Onko käsityö enää kapinaa
0
Onko käsityö enää kapinaa vai pelkkää sisustushyggeä? Muistatko ajan, jolloin neulottiin barrikadeilla, virkattiin vallankumousta ja parsittiin paitoja, koska parempaa ei saanut? Nyt puikot kilisevät lähinnä minimalistisissa olohuoneissa, kynttilänvalossa. Missä on käsityön voima ja mihin se katosi?
Onko käsityö enää kapinaa vai pelkkää sisustushyggeä?
Käsityö on muutakin kuin mukavaa tekemistä. Nykyään käsityö näyttäytyy Instagramissa filttereiden läpi: beigejä sävyjä, boheemeja makrameeseiniä ja hitaasti nautittua teetä. Onko tämä käsityön tulevaisuus? Ehkä. Mutta jos katsotaan vähän taaksepäin ja syvemmälle, nähdään toinenkin todellisuus. Käsityö on ollut monessa kulttuurissa elinvoiman ja selviytymisen ehto. Neulottiin sodassa rintamalle, ommeltiin lasten vaatteet kierrätysmateriaalista, parsittiin sukat niin kauan kuin langanpätkä riitti. Käsityö ei ollut trendikästä, se oli pakollista.
Neulojat barrikadeilla – käsityö vastarintana
Harva ehkä tietää, että käsityö on ollut myös poliittinen teko. Suomessa Lotat neuloivat rintamalle villasukat, ja eri puolilla maailmaa naiset ovat käyttäneet käsitöitä vastarinnan välineenä. Ajattele vaikka Pussyhat Projectia, jossa naiset neuloivat pinkkejä pipoja protestoidakseen Yhdysvaltojen naisvihamielistä politiikkaa. Tai katso palestiinalaisia kirjontamalleja: jokainen pistos kertoo tarinaa identiteetistä, perinteestä ja vastustuksesta. Käsityö on ollut ja voi yhä olla ääni niille, joilla ei ole ääntä.
Hyggeä vai halua muuttaa maailmaa?
Tänä päivänä käsityö esitetään usein tapana hidastaa, hiljentyä ja ”olla läsnä hetkessä”. Eikä siinä ole mitään pahaa. Me kaikki tarvitsemme lepoa ja turvaa. Mutta onko käsityöstä tullut vain sisustushyggeä, väline oman elämäntavan kiillottamiseen, eikä enää tapa ottaa kantaa?
Kun seuraan käsityöblogeja ja somekanavia, huomaan usein, että kriittiset kysymykset puuttuvat. Missä on keskustelu siitä, kuka tekee langat, missä ne valmistetaan, millä hinnalla ja kenen kustannuksella? Entä mitä tapahtuu, kun käsityöyrittäjä tekee tuotteensa 3 euron tuntipalkalla, koska ”näin on tapana”? Myös minä kompastun tähän samaan asiaan.
Käsityö on kulttuuria ja joskus myös vallankumousta
Olen sitä mieltä, että käsityö on kulttuuriteko. Se voi olla rakkautta perinteeseen, yhteyttä esivanhempiin tai halua säilyttää taitoja, joita koneet eivät korvaa. Se voi olla tapa rakentaa yhteisöjä, löytää oma ääni tai antaa turvaa traumaattisten kokemusten jälkeen.
Mutta se voi olla myös väline muuttaa maailmaa. Jokainen itse neulottu sukka on pieni vastalause kertakäyttökulttuurille. Jokainen korjattu vaate on ele ekologisen ja eettisen elämäntavan puolesta. Jokainen jakamisen, opettamisen ja yhdessä tekemisen hetki rikkoo yksilökeskeisyyden kuplaa.
Miksi Villananna on käsityöaktivismia?
Minulle Villananna ei ole vain nimi blogissa, se on käsityöaktivismin kotipesä. Ei sellaista mielenosoituskyltteihin sidottua huutoa (vaikka niillekin on aikansa ja paikkansa), vaan sellaista arjessa tikuttavaa, hiljaista mutta sitkeää vastarintaa. Se näkyy siinä, mitä valitsen tehdä, miten ja miksi.
- Se näkyy, kun käytän kierrätysmateriaaleja, vaikka olisi helpompaa ostaa uutta.
- Kun opetan toisia korjaamaan, vaikka nopeammin saisi kaupasta uuden.
- Kun kieltäydyn tekemästä halpatyötä käsilläni ja puhun avoimesti siitä, että luovasta työstä kuuluu saada reilu korvaus.
- Minulle käsityö ei ole irrallaan maailmasta. Se on kytköksissä siihen, miten kohtelemme toisiamme, maapalloa, eläimiä, aikaa ja työtä.
- Teen käsitöitä, jotka kantavat tarinaa, eivät vain kaunista sisustusta.
- Siksi Villananna on käsityöaktivismia. Pieniä pistoja kohti lempeämpää, hitaampaa, oikeudenmukaisempaa maailmaa.
