Unelmia vuodelle
2
Onko minulla unelmia vuodelle 2025? Olen tätä pohtinut jo hetkisen. Hiukan alkaa tuntua sille, ettei mitään unelmia olisi tai siltä se tuntuu. Tuntuu aika kurjalle sellainen, ettei ole mitään unelmia. Minusta kun unelmia aina pitää olla, sillä ilman niitä ei ole sitten oikein mitään. Kaikki unelmat eivät toteudu ja niin sen kuuluu ollakin ja useasti unelmat voivat myös muuttua. Näinkin on tapahtunut useasti.
Unelmia vuodelle
Olen törmännyt somessa nyt paljon siihen miten ihmiset kertoo vuoden unelmistaan tai suunnitelmistaan ja itsekkin haluaisin kovin kirjoitella sellaisia, niin kuin olen joskus niitä kirjoittanutkin. On myös erilaisia projekteja, joihin halutaan ottaa osaa yms. Itselläni on ollut esimerkiksi Läjäprojektia, kassiprojektia, jämäprojektia, make 9 -projektia ja vaikka ja mitä. On ollut älä osta mitään ja osta vain kirpparilta, tuunaa vanhat vaatteet yms. Ja nyt tuntuu ettei ole oikein mitään sellaista ihmeellistä unelmaa minkä haluaisi toteuttaa.
Ainoa mikä tässä on meneillään, jotka alkoi jo viime vuonna on Ylijäämäprojekti sekä lankaprojekti. Mitä nämä kaksi sitten oikein on? Ylijäämäprojektin tarkoituksena on saada muutettua kaikki laatikossa oleva materiaali joksikin käyttökelpoiseksi. Tämä materiaali on sellaista, mikä ei ole mahtunut kaappiin kun muutimme tähän asuntoon. Lankaprojektin tarkoitus on hyödyntää kaikki olemassa oleva lanka ennen kuin hankin jotakin uutta lankaa. Tässä on siis projektia kerrakseen.
Tietenkin yksi unelmista on se vaatekaappipäiväkirjan kirjoittamisen jatkaminen tänne blogiin. Haluan saada enemmän vielä irti vaatteistani, joita on ja paljon. Kirppistelyä vähennän entisestään ja keskityn siihen, että teen materiaalejani pois nurkista. Keskityn siihen, että kaapissa on vain ja ainoastaan lempivaatteita, kuten tähänkin asti.
Illallisasu Tallinnassa: Kimalteleva mekko: UFF Kimaltelevat sukkikset: Suva
Unelmia matkailusta
Tietenkin unelmia matkaislusta löytyy myöskin. Niihin liittyy aina kaksi paikkaa Yyteri ja Krakova. Meillä on suunnitelma kesälle, mutta en paljasta tätä suunnitelmaa vielä. Mutta reissua kuitenkin suunnitellaan ja toivotaan kovin, että se toteutuisi. Koska nyt voisin sanoa, että kyseessä on minun yksi unelma ja onneksi mieheni on niin hullu, että lähtee mielellään meikäläisen tällaisiin hullutuksiin mukaan.
Minusta kun unelmia aina pitää olla, sillä ilman niitä ei ole sitten oikein mitään. Kaikki unelmat eivät toteudu ja niin sen kuuluu ollakin ja useasti unelmat voivat myös muuttua. Näinkin on tapahtunut useasti.
Tänä vuonna saattaa loma olla vähän lyhyt, sillä meillä venyy työt pidemmälle kesään. Töissäkin kun on aika iso projekti käynnissä ja sen tiimoilta joutuu venyttämään lomalle lompsimista. Mutta ei se mitään, joskus on näinkin. Mutta tulipahan näitä unelmia nyt muutama. Mitään sellaista yksittäistä isoa ei ole, enkä usko, että tuleekaan, tässä on kuitenkin ihan tarpeeksi näitä unelmia, jotka tuli ihan vahingossa.
P.S. UFFissa on tasarahapäivät menossa
Rentoa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Peilikuvia
Peilikuvia on vaikea ottaa, enkä ole niiden ottamista oppinut näiden vuosien aikana, vaikka miten olen opetellut. Koko ajan otan peilin kautta kuvia, kun yritän esitellä päivän asujani. Mutta harva niistä sitten lopulta päätyy yhtään mihinkään. Minun kohdallani peilikuvat eivät toimi mitenkään päin. Ei mitenkään.
Peilikuvia
Jos ihan totta puhutaan, en oikein ole koskaan edes ymmärtänyt näiden kuvien päälle. Ongelma minulla on kuitenkin se, ettei minulla arjessa ole enää ketään, joka kuvaisi asujani samalla tavalla kuin ennen. Ei ole autoa, jolla minua kuljettaa töihin ja kotiin. Ei miehellä ole sellaiseen aikaakaan, kun hän käy myös töissä ja aivan eri aikaan kuin minä. En minä halua työpaikalle ennen kahdeksaa, jos päivä alkaa vasta kello 13.00. Joten pakko jotenkin pärjätä omin voimin näiden kuvien kanssa.
Paras apuväline on tripod, valitettavasti sekin useasti unohtuu kotiin. Eli, mikään järkevä ratkaisu ei siis onnistu meikäläiseltä ja on pakko valittaa siitä tänne ihan estottomasti. Kolmas vaihtoehto on olla ottamatta kuvia ja pitää some hiljaisena. Sitä lähinnä teenkin. Ihan jo siitä syystä, että nämä peilikuvat eivät minun kohdalla toimi mitenkään. Toki välillä niiden kanssa leikin, mutta koska en niistä pidä, niin ne eivät myöskään juurikaan mihinkään julkaisuun pääse. Paitsi nyt.
Irvistys pelastaa jo jotakin.
Hyvin se takki näkyy juu.
Kuvaaminen on hankalaa
Nykyään tuntuu, että kuvaaminen on todella hankalaa puuhaa. Ennen oli paljon helpompaa, kun se kuvaaja kulki aina mukana joka paikkaan. Nykyään ei niinkään. Ja mukaan on tullut myös unohtelu, lähdetään johonkin ja päätetään, että nyt otetaan kuvia siitä ja tästä. Hmmm, miten käykään? Kotona huomaan, että ai hemmetti, ne kuvat jäi ottamatta. Ja sitten tulee harmi kun olisi ollut kiva esitellä kiva asu täälläkin. Joko itse tehtyä tai sitten vaatekaappipäiväkirjan sivuna.
On vielä yksi juttu ja se on se, että en edes pidä kuvattavana olemisesta. En ollenkaan. En välttämättä haluaisi ollenkaan sitä hommaa. Olisi paljon kivempi kuvata muita kuin itseään. Mutta, koska teen lähes yksinomaan itselleni, niin niitä ei kauheasti kuvata muiden päällä. Joten on vain kärsittävä tästä tilanteesta. Ei auta kuulkaa mikään. Sopeudu tai lopeta. Näin se menee.
Pökkelönä on hyvä olla.
Hauskaa lauantaita!
Seuraa minua: