Hae
VillaNanna

Ei Tallinnan matka ihan putkeen mennyt

Ei Tallinnan matka ihan putkeen mennyt

Todellisuudessa ei Tallinnan matka ihan putkeen mennyt, vaikka kivaa meillä oli silti. Kirjoitin joku aika sitten meidän lyhyestä Tallinnan matkasta ja miten kivaa meillä oli ja mitä kaikkea puuhastelimme. Matka ei kuitenkaan mennyt niin kuin piti ja itkuakin väännettiin. Nyt haluankin kertoa matkan nurjasta puolesta.

Ei Tallinnan matka ihan putkeen mennyt

Useasti blogiin kirjoitetaan kaikki se kiva ja mahtava ja jätetään kaikki negatiivinen pois. Kommelluksia aina sattuu ja tapahtuu kun lähdetään reissuun ja siksi haluankin avata vähän verhoa siitä, että kaikki ei meillä mennyt ihan putkeen, vaikka lopputulos oli kuitenkin ihan hyvä ja niitä parhaita asioita muistellaankin mieluummin kuin huonoja. Se onkin se tarkoitus, ei niin kään se, että kaikkea sattui ja tapahtui. Mutta katsotaan mitä sähllystä meillä oli, tai oikeastaan minulla nyt lähinnä kohellusta oli sen verran paljon, että vieläkin joudun kärsimään niistä.

Miesväki sairastui viikkoa ennen matkaa ja minä sitten lopulta kaaduin sänkyyn myöskin muutama päivä ennen matkaa. Taisin olla vielä puolikuntoinen kun lähdimme ja minä kovassa päänsäryssä, joka ei tuntunut helpottuvan millään, vaikka lääkettä otinkin, nukkuminen oli aika vähäistä, joka myös toi tuota särkyä lisää. Päästiin hienosti kuitenkin Tallinnaan asti, minä torkuin sitting loungessa tyytyväisenä. Tallinnaan saapuessamme, veimme laukut Tallinn city Apartmentsin laukkusäilytykseen ja ei muuta kuin kiertelemään maailmaa.

Ei Tallinnan matka ihan putkeen mennyt

Kohellus alkoi

Olimme pyörineet ja hyörineet muutaman tunnin kun tajusin, että onko lääkkeeni mukana. Minulla ei ole kilpirauhasta, joten joudun syömään lääkkeitä ja ei auttanut muu kuin lähteä kaivamaan matkalaukkuja. Koska nuo säilytykset ovat maksullisia, niin poika lähti torille pienentämään seteliä ja me tongimme matkalaukkuja. Onneksi lääkkeet löytyi ja poika sai syödä pahaa tikkaria. Huojennus oli suuri ja ei muuta kuin sukellus Tallinnan maailmaan. Minulla oli ihanat mustat nilkkurit jalassa, mutta katukivetys teki tehtävänsä ja korko jotenkin upposi mukulakivien väliin ja jalka lähti alta. En kaatunut, mutta kenkä meni rikki. Koitin vielä hetken kävellä kengällä, koska minulla tosiaan vaihtokengät olemassa. Eihän siitä mitään tullut, joten kenkäkaupoille mars.

Kenkäostojen jälkeen lähdimme kulkemaan kohti Prismaa, sillä huoneisto alkoi olla valmiina meille. Aamupala tarpeet mukaan ja tepastelu kohti asuntoa. Pääsimme sisälle ja oli täysin pimeää, minä nappasin kengät jalasta ja otin kauppakassin ja tallustelin reippaasti kohti keittiötä. Kompastuin portaaseen ja lensin kuin leppäkeihäs. Ruokakassi levisi pitkin lattiaa, minä rähmälleni ja kipu oli kauhea. Puhelin lensi pesukoneen alle ja silmälasit vaurioitui. Polven iho meni rikki ja polvi turposi ja tuli jäätävä mustelma, joka on edelleenkin.

Ei Tallinnan matka ihan putkeen mennyt

Ei Tallinnan matka ihan putkeen mennyt

Ihan helppoa ei kävely ollut tuon kaatumisen jälkeen. Kävely taittui hitaasti ja varovasti. Ensimmäinen ilta sujui kuitenkin ihan mukavasti ja seuraava päiväkin, vaikka kylmää sadetta tuli taivaalta ja polvi oli todella kipeä ja väsyin todella nopeasti kävelemiseen. Myös päänsärky ilmoitti olemassa olostaan koko ajan. Koitin Protossa olla ihan normaalisti, vaikka olin todella väsynyt ja kivuissani. Kuitenkin sisulla mentiin eteen päin enkä katsonut taaksepäin.

Lopulta sitten toisen illallisen aikana Olde Hansassa saimme hienosti pöydän. Olimme sen varanneet jo marraskuussa. Jonot olivat pitkät ja saimme kiukkuisia katseita kun menimme jonon ohi omaan pöytäämme. Eräskin nainen avautui tarjoilijalle, että miksi me pääsemme heidän edelle, vaikka he ovat odottaneet jo pitkään. Meillä oli pöytävaraus, siksi. Menimme pöytään, istuin alas ja sain tikun takapuoleeni. Tuo tikku lähti pois vasta Suomessa ja kohta olikin aika punainen ja turpeena sen jälkeen. Mitä tästä koheltamisesta sitten oikein jäi käteen muuta kuin kipua ja hammasten kiristystä? En ymmärrä miten onnistun aina koheltamaan näin paljon kun jonnekin menen. Käsittämätöntä täytyy sanoa.

Ei Tallinnan matka ihan putkeen mennyt

Ihanaa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS AIKAISEMPI POSTAUS

Lyhyt loma Tallinnassa

Lyhyt loma Tallinnassa

Lyhyt loma Tallinnassa

Meidän lyhyt loma Tallinnassa on päättynyt ja heräsin väsyneenä omasta sängystä hetki sitten. Vietimme kaksi yötä Tallinnan sykkeessä nauttien joulun valoista ja ruoasta. Koska poika halusi kokea keskiaikaista maailmaa, niin sitä hän tosiaan sai. Ravintolat valikoitui juuri sillä ajatuksella. Paljon kävelyä ja paljon nähtävää.

Lyhyt loma Tallinnassa

Laiva lähti liikkeelle 24.12 kello 7.30 ja päivä alkoi rauhallisella aamiaisella. Meillä jäi vielä hetki ruokailun jälkeen aikaa lepäilyyn, niin päätimme sujahtaa sitting loungeen. Siellä sai hetkisen vielä nukuttua ja levättyä ennen kuin laiva saapui satamaan ja seikkailu alkaa. Satamasta hipsimme viemään matkalaukut hotellin säilytykseen ja siitä sitten ihmettelemään maailmaa.

Tallinnan joulutori

Tallinnan joulutorilla oli menoa ja meininkiä. Sain lahjaksi avaimenperän, joka muistutti miestäni minusta. Joimme glögiä ja söimme lettuja. Ihan vaan sen vuoksi, koska oli kylmä ja nälkäinen olo ennen kuin pääsimme asuntoomme sisälle. Kuuntelimme joulurauhan julistuksen ja harhailimme pitkin vanhan kaupungin katuja.

Lyhyt loma Tallinnassa Lyhyt loma Tallinnassa

Tallinn city Apartments

Päästiin vihdoin lämpimään huoneistoon lepäilemään ja valmistautumaan illalliselle. Oltiin aika väsyneitä ja kun olimme saaneet jääkaapin täytettyä, niin jokainen meistä heittäytyi makoilemaan. Meillä oli hienosti muutama tunti aikaa ennen kuin piti tallustella kohti ravintolaa. Meidän asunto oli aivan ihana, kaksi huonetta, keittiö ja sauna. Sängyt olivat hyvät ja uni maistui.

Lyhyt loma Tallinnassa

Peppersack

Koska pojan toiveena oli keskiaikainen maailma, niin ensimmäisenä iltana tallustelimme majapaikkamme läheisyydessä olevaan Peppersack ravintolaan. Ruoka oli hyvää ja palvelu oli hyvää myöskin. Illallisaika on kokonaisuudessaan 2,5 tuntia ja meillä se vierähti kokonaisuudessaan. Elävä musiikki ja tunnelma vei meidät tosiaan keskiajalle.

Lyhyt loma Tallinnassa Lyhyt loma Tallinnassa

Aamu alkaa omalla aamupalalla

Nukuttiin todella makeasti ja heräsimme noin kahdeksalta. Aamupala oli aika pientä ja vähäistä ihan tarkoituksella. Ettei taas jää kauheasti ruokaa yli, jota emme voi kuljettaa mukana. Rauhallinen aamu ja vähitellen valmistauduimme lähtemään kohti Protoa.

Proto

Proto on kaikille seikkailijoille ja löytöretkeilijöille tarkoitettu paikka. Löydät paikan Pohjois -Tallinnasta Kalmajan alueelta. Paikka oli tosi mielenkiintoinen, vaikka meille se ei nyt lopulta kauheasti mitään tarjonnut. Meillä kun on kotona VR -lasit, niin ei meistä kukaan niin kauheasti innostunut niistä. Kaipasimme enemmän fyysiikkaan liittyviä juttuja, joita oli joukossa muutamia.

Proto on siis VR-keskus ja vaikka me ei siitä nyt hirveästi irti saatu, niin joku voi saada, ei siis ole mikään huono paikka. Saatiin oikein hyvin aika kulumaan tuolla. VR-laseilla oli 4 minuutin aikaraja, ja näin yksi perhe ei voinut varata yksiä laseja koko päiväksi.

Lyhyt loma Tallinnassa Lyhyt loma Tallinnassa Lyhyt loma Tallinnassa Lyhyt loma Tallinnassa

Olde Hansa

Hyvissä ajoin päästiin jälleen asunnolle rentoutumaan ja valmistautumaan ennen illallista. Jälleen paikaksi valikoitui ravintola, joka vie meidät aikamatkalle kohti keskiaikaa. Olde Hansa on varmasti ihan kaikille tuttu ravintola, joka on seikkaillut Tallinnassa. VÄlttämättä siellä ei ole koskaan ollut syömässä, mutta tietää paikan.

Jälleen kerran saimme erittäin hyvää palvelua ja ruoka maittoi. Elävä musiikki johdatti meidät heti kohti keskiaikaa. Meidän pieni nurkkapöytä oli rappusten alla vähän piilossa. Oltiin aika väsyneitä päivän riennoista, joten voin sanoa, ettei illallinen mennyt meidän osalta ihan nappiin, mutta ruoka oli hyvää ja söimme hyvin. Poika tykästyi eniten Olde Hansan tunnelmaan.

Lyhyt loma Tallinnassa Lyhyt loma Tallinnassa

Lähdön aika

Tarkoitus oli herätä aikaisin ja viedä laukut satamaan ja siitä sitten Balti Jaama Turgiin ihmettelemään. Noh, oltiin hereillä aika myöhään ja päätettiin heräillä ihan rauhassa. Ei kiire minnekään. Laivakin lähtee noin 16.30, niin ei muutenkaan kauheasti sitä aikaa sitten ole. Lopulta saimme itsemme ulos asunnosta 11.30 ja lähdimme tavaroinemme kohti satamaa. Laukut säilöön ja sitten kaikki tarvitsi jotakin energiaa, joten takaisin vanhaan kaupunkiin ja kahville.

Lyhyt loma Tallinnassa Lyhyt loma Tallinnassa

Rukis

Rukis sijaitsee ihan vanhan kaupungin sydämessä, pääportin läheisyydessä. Keksellä ruuhkaista turistialuetta. Siellä kuitenkin on herkulliset leivokset ja me olimme taas liian väsyneitä menemään lempikahvilaamme, joten tämä vaihtoehto ei ollut huonompi. Söimme ja joimme rauhassa ja sen jälkeen päätimme pyörähtää samalla reissulla myös Rotermannin korttelissa. Se kun on muuttunut taas niin paljon. Sitten olikin aika lähteä kohti satamaa. Laivalla meitä odotti joulubuffa, jonka jälkeen menimme rentoutumaan sitting loungeen. Näin meidän lyhyt loma Tallinnassa meni, vai menikö?

Lyhyt loma Tallinnassa

Mukavaa viikonloppua!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Talvinen Tallinna

Käytiin eilen pikaisesti Tallinnassa

Kevätmatka Tallinnaan