Zakopanen sadepäivän seikkailu
4
Zakopanen sadepäivän seikkailu on täynnä uusia asioita ja paljon nähtävää. Päivä avasi ovet kulttuuriin: Sabalan tarinat, oscypek-juuston valmistuksen salat Witówissa ja illallinen Sphinxissä, vaikka hampurilainen jäi kuivaksi, päivä oli täynnä kokemuksia.
Zakopanen sadepäivän seikkailu
Aamu sumun keskellä, heräsimme sateeseen Zakopanessa. Ikkunan takana maailma oli pehmeä ja harmaa, sumu liukui hiljalleen alas vuorenrinteitä ja sade rummutti kattoa kuin vanha vuoristolaislaulu. Oli sellainen aamu, jolloin tekisi mieli vain pysyä peiton alla. Mutta meillä oli suunnitelma.
Teimme itsellemme kunnon aamiaisen: lämpimät voileivät, jugurttia, hedelmiä ja iso kupillinen kahvia. Tänä päivänä tarvittaisiin energiaa, olimme lähdössä tapaamaan vuoristo-opas Hanna Kożkowskaa, jonka oli määrä viedä meidät tutustumaan Zakopanen kulttuuriseen sydämeen: Jan Krzeptowski Sabalan museotaloon.
Sabalan talo, hiljaisia tarinoita
Tapasimme Hannan ja lähdimme ajamaan pitkin tietä. Hän johdatti meidät Sabalan museotalolle, perinteiseen hirsirakennukseen, joka seisoo edelleen vakaasti kuin muistojen vartija. Talon sisällä oli hiljaista, ja puuseinissä tuntui viipyvän eletty elämä.
Jan Krzeptowski, tuttavallisemmin Sabala, oli 1800-luvulla elänyt vuoristolainen, joka tunnettiin tarinankertojana, muusikkona ja metsästäjänä. Hänen sanotaan antaneen äänen vuoriston kansalle, goraleille ja inspiroineen aikansa kirjailijoita ja taiteilijoita. Hanna kertoi meille, että Sabala soitti pientä, viulun kalstaista jousisoitinta, jonka nimi on zlobcoki tai gesle podhalanskie. Soitin on kapeampi kuin viulu ja siinä on yleensä kolme kieltä. Sitä ei pideätään leuan alla kuten viulua, vaan alempana, hieman rinnan kohdalla. Sabalan sävelet ja laulut olivat osa vuoriston omaa musiikkiperinnettä, yksinkertaisia, melankolisia ja usein improvisoituja.
Talossa oli jotain sellaista, mikä ei koskaan katoa. Sade ulkona teki tunnelmasta unenomaisen, ja hetkittäin tuntui kuin Sabala itse olisi ollut paikalla, kuuntelemassa hiljaa nurkassa.
Oscypekiä Witówissa, savua ja hiljaisuutta
Seuraava pysähdyksemme oli juustopaikka osoitteessa Witów 314A, 34-512 Witów, aivan päätien varrella, vain lyhyen ajomatkan päässä Zakopanesta. Tämä ei ollut maatila tai elävä tuotantotila, vaan pieni ja siisti juustokeskus, jossa lampaat olivat kesälaitumilla vuorilla, savustustalo tyhjänä ja juustonvalmistustila hiljainen.
Saimme kuitenkin lämpimän vastaanoton ja hyvin selkeän, mielenkiintoisen kertomuksen siitä, miten perinteinen oscypek-juusto syntyy. Opin, kuinka lampaanmaito lämmitetään, juoksutetaan, puristetaan ja muotoillaan kauniisiin, puisilla muoteilla koristeltuihin kimpaleisiin. Lopuksi juusto savustetaan pitkään, mikä antaa sille sen tunnistettavan, syvän maun.
Saimme maistaa erilaisia versioita: tuoretta, hieman vanhempaa ja täyteen savustettua. Jokaisessa oli omanlaisensa sävy, suolaisuus ja savu. Ja vaikka juustonvalmistus ei ollut käynnissä, perinteen ydin oli silti läsnä, rauhallisuudessa, hiljaisessa savussa ja tarkasti kerrotuissa sanoissa.
Lepoa Willa Lelujassa
Päivän kokemusten jälkeen palasimme Willa Lelujaan, majapaikkaamme, jonka puiset pinnat ja lämmin tunnelma tuntuivat erityisen kutsuvilta sateen keskellä. Kiedoin vilttiä ympärilleni ja join kupillisen kahvia katsellen ikkunasta ulos, sade jatkui, vuoret olivat harson peitossa. Hetken ajan maailma pysähtyi. Ei tarvinnut tehdä mitään. Sai vain olla, hengittää ja antaa päivän tarinoiden asettua paikoilleen.
