Tätä hetkeä on kaikki odottaaneet, tätä hetkeä kun rajoitukset katoaa, kun koulut avautuu ja kun elämä alkaa normalisoitua. Tätä olen niin kovasti odottanut, myös sitä, että pääsee tekemään tätä työtä niin kuin ennen. Pääsee retkeilemään, nauttimaan elämästä, sellaisena kuin se on. Tosin, ei tämä meidän elämä juuri muuttunut koronarajotteiden myötä. Toki poika joutui jäämään kotikouluun ja meidän työ siirtyi digitaaliseen muotoon, sekä jalkautumisia tehtiin koko viikko aina. Nyt on ihanaa odotella kesätoimintojen alkamista, pääsee vihdoin tekemään töitä niin kuin sitä tehdään oikeasti.

Minulle rajoitusten poistaminen tarkoittaa vapautta. Vaikka meillä ei juuri elämä muuttunut, niin ahdistus oli suurta kun ei vaan voi mennä ja tulla miten tahtoo, kun kaupat sulkee ovensa, kun ravintolat sulkee ovensa, matkustaa ei saa yms. Tokikaan vieläkään ei voi lähteä matkalle, mutta siitä huolimatta minulla on jo suurin ahdistus ohi, sillä korvaavaa matkustelua on meidän perheessä alettu suunnitella.

Kun rajoitukset katoaa

Mitä suunnitelmia meillä siis on kesän varalle? Lomaahan minulla ei ole kuin viikko, mutta siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Retkeilyä ja pyöräilyä olisi tarkoitus tehdä enemmän mitä ennen, mutta matkailu rajoittuu ihan vain Uudenmaan alueelle. Täällä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, että kesä menee kyllä siihen. Lähimatkailuun. On alueita, joita en ole koskaan nähnyt, joten tämä tekee kyllä todella hyvää.

Mitä teen heti kun ravintolat avaavat ovensa? Nappaan pyörän ja polkasen Halitalan tilalle syömään grilliruokaa. Nauttimaan kesäpäivästä ja ehkä pulahdan myös Vantaanjokeen uimaan. Se olisi kyllä mahtavaa. Sen jälkeen Tuomarilankylän kartanolle jäätelölle. Siinä olisi täydellinen päivä, jälleen. Tosin nyt on ne hetket käsillä, kun kiivetään Vuosaaren huipulle, katsellaan miten eluetta on saatu jälleen rakennettua yms. Niin paljon kaikkea, mitä pitäisi tehdä…Ja minua on vain yksi.

Jämäprojekti jatkuu

Tämä projekti jatkuu ensi vuoteen asti. Materiaalia riittää, mutta toki meinaan tehdä myös noita kankaita, joita tuli ostettua, kun rajoitukset astuivat voimaan. Sain jonkin sekopoltsi kohtauksen ja ostin kaksi kassia kankaita, paniikissa. Onneksi tämä on ohi, ja sain niskasta itseäni kiinni nopeasti. Monen vuoden jälkeen hairahdus. Kirpparille meinaan mennä myös, on muutama juttu, joita etsin. Ne tulee tarpeeseen, eivätkä ole vaatteita. Niitä en tarvitse. Muuta kyllä.

Nyt kun toivottavasti saan vihdoin tuon farkkujämäkassin tyhjäksi, niin meinaan ommella yhden mekon kankaistani, ihan kankaasta, oikeasta kankaasta. Sen jälkeen voinkin jälleen keskittyä jämien maailmaan. Minäkin kun tarvitsen pienen loman tuosta jämähommasta. Toinen käsityö suunnitelma on saada vihdoin nuo minun keijuhatut valmiiksi ja kuvia esiin, että mitä ihmettä niistä myssyistä tuli. Ne kun eivät oikeasti ole myssyjä ollenkaan. Sen jälkeen onkin hyvä jatkaa muita keskeneräisiä neuletöitä, niitä kun näköjään löytyy monen monta.

Minun asuni

Viikonloppuna oli aivan ihana ilma, oli ihanaa laittaa mekko päälle ja nauttia pihalla olostaan. Mekko on itse ommeltu ja neuletakki on ostettu Kierrätyskeskuksesta. Mekon kaava on Sewing lehden the liberty dress. Vailitettavasti kaavasta en tykkää yhtään. Se ei oikein istu meikäläiselle millään tavoin. Ainakaan kun sen tekee viskoosista. Tämä on harmi, sillä kangas on niin ihana ja mekon malli täydellinen. Kaava ei vaan toimi, ei sitten millään. Olen joutunut fiksailemaan kaavaa todella paljon ja se on tehnyt sitten sen, ettei mekko istu kunnolla. Tämä on ihan super ärsyttävää. Mutta olkoon. Tulen käyttämään mekkoa siitä huolimatta ja varmasti koitan saada tehtyä tästä vielä sen toimivan versionkin.

Aurinkoista päivää kaikille!

Seuraa minua: Instagram, Facebook, Bloglovin, Blogit.fi

Melissalla iski paniikki! Näin se kävi.

Kun aloitin nuoriso-ohjaajan opinnot seitsemän vuotta sitten, pääsin heti ensimmäisen näytön jälkeen töihin. Tein keikkaa koko opiskeluni ajan ja heti opintojeni jälkeen jatkoin hetkisen keikkailua, tämän jälkeen siirryin koulumaailmaan osa-aikaiseksi vastuuohjaajaksi. Lopulta nuorisotyö vei mukanaan ja palasin keikkailun piiriin. Kaksi vuotta olen siis keikkaillut ja ollut osa-aikaisia pätkiä Nuorisopalvelulla. Nyt koronarajoitukset tuli, niin minut vakinaisetettiin. Sain vihdoin palkinnon siitä kovasta työstä minkä olen tehnyt ja minun pitäisi tanssia ja laulaa ilosta, mutta…

Iski paniikki

Minulla on ollut ajatuksena se, että saan tehdä sellaisen pidemmän jakson hommia ja joskus kun osaan kaikki täydellisesti, niin sitten voin hakea vakipaikkaa, mutta toisin kävi.

Miksi minulla sitten on paniikki?

Olen tottunut tekemään töitä miten haluan, milloin haluan ja missä haluan. Enää en voi mennä ja tulla niin kuin tahdon, olla siellä töissä missä milloin tahdon. Elän nyt kokonaan tälle yhdelle paikalle. Minulta jää pitkät kesät, Työväenopiston käytävät ja erilaiset käsityöfestarit. Tilalle tosin tulee iso määrä kaikkea muuta, mutta enää en voi itse päättää mitä haluan tehdä, vaan tehtävä on sitä mitä työnkuvaan kuuluu. Tässä kohtaa se paniikki iskee. En kuitenkaan tarkoita tällä sitä, etten haluaisi vakipaikkaa, siitä ei ole kyse. Se oli suunnitteilla ja tarkoitus ja olen todella iloinen, että paikan sain ja ura etenee huimaa vauhtia, vaikka ikää on paljon.

Minulla on ollut ajatuksena se, että saan tehdä sellaisen pidemmän jakson hommia ja joskus kun osaan kaikki täydellisesti, niin sitten voin hakea vakipaikkaa, mutta toisin kävi.

Monasti saa kuulla siitä, miten ikä painaa vaakakupissa, meitä vanhemiä ihmisiä ei haluta enää työelämään. Ollaan liian vanhoja kun se 50 vuotta tulee mittariin. Monilla on ollut suuria vaikeuksia tämän ikäisenä saada töitä ja olenkin siitä todella mielissäni, ettei ikäni ole ollut kynnyskysymys missään vaiheessa kun olen hakenut töitä. Se on useimmiten ollut enemmänkin valttikortti kuin este. Tämä nähtävästi riippuu siis paljon alasta mihin hakee töihin.

Minun ei auta muu kuin siirtää paniikki sivuun ja lähteä tekemään samalla uutteralla otteella töitä kuin tähänkin asti. Kouluttaudun koko ajan ja parannan ammattitaitoani. Kuten tähänkin asti. Paniikki väistyy asteittain ja pikku hiljaa. Uskon tämän tunteen vielä muuttuvan kun pääsee kunnolla hommiin, nyt tämä korona vaikuttaa paljon siihen miten tätä työtä tehdään, ikävä on nuoria!