Villanannan kapinallinen silmukka
Minulle käsityö on vähän kaikkea tätä. Rakkautta lankaan, yhteyttä isoäitiin, leikkiä väreillä ja kyllä, joskus myös kapinaa. Kun teen neuleen itse, valitsen langan huolella. Kysyn, missä se on tehty, mitä se maksaa ja kenelle siitä jää käteen enemmän kuin murusia. En tee käsitöitä ollakseni trendikäs. Teen niitä, koska se tuntuu merkitykselliseltä. Koska maailmassa, jossa kaikki halutaan nopeammin, helpommin ja halvemmalla, on radikaalia tehdä hitaasti, käsin ja rakkaudella.
Mitä sinä ajattelet? Onko käsityö enää kapinaa vai pelkkää sisustushyggeä? Onko meidän aika herättää käsityö eloon, ei vain trendinä, vaan tietoisen valintana, kulttuurisena voimannäytteenä ja ehkä jopa vallankumouksena? Jätä kommentti, jaa omat kokemuksesi, tai vaikka kuva siitä käsityöstä, joka sinulle on eniten merkinnyt.
Tämän työn tekemiseen käytin 140 tuntia. Se vastaa yli kolmen täysipäiväisen työviikon verran.
Rakkaudella, Melissa
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Sunnuntai Töölössä
Sunnuntai Töölössä: nälkä, riita ja rakkaus, kaikki yhden aamupalan vuoksi. Miltä tuntuu, kun Töölön kahvilat ovat kiinni sunnuntaina, nälkä kurnii ja parisuhde räjähtää kadulle? Tämä postaus vie sinut aidon sunnuntaiaamun tunnelmaan, ilman filttereitä ja ainakin voi riidellä tyylillä
Sunnuntai Töölössä: nälkä, riita ja rakkaus,
Sunnuntaikävely Töölössä juhannuksena. Mielessä oli idyllinen aamu, sellainen, jossa kahvit höyryävät, ihmiset hymyilevät ja croissantit murenevat suupieliin. Tiedät kyllä sen fiiliksen. Päätimme mennä brunssille, nautiskellen. Sellaiselle pitkälle ja rauhalliselle, jossa juodaan monta kuppia kahvia ja syödään croissantteja kuin Pariisissa konsanaan.
Mutta todellisuus iski vastaan, nimittäin tyhjät kadut ja suljetut ovet. Töölö oli kuin aavemaa. Jokainen kahvila, jonka ohi kuljimme, oli kiinni. Nälkä kasvoi, hermot kiristyivät. Meillä molemmilla oli toiveita, ja ne kuolivat yksi kerrallaan suljettujen ovien äärellä. Me palasimme kotiin hiljaisuuden vallitessa, vatsat muristen ja suut mutrussa.
Sitten se tapahtui: riita. Sellainen pieni mutta kipinöivä, tiedätkö, se “ei me nyt mistään oikeasti tapella, mutta silti tekee mieli sanoa rumasti” -tyyppinen välienselvittely. Syy? Nälkä. Pettymys. Ja ehkä se, ettei elämä mene koskaan suunnitelmien mukaan.
Mutta tiedätkö mitä? Rakkaus ei katoa nälkään. Mies halusi hyvittää tilanteen ja teki meille täydelliset voileivät. Niissä oli juuri oikea määrä kaikkea, rakkautta, anteeksipyyntöä ja vähän majoneesia. Eikä elämä lopulta olekaan täydellisiä kahviloita ja somekuvia. Se on myös suljettuja ovia, pettymyksiä ja pieniä sovituksia keittiössä. Ehkä juuri siksi se on niin rakasta.
Mutta hei, jos kerran riidellään, tehdään se ainakin tyylikkäästi.
Päälläni oli Lindexin neulottu, luonnonvalkoinen puuvillaneule, täydellinen sekoitus boheemia ja käytännöllistä. Hame on itse tehty, ilman kaavaa, suoraan inspiraatiosta ja ompelukoneesta syntynyt, vähän kuin koko elämä. Kädessäni kannoin itse virkkaamaani pinkkiä laukkua, koska kuka sanoo, ettei juhannuksena voi olla näyttävä? Ja jalassa Adidaksen tennarit, koska askel kantaa paremmin, kun se on mukava.
Tässä asussa viileässä mutta aurinkoisessa säässä oli helppo tallustella pitkin katuja ja riidellä näyttävästi täysin turhasta. Mahdanko enää koskaan kehdata laittaa naamaani Töölön kaduille? Kyllä, oikein hyvin kehtaan, ei kukaan minua siellä enää muista ja jos muistaa voi nähdä seuraavan osan tarinasta. Tämä tarina kuitenkin päättyi siihen, että myöhemmin lähdimme kävelemään kauppaan sulassa sovussa.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Seuraa minua:
OHJEET HAMEEN TEKOON: