Vessakriisi juna ja Zakopanen jäätelö
22
Vessakriisi, juna ja Zakopanen jäätelö, kuulostaako seikkailulta? Niin se olikin, mutta ei aivan sillä tavalla kuin olin kuvitellut. Matkan oli määrä olla rauhallinen linja-automatka Tallinnasta Zakopaneen, läpi Baltian ja Puolan, mutta todellisuus oli kaikkea muuta: kastumista, pahoinvointia, täyteen ahdetun ykkösluokan junavaunun tuskaa, ja lopulta riemua yhdessä jäätelöpallossa. Tämä on tarina, joka on kirjoitettu märissä sukissa ja kuivalla huumorilla. Tervetuloa mukaan!
Vessakriisi, juna ja Zakopanen jäätelö
Yhden naisen näytelmä siitä, kuinka ei-niin-suunniteltu matka Tallinna–Zakopane voi yllättää… vatsaa myöten.
MATKA KOHTI JÄÄTELÖÄ
– yhden naisen näytelmä neljässä näytöksessä ja yhdessä rankkasateessa –
Kirjoittanut: Villananna
Näytös 0,5 : Märkiä matkalaukkuja ja valuvia sukkia (Tallinnan satama, tihkusade muuttuu hiljalleen vaakasuoraksi kaatosateeksi)
- MINÄ: Itsepäisesti: ”Se on vain puolitoista kilometriä. Eihän me nyt taksia oteta!”
- MIES: Vielä toiveikkaana: ”Kävely tekee hyvää ennen istumista. Raitis ilma ja kaikkea.”
(10 minuuttia myöhemmin olemme läpimärkiä. Sukkani lätisevät kengissä. Takki ei pidä vettä. Lämpimät vaatteet vettyvät kuin matkalaukkuun unohtunut villasukka. Tallinnan kadut näyttävät entistä harmaammilta. Kun näemme linja-autoaseman, se hohtaa kuin keidas.)
Näytös I: Suuri Seikkailu Alkaa (Tallinnan linja-autoasema, odotushuoneessa tuoksuu märkä villapaita ja ylikypsä kahvi)
- MINÄ: Huokaisee: ”Jos tää mun huivi haisee enää pahemmalta, se kävelee ulos itse.”
- MIES: Tarkistaa aikataulun: ”Kohta mennään. Tunnin päästä olemme jo Latvian puolella.”
KAIUTIN
Kylmällä koneäänellä: ”Lähtö portilta kolme. Matka Tallinna–Zakopane alkaa nyt.”
(Nousu bussiin. Penkit ovat siedettävät. Viltti, korvatulpat, hengähdys. Matka voi alkaa… hetkeksi.)
Näytös II: Liettuan rajalla kadotettu ihmisarvo (Keskiyö, jossain Liettuan rajalla, linja-auto keinuu kuin pahoinvoiva laiva)
- MINÄ: Vatsaa pidellen: ”Se laivalla syöty leipä… se on nyt vihollinen.”
- VESSANPÖNTTÖ: Metallisen julmana: ”Me tapaamme taas. Ota aikaa.”
- MINÄ: Nyyhkien: ”En enää halua tätä elämää. Enkä tätä linja-autoa. En ainakaan sen vessaa.”
- MIES: Lempeästi: ”Jaksatko Varsovaan asti?”
- MINÄ: Päättäväisesti: ”En astu enää yhteenkään bussiin. Haluan junaan. Junassa voi seisoa, halata käytävää ja hengittää uutta ilmaa.”
Näytös III: Ensiluokkainen kaaos (Varsovan juna-asema, aamu sarastaa, silmät ovat punaiset ja sielu kireä kuin vetoketju väärässä kolossa)
- MIES: Toiveikkaasti: ”Meillä on istumapaikat. Ensimmäisessä luokassa.”
- MINÄ: Toivo herää: ”Ykkösluokka? Oi kyllä. Hiljaisuus, teen tarjoilu, ehkä jopa pieni liina pöydällä.”
(Totuus lyö kasvoille ovella. Ensimmäinen luokka on tukossa. Ihmiset seisovat, reppuja joka paikassa, joku istuu meidän paikoillamme. Syntyy epäuskon hiljaisuus.)
- MINÄ: Järkyttyneenä: ”Tämä ei ole posliinikuppien paratiisi. Tämä on… käytävälabyrintti.”
- MIES: Yrittää puhua istujan kanssa. Turhaan.
ISTUJIEN MAMMA
- Jämäkästi, puolaksi: ”Täällä on vauva. Me ei siirrytä.”
(Lopulta saamme paikat. Puolikkaat. Polvi toisen kyljessä, kyynärpää poskessa. Junassa on lämmin, tukala ja äänekäs. Mutta meillä on istumapaikat. Ja paljon tahtoa selvitä.)
- MINÄ: Virnistää jo kuivasti: ”Tämä on ensiluokkaista… traumaattisesti.”
Näytös IV: Jäätelön Voima
(Zakopane, aurinko paistaa vuorten yllä, ilma on raikas ja kirkas)
- MINÄ: Katselee tötteröä varoen: ”Entä jos tämäkin kostautuu?”
- MIES: Kannustavasti: ”Yksi pallo. Pienin mahdollinen.”
(Hiljaisuus. Suullinen. Ei mitään tapahdu. Ei närästystä, ei mahalaukun protestia. Vain… maku.)
- MINÄ: Hymyillen, silmät kirkastuen: ”Se oli vain… jäätelö.”
(Toinen suullinen. Haitarimusiikki kantautuu torilta. Elämä on jälleen makeaa, ja sulamatonta.)
Loppusanat
Matka ei ollut sitä, mitä tilasin, mutta ehkä juuri siksi siitä tuli unohtumaton. Sade, vatsavaivat, ykkösluokan kaaos… ja silti: me pääsimme perille. Zakopanessa sain jäätelöni ja hetkeksi rauhan. Vinkki sinulle, joka harkitset bussimatkaa: ota mukaasi huumorintajua, varasukat ja junalippu, ykkösluokkaan, jos uskallat.
Rentoa lauantaita kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Meidän seuraava seikkailu
Meidän seuraava seikkailu: linja-autolla mysteeriin. Täytyy myöntää, että nyt vähän jännittää, tai ei oikeastaan vähänkään…Mutta näillä mennään, itse halusin kunnon seikkailua ja sen nyt myös saan.
Meidän seuraava seikkailu: linja-autolla mysteeriin
Pian alkaa matka, joka ei ala lentokentän vilinästä, vaan pehmeästi, hitaasti, 25 tuntia kestävällä linja-automatkalla. Kun bussi kaartaa pois tutuilta kaduilta ja kohti yötä, tiedän, että arki jää taakse. Eväät on pakattu, villasukat mukana, ja mukana kulkee seikkailun nälkä. Tämä ei ole vain matka toiseen paikkaan, tämä on sukellus johonkin salattuun. Kuin vanha kartta, jonka kulmat ovat kuluneet ja reunassa lukee: ”tuntematon odottaa sinua.”
Vaellus vuorten syliin
Heti ensimmäisinä päivinä meitä odottaa vaellus, josta olen kuullut vain tarinoita. Kapea polku johtaa ylös vuoristoon, metsien halki, kivien yli, purojen sivuitse. Polku nousee yhä ylemmäs, kunnes viimein, pitkän nousun jälkeen, avautuu näkymä, josta moni vain haaveilee: kirkas, tyyni järvi, jonka pinnasta heijastuvat jylhät huiput. Vesi on kylmää, ilma ohutta ja hiljaisuus syvä. Olen jo nyt varma, että siinä hetkessä pysähdyn, en vain fyysisesti, vaan sisäisesti. Kamera saa levätä, sillä mikään ei voi vangita sitä tunnetta, kun seisoo niin lähellä taivasta.
*****
Savun tuoksua ja suolaisia aarteita
Me myös suuntaamme hieman eri tavalla korkeuksiin. Eikä tällä kertaa tarvitse kavuta, pääsemme ylös keveämmin, kuin vuoriston oma salaisuus kuljettaisi meidät ylös pilvien tasolle. Siellä meitä odottavat puumajat, savupiiput ja tuoksu, joka lupaa unohtumattomia makuja. Paikalliset juustot, joista osa savustetaan vuosisataisella menetelmällä, odottavat meitä puisissa kojuissa. Niitä tarjoillaan lämpiminä, juuri valmistettuina, ehkä jopa pienen lusikallisen karhunvatukkahilloa kaveriksi.
Olen odottanut tätä hetkeä, en pelkästään makujen vuoksi, vaan siksi, että se tuo mukanaan jotain muuta: yhteyden. Juustossa, joka on kypsytetty vuoristossa, on pala maisemaa, pala historiaa. Se kertoo tarinan, joka ei tarvitse sanoja.
Pysähtymisen päivä
Yksi päivistä jää vapaaksi. Siihen mahtuu harhailua ilman karttaa, kahvikuppi aurinkoisella terassilla, ehkä pieni kirja laukussa ja istuskelua hetki kivisellä portaalla. Ehkä istumme ylhäällä, jalat riippuen laakson yllä, katselemme pilviä jotka lipuvat huipuilta alas, ja annamme ajatusten soljua kuin purot alas rinteitä.
Sitten saapuu juna ja uusi jakso
Viikon jälkeen hyppäämme junaan. Kiskojen kolina ja hitaasti vaihtuvat maisemat tuovat mukanaan rauhan, jollaista en ole kokenut pitkään aikaan. Juna kuljettaa meidät paikkaan, joka on jo valmiiksi tuttu. Se on kaupunki, jossa kadut eivät ole vain katuja ne ovat tarinoiden säilöjä. Siellä kuljen kivikaduilla, joiden varrella kynttilöin valaistut kahvilat kutsuvat pysähtymään. Aamuisin kävelen joenrantaa pitkin, katselen veden heijastuksia ja annan rytmin hidastua. Ehkä pysähdyn pieneen putiikkiin tai istahdan aukiolle, missä musiikki soi vaimeasti.
Hyggeä, historiaa ja hiljaisuutta
Tässä kaupungissa ei tarvitse suorittaa mitään. Riittää, että on läsnä. Se on paikka, jossa vanha ja uusi kulkevat käsi kädessä. Voin jo kuvitella, miten istun kivitalon varjossa, teekuppi kädessä, ja katselen ohikulkijoita, sellaisella tavalla, joka tuntuu siltä kuin olisi ollut siinä aina.
Reppu keveänä, sydän uteliaana
Pian pakkaan mukaani vain tarpeellisen: hyvät kengät, lämpimän neuleen, muistivihon ja avoimen mielen. Se riittää. Loput löydän matkalla. Ja ehkä, jos oikein hiljaa kuuntelen, löydän myös palan itseäni jostain kivimuurin raosta, vanhasta porttikongista tai höyryävästä juustonpalasta vuoristossa.
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: