Serveteille kori farkuista
Ompele koiralle
Olette jo huomanneet, että olen innostunut ompelemaan meidän tytöille erilaisia vaatteita tämän Lumppis-projektin tiimoilta. Mieheni osti minulle jokin aika sitten kirjan ompele koiralle ja kirja on ollut kovassa käytössä sen jälkeen. Kirja on ihanan monipuolinen ja siinä on helpot ohjeet kaavojen muokkaukseen ja mittaamisiin. Sadeasut ja kurapuvut on vielä tekemättä mutta ne tullaan myös tekemään kunhan sopivaa materiaalia löytyy. Ainoastaan Söpö tarvitsee toppatakin vielä arsenaaliinsa mutta Nuppu pärjää vähemmällä. Nuppu puetaan vain jos on kova viima tai kuraa ja vettä sataa.
Miksi meillä käytetään koirilla vaatteita?
Nupulla on ihosairaus ja lika tulehduttaa ihon, kun turkin suojaa niin ei tarvitse ihan koko aikaa pestä koko koiraa ja Söpö taas on sellainen vilukissa, että ei mene ulos ilman, että on lämmintä päällä. Tuossa ne isoimmat syyt on miksi käytämme vaatteita koirilla. Muita vaatteita voi käydä katsomassa täältä ja täältä.


8


