Ateneum – Eero Järnefelt
6
Upea Ateneum seisoo keskeisellä paikalla Helsingin Rautatieaseman kupeessa aivan Makkaratalon vieressä. Se sulkee sisäänsä taidetta, jonka merkityksen ymmärtää vasta kun kiertää ja tutustuu taiteilijoihin ja heidän kädenjälkeensä. Tällä hetkellä vetonaulana Ateneumissa on Eero Järnefeltin teokset ja hänen taidematkansa, joka kesti hänen koko elämän.
Ateneum – Eero Järnefelt
Kaksi viikkoa sitten päätimme lähteä kävelylle kohti Ateneumia, mieheni kun taiteesta pitää kovasti. Tästä syystä meillä on kotona oma taideseinä, jossa on myös hänen isoisänsä tekemää taidetta, kuten myös hänen tätinsä. Mieheni on itsekin hyvin taiteellinen ja joskus hänellä oli myös haaveena taideopinnot, mutta mielenkiinto loppui kesken. Joten tässä on yksi syy miksi me kierrämme taidegallerioita ja ostamme taidetta kotiin.
Ja kun katsoin mitä kaikkea Ateneum nyt tällä hetkellä tarjoaa, niin oli aika selvää, että Eero Järnefeltin teoksia on mentävä katsomaan. Silläkin uhalla, että ihmisiä oli valtava määrä paikalla. Joissain huoneessa ei päässyt etenemään kunnolla ja osassa ei tahtonut päästä katsomaan teoksia, kun ihmiset oli pakkautuneet ihastelemaan Järnefeltin siveltimen vetoja.
Eero Järnefelt
Itse en kauhean hyvin tunne eri taiteilijoita ja olikin mielenkiintoista nähdä myös Järnefeltin elämää, ei vain taidetta ja sitä miten hän vaikutti suomalaiseen taiteeseen jo elinaikanaan. Oli mielenkiintoista nähdä miten hän kuvasi luontoa, ihmisiä ja tunnelmia. Hänen taiteessaan näkyy myös totuuden mukaisuus, vaikka minusta hänen töissään on kuitenkin ripaus romantiikkaa. Sen tajusin kunnolla vasta kun näin teoksen ja valokuvan vierekkäin.
Järnefeltin tapa kuvata näkemäänsä muuttui myös ajan saatossa, vaikka hänen kädenjälki säilyi, niin tapa nähdä asioita muuttui. Osa töistä on hyvin yksityiskohtaisia ja osa taas pelkistettyjä. Koska itse en ole taideosaaja tai edes kauheasti sitä ymmärrä, niin jouduin välillä pinnistelemään, että onko tosiaan tietyt teokset Järnefeltin, kun olivat niin erilaisia suhteessa toisiinsa. Onneksi mieheni sitten auttoi minua ymmärtämään.
Vaikka välillä hämmennyin näistä aika isoistakin muutoksista tauluissa, niin opin aivan valtavasti niin itse taiteilijasta, kuin hänen suvustaan, perheestään sekä ystäväsuhteistaan. Pohdin myös, että onko tuollaisia paikkoja enää olemassa, vai miten paljon on paikka muuttunut nyt vuosien aikana.
Aurinkoista päivää kaikille!
Seuraa minua:
Musta villiinnyttää
Nyt on käynyt niin, että musta villiinnyttää minua, en tiedä liittyykö tämä nyt viidenkympin villityksiin vai onko kyseessä suruaika, mutta yhä enemmissä määrin on alkanut eksyä päälleni mustaa. Minulle, joka suosin värejä ja jonka lempiväri on punainen. Mitä minulle oikein tapahtuu?
Musta villiinnyttää
En tokikaan ole koskaan sylkenyt mustaan päin ja varsinkin töissä päälläni on useasti juuri mustat leggarit ja neule tai college. Mutta jostain syystä olen alkanut pukea entistä enemmän juuri mustaa alapäähän sekä yläpäähän ja vielä takkikin voi olla musta. Olen äimistynyt tästä huomiosta. Onko suruaika alkanut, minkä vuoksi? Oli miten oli mutta itse kovasti tykästyin tähän asuuni, johon sonnustauduin tässä noin viikko sitten. Asusta löytyy särmäkkyyttä ja toki vähän väriäkin tuossa neuleessa, mutta ajatus lähti ihan keinonahkafarkuista, jotka ovat jo vuosia olleet käytössä. Vähän ne alkaa halkeilla jo, mutta muuten vielä käyttökelpoiset. Paita on hankittu uutena muistaakseni Kaliforniasta, Citadel Outletista.
Kuljen nyt muutenkin jotenkin trendin huipulla, kun heitin tämän mustan komeuden päälle paksun neuleen, jossa on eläinkuosia. Olen jo muutaman vuoden nähnyt eläinkuosia niin käsityöläisillä kuin second hand muodin käyttäjillä. Ja nyt eläinkuosia on alkanut näkymään myös muotilehtien sivuilla. En edelleenkään seuraa muotia, mutta välillä osuu silmiin muotinäytöksiä. Selkeästi siis viidenkympin villitystä…
Meikittömyys vapautti minut
Olen Instagramissa jo ottanut tämän meikittömyyden esille ja jatkan höpinääni nyt myös blogissani, sillä silloin kun sairastuin RCVS:ään ja olin paljon ulkona meikittä, tunsin todella vaputuneeni jostakin. Nyt kun muutimme tänne Helsingin Manhattanille, niin minulla oli pitkään meikit kadoksissa ja kun meikit löytyi en oikein niitä enää ottanut esille. Sama homma jatkunut tähän päivään asti. Meikkaaminen viikolla on jäänyt ihan kokonaan pois.
Se taas ei tarkoita sitä, ettenkö pitäisi itsestäni yhtään huolta, ihoni voi tällä hetkellä todella hyvin, kun en kauheasti enää joudu erilaisia asioita käyttämään siinä. Ja varmasti olette nähneet, että kuvissakaan ei kauheasti meikkejä näy. Tokikaan en ole luopunut meikeistä kokonaan, tänäänkin olen suunnitellut, että ehostan itseäni vähäsen kun lähdemme mieheni kanssa hiukan nautiskelemaan Helsingin museoihin.
Tänään avataan myös vaatekaapin päiväkirja, josta kerron myöhemmin lisää. Instagramin puolella varmasti tulee juttua aiheesta jo aikaisemmin.
Rentoa lauantaita kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: