kuvan takana

Tarina kuvan takana on aina kiinnostava matka menneeseen. Minun kuvani on otettu joskus vuonna 1995 tai 1996, ihan tarkkaan en nyt muista, eikä kuvassa edes ole päivämäärää, vaikka tekstiä onkin. Julkaisin kuvan jokin aika sitten Instagramissa ja muualla somessa, heti alkoi tulla toiveita, että kertoisin mitä tässä on oikeasti tapahtunut. Kun en kerran kertonut sitä, että mitä kuvassa oikeasti on tehty, miksi kuvassa on banaaneja. Kaikenlaisia ideoita kyllä tuli mitä on voinut tapahtua.

Minulla on ollut aikanaan sellainen tapa, että olen hävittänyt ison määrän kuvia mutta en näköjään kaikkea. Tämä oli ison kuva pinon välissä kun etsin vanhoja sambakuviani, joita ehkä saattaa vielä olla jossain tallessa. Olen nuoruudessa ollut aika yllytyshullu tyyppi ja kaikenlaista on sen vuoksi sattunut.

Ja mitä silloin tapahtui?

Tapahtumapaikkana on ollut Turussa oleva Club Marilyn ja chippendales ilta. Kolme komeaa miestä esiintymässä ja kilpailu, jonka kuvan pimatsu voitti. Kun pojat olivat saaneet keikkansa päätökseen, heillä oli vielä kisa, johon sai osallistua kolme naista. Tietenkin minä olin yksi niistä osallitujista, jotka napattiin lavalle. Minun parini oli tuo kundi, joka pitää lantiostani kiinni. Parien oli tarkoitus tanssia hitaita banaani suussa…Ja banaaniin ei saanut jäädä mitään jälkeä tanssin aikana. Eli näin yksinkertaisesta asiasta oli kyse, ei mitään ihmeellistä. Banaanitanssi.

Täytyy myöntää, että olisi pitänyt säilyttää kuvat, joita aikanaan olen tuhonnut. Olisi paljon hauskoja hetkiä kerrottavana. Mutta tällaista se on kun ei halua kenenkään tietävän mitä on tullut nuorena tehtyä. Minä, äidin kiltti pikku tyttö…Kuvan aikana opiskelin viimeistä vuotta vaatetusalaa, tai olin juuri valmistunut. Olin pienen tytön äiti, yh. Elin vaatimattomassa kaksiossa lapseni kanssa ja mietin mitä elämältä haluan. Olen aina ollut aika taivaanrannan maalari. Etsin itseäni, tosin löysin itseni vasta vuosikymmeniä myöhemmin kun sairastuin. Elämä vaati veronsa.

Olenko katunut elämääni kun tuhosin kuviani?

En. En ole koskaan suostunut katumaan elämääni, mutta en halunnut myöskään roskaa kaappeihini silloin kun suoritin tällaisen toimenpiteen. Kuvat kertoo monta tarinaa ja jokaisesta kuvasta voi jokainen myös tehdä omat tarinansa, kuvista voi aina kehitellä vaikka mitä kun niitä katsoo, niin tästäkin kuvasta tehtiin vaikka mitä päätelmiä. Samaa tehdään ny1kyäänkin, kun tehdään erilaisia olettamuksia vaikka meistä bloggaajista. Tästä olen aikanaan kirjoittanutkin. Olettamuksia, joita jokainen on minusta tehnyt pelkkien kirjoitusten ja varsinkin kuvien perusteella. Vaikka teemme olettamuksia muista, niin pitää muistaa, että ne eivät välttämättä pidä paikkansa, vaan totuus voi olla aivan toinen.

Puhutaan hyvää seläntakana!

-Melissa-