Sphinx, tuttua mutta ei toimivaa
Kun sade iltaa kohden hieman hellitti, päätimme lähteä keskustaan syömään. Valitsimme Sphinx-ravintolan, koska mies piti konseptista ja ravintola oli siisti sisältä. Jäimme ulos, sillä kesällä nautitaan ulkona, vaikka sade piiskaisi vasten kasvoja.
Minä tilasin kanaa ja pitaleivän, mutta valitettavasti annos oli kuiva ja hieman ankea, kana oli sitkeää ja pitaleipä raskas. Mieheni valitsi naudanpihvin, joka oli tarjoiltu ylikypsänä ja kuivuneena, vailla mehevyyttä. Annokset eivät olleet katastrofaalisia, mutta eivät myöskään ilahduttaneet. Tarjoilu oli kuitenkin ystävällistä ja miljöö rauhallinen, joten ilta sai jatkua ilman sen suurempia pettymyksiä.
Päivän parhaat palat olivat jo tapahtuneet, museon hirsiseinien tarinat ja juuston savuiset sävyt jäivät mieleen paljon vahvempina.
Kulttuuri kantaa myös sateessa
Sadepäivät matkalla voivat yllättää, ne voivat tuntua aluksi harmillisilta, mutta joskus juuri ne luovat tilan hiljaisuudelle, tarinoille ja yksityiskohdille. Tämä päivä Zakopanessa oli juuri sellainen.
Sabalan talo kertoi meille vuoriston kansan sydämestä. Witówin juustopaikka opetti perinteen voiman ilman näyttävää esitystä. Ja vaikka illallinen jäi vaatimattomaksi, koko päivä sai kehon rauhoittumaan ja mielen syvenemään. Zakopane on muutakin kuin huiput ja vaellusreitit. Se on myös sade, hiljaisuus ja tarinat, jotka säilyvät. Illan hämärässä kuuntelimme sateen ropinaa katossa, katselimme ulos ikkunasta kohti vuoria ja rautaristiä.
Vieraile itse:
- Juustokauppa oscypekiä varten: Witów 314A, 34-512 Witów
Helppo pysähdyspaikka päätien varrella, pieni kauppa ja esittelytila perinteisestä juustonvalmistuksesta.
- Sabalan museo: ul. Krzeptówki 17, Zakopane
Perinteinen goralitalo, joka kertoo tarinan vuoriston omasta kansanmiehestä.
Ihanaa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Pörröinen aamu, puinen parveke, pilvinen risti
Pörröinen aamu, puinen parveke, pilvinen risti, siihen heräsin hyvin nukutun yön jälkeen. On aamu, joka tuntuu unelta, mutta samalla kovin todelliselta. Herään siihen, että pitsiverhon läpi siivilöityvä valo osuu kasvoihin, ja huone, jossa olemme, narisee kuin vanha tarina. Meidän pieni vinttihuone Willa Lelujassa on suunnilleen kotiparvekkeemme kokoinen, mutta siinä on enemmän henkeä kuin monessa hotellisviitissä yhteensä. Kaikki täällä on vähän vinoa, vähän kulunutta, ja juuri siksi täydellistä.
Pörröinen aamu, puinen parveke, pilvinen risti
Avaan ikkunan, ja ensimmäinen asia jonka näen, on vuori, jonka huipulla seisoo 15 metriä korkea rautaristi. Se näyttää siltä kuin katsoisi kylää ja meitä kaikkia vähän lempeän tuomitsevasti. Ja samalla jostain alempaa, aivan Willa Lelujan takapihalta, kuuluu ääniä, joita ei ihan heti osaisi yhdistää vuoristokaupunkiin: lampaita ja lehmiä. Siinä ne seisovat kuin mitään erikoista ei olisi. Määkiminen ja ammunta sekoittuvat varisten keskusteluun. Heräämme hymyssä suin. Ja samalla, huomaamattamme, syntyy tämän päivän otsikko: pörröinen aamu, puinen parveke, pilvinen risti.
Aamiaiseksi mieheni teki meille jotain yksinkertaista: tuoreita sämpylöitä, voita, kurkkua ja hilloa. Kahvi tuoksuu vanhan keittiönurkkauksen pienessä kattilassa. Emme puhu paljon, vain istumme ja katsomme ulos. Vuoristoilma puhaltaa sisään raollaan olevasta ikkunasta ja tekee leivän päällä olevasta voista vähän kovaa. Täydellistä.
Gubałówka: turistirysä ja ristiriitoja
Tänään päätimme heittäytyä siihen, mitä Zakopane tarjoaa: turistin elämään, rehellisesti ja ilman ironiaa. Otamme funikulaarin kohti Gubałówkaa, vuorenhuippua, jonne kulkee kaikki ja jonne kaikki myös jäävät vähän jumiin. Nousemme hitaasti kohti huippua, ja ylhäällä meitä tervehtivät rivit myyntikojuja. On villahattuja, aurinkolaseja, puukkoja, kiinakrääsää, tekonahkaa ja halpoja magneetteja. Värit huutavat, kojut kilpailevat huomiosta, ja jossain välissä on myös niitä aarteita: käsintehtyjä villatakkeja, puisia kulhoja ja nahkatöitä, joiden hinta tuntuu äkkiseltään suolaiselta. Mutta toisaalta, niin on myös niiden tekeminen.
Keskustelemme pitkään siitä, mikä on oikein. On helppoa kotisohvalta käsin sanoa, että ostetaan vain eettistä, mutta entä täällä? Kun tietää, että moni elää juuri näistä sesongeista ja siitä, mitä matkailija jättää jälkeensä tai ei jätä. Lopulta ostamme minulle huivin ja mies valitsee magneetiin jääkaapinoveen. Ei mitään suurta, mutta valittuna ajatuksella.
Rasvaista ruokaa ja ylösalaisin todellisuutta
Ruokailu tapahtuu isossa, näyttävässä ravintolassa Gubałówkan huipulla. Paikka näyttää ulkoa hienolta, mutta sisältä tulee lähinnä mieleen kouluruokalan ja lentokentän yhdistelmä. Lista on unelias ja ruoka… no, se on lämmin. Rasvainen, hieman väsynyt ja aivan liian suolainen. Mutta näkymä! Se pelastaa kaiken. Vuoret aukeavat edessämme suurina ja hiljaisina. Otamme hetken hiljaisuuden ja päätämme antaa ruoalle anteeksi.
Matkalla takaisin alas osumme rakennukseen, joka näyttää vitsiltä. Ja onkin. Se on ylösalaisin talo, Dom Do Góry Nogami. Kävelemme sisään, ja koko maailma kääntyy ylösalaisin. Sänky on katossa, keittiö roikkuu ilmassa ja lattiassa ei ole mitään järkeä. Horjun hetken, nauran ääneen. ”Tämä on vähän niin kuin koko tämä päivä,” sanon. ”Kaikki näyttää tutulta, mutta mikään ei ole paikoillaan.” Kävellessäni väärinpäin olevia portaita alas päätän, että turistina oleminen saa joskus olla myös sekavaa ja kepeää.
Piirretty muisto ja pala minusta
Kävelemme vielä Krupówki-kadulla, Zakopanen vilkkaimmalla reitillä. Joka kulmassa joku laulaa, joku tanssii, joku myy jotain. Yhtäkkiä huomaan vanhemman miehen, joka piirtää hiilellä nopeita muotokuvia. Hänen töissään on jotain jotain pysähtynyttä ja vilpitöntä. Ilmeitä, jotka eivät ole vain kopioita, vaan tulkintoja.
Istun alas. Hän tarkastelee minua hetken, ei sano mitään. Sitten alkaa piirtää. Katson kun hiili liikkuu paperilla, ja hetken ajan tuntuu, kuin olisin näkyvä jollain uudella tavalla. Lopputulos on hassu, pehmeä, hieman liioiteltu ja samalla juuri oikea. Otan piirroksen mukaan. En tiedä, ripustanko sen seinälle. Mutta tiedän, että se säilyy.
Illan hiljaisuus ja huomenen odotus
Kun palaamme takaisin Willa Lelujan vinttihuoneeseen, kaikki tuntuu taas oikealta. Sänky on kova, lattia narisee, risti näkyy ikkunasta, ja lampaat määkii jälleen takapihalla. Me olemme väsyneitä, mutta täynnä. Täynnä värejä, ääniä, hulluja yksityiskohtia ja pieniä pysähdyksiä, jotka yhdessä muodostavat jotain suurempaa.
Tämä ei ollut täydellinen päivä mutta se oli todellinen päivä. Ja joskus se riittää. Tai oikeastaan, se on juuri se, mitä matkalla kannattaa etsiä. Niinpä, juuri ennen nukahtamista, ajattelen uudelleen päivän nimeä: Pörröinen aamu, puinen parveke, pilvinen risti. Ja määkinä taustalla.
Ihanaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: