Meidän seuraava seikkailu
4
Meidän seuraava seikkailu: linja-autolla mysteeriin. Täytyy myöntää, että nyt vähän jännittää, tai ei oikeastaan vähänkään…Mutta näillä mennään, itse halusin kunnon seikkailua ja sen nyt myös saan.
Meidän seuraava seikkailu: linja-autolla mysteeriin
Pian alkaa matka, joka ei ala lentokentän vilinästä, vaan pehmeästi, hitaasti, 25 tuntia kestävällä linja-automatkalla. Kun bussi kaartaa pois tutuilta kaduilta ja kohti yötä, tiedän, että arki jää taakse. Eväät on pakattu, villasukat mukana, ja mukana kulkee seikkailun nälkä. Tämä ei ole vain matka toiseen paikkaan, tämä on sukellus johonkin salattuun. Kuin vanha kartta, jonka kulmat ovat kuluneet ja reunassa lukee: ”tuntematon odottaa sinua.”
Vaellus vuorten syliin
Heti ensimmäisinä päivinä meitä odottaa vaellus, josta olen kuullut vain tarinoita. Kapea polku johtaa ylös vuoristoon, metsien halki, kivien yli, purojen sivuitse. Polku nousee yhä ylemmäs, kunnes viimein, pitkän nousun jälkeen, avautuu näkymä, josta moni vain haaveilee: kirkas, tyyni järvi, jonka pinnasta heijastuvat jylhät huiput. Vesi on kylmää, ilma ohutta ja hiljaisuus syvä. Olen jo nyt varma, että siinä hetkessä pysähdyn, en vain fyysisesti, vaan sisäisesti. Kamera saa levätä, sillä mikään ei voi vangita sitä tunnetta, kun seisoo niin lähellä taivasta.
*****
Savun tuoksua ja suolaisia aarteita
Me myös suuntaamme hieman eri tavalla korkeuksiin. Eikä tällä kertaa tarvitse kavuta, pääsemme ylös keveämmin, kuin vuoriston oma salaisuus kuljettaisi meidät ylös pilvien tasolle. Siellä meitä odottavat puumajat, savupiiput ja tuoksu, joka lupaa unohtumattomia makuja. Paikalliset juustot, joista osa savustetaan vuosisataisella menetelmällä, odottavat meitä puisissa kojuissa. Niitä tarjoillaan lämpiminä, juuri valmistettuina, ehkä jopa pienen lusikallisen karhunvatukkahilloa kaveriksi.
Olen odottanut tätä hetkeä, en pelkästään makujen vuoksi, vaan siksi, että se tuo mukanaan jotain muuta: yhteyden. Juustossa, joka on kypsytetty vuoristossa, on pala maisemaa, pala historiaa. Se kertoo tarinan, joka ei tarvitse sanoja.
Pysähtymisen päivä
Yksi päivistä jää vapaaksi. Siihen mahtuu harhailua ilman karttaa, kahvikuppi aurinkoisella terassilla, ehkä pieni kirja laukussa ja istuskelua hetki kivisellä portaalla. Ehkä istumme ylhäällä, jalat riippuen laakson yllä, katselemme pilviä jotka lipuvat huipuilta alas, ja annamme ajatusten soljua kuin purot alas rinteitä.
Sitten saapuu juna ja uusi jakso
Viikon jälkeen hyppäämme junaan. Kiskojen kolina ja hitaasti vaihtuvat maisemat tuovat mukanaan rauhan, jollaista en ole kokenut pitkään aikaan. Juna kuljettaa meidät paikkaan, joka on jo valmiiksi tuttu. Se on kaupunki, jossa kadut eivät ole vain katuja ne ovat tarinoiden säilöjä. Siellä kuljen kivikaduilla, joiden varrella kynttilöin valaistut kahvilat kutsuvat pysähtymään. Aamuisin kävelen joenrantaa pitkin, katselen veden heijastuksia ja annan rytmin hidastua. Ehkä pysähdyn pieneen putiikkiin tai istahdan aukiolle, missä musiikki soi vaimeasti.
Hyggeä, historiaa ja hiljaisuutta
Tässä kaupungissa ei tarvitse suorittaa mitään. Riittää, että on läsnä. Se on paikka, jossa vanha ja uusi kulkevat käsi kädessä. Voin jo kuvitella, miten istun kivitalon varjossa, teekuppi kädessä, ja katselen ohikulkijoita, sellaisella tavalla, joka tuntuu siltä kuin olisi ollut siinä aina.
Reppu keveänä, sydän uteliaana
Pian pakkaan mukaani vain tarpeellisen: hyvät kengät, lämpimän neuleen, muistivihon ja avoimen mielen. Se riittää. Loput löydän matkalla. Ja ehkä, jos oikein hiljaa kuuntelen, löydän myös palan itseäni jostain kivimuurin raosta, vanhasta porttikongista tai höyryävästä juustonpalasta vuoristossa.
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Onko käsityö enää kapinaa
Onko käsityö enää kapinaa vai pelkkää sisustushyggeä? Muistatko ajan, jolloin neulottiin barrikadeilla, virkattiin vallankumousta ja parsittiin paitoja, koska parempaa ei saanut? Nyt puikot kilisevät lähinnä minimalistisissa olohuoneissa, kynttilänvalossa. Missä on käsityön voima ja mihin se katosi?
Onko käsityö enää kapinaa vai pelkkää sisustushyggeä?
Käsityö on muutakin kuin mukavaa tekemistä. Nykyään käsityö näyttäytyy Instagramissa filttereiden läpi: beigejä sävyjä, boheemeja makrameeseiniä ja hitaasti nautittua teetä. Onko tämä käsityön tulevaisuus? Ehkä. Mutta jos katsotaan vähän taaksepäin ja syvemmälle, nähdään toinenkin todellisuus. Käsityö on ollut monessa kulttuurissa elinvoiman ja selviytymisen ehto. Neulottiin sodassa rintamalle, ommeltiin lasten vaatteet kierrätysmateriaalista, parsittiin sukat niin kauan kuin langanpätkä riitti. Käsityö ei ollut trendikästä, se oli pakollista.
Neulojat barrikadeilla – käsityö vastarintana
Harva ehkä tietää, että käsityö on ollut myös poliittinen teko. Suomessa Lotat neuloivat rintamalle villasukat, ja eri puolilla maailmaa naiset ovat käyttäneet käsitöitä vastarinnan välineenä. Ajattele vaikka Pussyhat Projectia, jossa naiset neuloivat pinkkejä pipoja protestoidakseen Yhdysvaltojen naisvihamielistä politiikkaa. Tai katso palestiinalaisia kirjontamalleja: jokainen pistos kertoo tarinaa identiteetistä, perinteestä ja vastustuksesta. Käsityö on ollut ja voi yhä olla ääni niille, joilla ei ole ääntä.
Hyggeä vai halua muuttaa maailmaa?
Tänä päivänä käsityö esitetään usein tapana hidastaa, hiljentyä ja ”olla läsnä hetkessä”. Eikä siinä ole mitään pahaa. Me kaikki tarvitsemme lepoa ja turvaa. Mutta onko käsityöstä tullut vain sisustushyggeä, väline oman elämäntavan kiillottamiseen, eikä enää tapa ottaa kantaa?
Kun seuraan käsityöblogeja ja somekanavia, huomaan usein, että kriittiset kysymykset puuttuvat. Missä on keskustelu siitä, kuka tekee langat, missä ne valmistetaan, millä hinnalla ja kenen kustannuksella? Entä mitä tapahtuu, kun käsityöyrittäjä tekee tuotteensa 3 euron tuntipalkalla, koska ”näin on tapana”? Myös minä kompastun tähän samaan asiaan.
Käsityö on kulttuuria ja joskus myös vallankumousta
Olen sitä mieltä, että käsityö on kulttuuriteko. Se voi olla rakkautta perinteeseen, yhteyttä esivanhempiin tai halua säilyttää taitoja, joita koneet eivät korvaa. Se voi olla tapa rakentaa yhteisöjä, löytää oma ääni tai antaa turvaa traumaattisten kokemusten jälkeen.
Mutta se voi olla myös väline muuttaa maailmaa. Jokainen itse neulottu sukka on pieni vastalause kertakäyttökulttuurille. Jokainen korjattu vaate on ele ekologisen ja eettisen elämäntavan puolesta. Jokainen jakamisen, opettamisen ja yhdessä tekemisen hetki rikkoo yksilökeskeisyyden kuplaa.
Miksi Villananna on käsityöaktivismia?
Minulle Villananna ei ole vain nimi blogissa, se on käsityöaktivismin kotipesä. Ei sellaista mielenosoituskyltteihin sidottua huutoa (vaikka niillekin on aikansa ja paikkansa), vaan sellaista arjessa tikuttavaa, hiljaista mutta sitkeää vastarintaa. Se näkyy siinä, mitä valitsen tehdä, miten ja miksi.
- Se näkyy, kun käytän kierrätysmateriaaleja, vaikka olisi helpompaa ostaa uutta.
- Kun opetan toisia korjaamaan, vaikka nopeammin saisi kaupasta uuden.
- Kun kieltäydyn tekemästä halpatyötä käsilläni ja puhun avoimesti siitä, että luovasta työstä kuuluu saada reilu korvaus.
- Minulle käsityö ei ole irrallaan maailmasta. Se on kytköksissä siihen, miten kohtelemme toisiamme, maapalloa, eläimiä, aikaa ja työtä.
- Teen käsitöitä, jotka kantavat tarinaa, eivät vain kaunista sisustusta.
- Siksi Villananna on käsityöaktivismia. Pieniä pistoja kohti lempeämpää, hitaampaa, oikeudenmukaisempaa maailmaa.
Villanannan kapinallinen silmukka
Minulle käsityö on vähän kaikkea tätä. Rakkautta lankaan, yhteyttä isoäitiin, leikkiä väreillä ja kyllä, joskus myös kapinaa. Kun teen neuleen itse, valitsen langan huolella. Kysyn, missä se on tehty, mitä se maksaa ja kenelle siitä jää käteen enemmän kuin murusia. En tee käsitöitä ollakseni trendikäs. Teen niitä, koska se tuntuu merkitykselliseltä. Koska maailmassa, jossa kaikki halutaan nopeammin, helpommin ja halvemmalla, on radikaalia tehdä hitaasti, käsin ja rakkaudella.
Mitä sinä ajattelet? Onko käsityö enää kapinaa vai pelkkää sisustushyggeä? Onko meidän aika herättää käsityö eloon, ei vain trendinä, vaan tietoisen valintana, kulttuurisena voimannäytteenä ja ehkä jopa vallankumouksena? Jätä kommentti, jaa omat kokemuksesi, tai vaikka kuva siitä käsityöstä, joka sinulle on eniten merkinnyt.
Tämän työn tekemiseen käytin 140 tuntia. Se vastaa yli kolmen täysipäiväisen työviikon verran.
Rakkaudella, Melissa
Seuraa minua:
LUE MYÖS: