Ompelujätteestä servetinpidikkeet
Tässä artikkelissa valmistetaan tänään ompelujätteestä servetinpidikkeet ja ihmetellään miten voikaan roska muuttua aarteeksi niin helposti ja mutkattomasti. Onhan se totta, että tämä homma vie paljon aikaa koska pienen pieniä osia ommellaan, mutta jotenkin tämä on myös hyvin tyydyttävää, kun näkee miten ihan tavallinen roska saadaan upeaan muotoon ja käyttöön.
Ah, ihana ompelujäte, tämä projekti on todella saanut meikäläisen näkemään roskiksen ihan uusin silmin. Roska ei ole enää roska, vaan se on aarre, josta tulee vaikka ja mitä suloista ja kaunista. Varsinkin nyt kun roskiksessa on kaikenlaisia ihania kesäisiä sävyjä, joita kesän ompeluista putoili roskikseen. Uskon myös, että tämän projektin kimpussa minulla menee aikaa ja kauan. Sen verran paljon tuota on, vaikka vain yhden roskakorin kokoinen määrä sitä on kerääntynyt. Mutta kun miettii kuinka paljon lopulta tuli ommeltua. Hiukan farkkua, valkoista satiinia, pitsejä sekä viskoosia, niitä varsinkin löytyy nyt roskiksesta.
Ompelujätteestä servetinpidikkeet
Itse servetinpidikkeet on helppo valmistaa mutta aikaa tässä menee pitkään. Mutta kun nämä saa valmiiksi niin fiilis on aika korkealla ja tuntuu myös sille, että nyt on tullut tehtyä jotakin. Sorminäppäryyttä tarvitaan kun hyvin pieniä paloja ommellaan, sekä myös lankajätettä.
Tarvikkeet:
- villasekoitetta (minulla rikkinäinen hame)
- ompelujätettä
- koristenauhojen jämiä
- nappeja
Tee näin:
- Leikkaa kuusi suoraa palaa villasekoitteesta pittuden saa wc-paperirullan hylsystä, leveys on toisessa reunassa kuusi senttiä ja toisessa neljä.
- Ompele ensin villasekoitekankaan päälle pitsiä.
- Ompele sen jälkeen siksakilla pikkuruisia eri mallisia paloja sinne tänne, hyödynnä myös lankajäte tässä.
- Kun koristelu on valmis, ompele reunoille koristenauhaa tai pitsiä.
- Asettele kappaleen kapeat päät yhteen, kapeampi puoli päälle ja ompele ne yhteen napilla.
Näin helppo homma, ainut jossa aikaa menee on tuo koristeluosuus, siihen voi saada uppoamaan aikaa enemmältikin. Mutta jokainen pidike on myöskin yksilö, mikään niistä ei ole samanlainen mutta silti kuuluvat yhteen. Tämä ihana koriste sopii boheemiin kattaukseen vaikka aamupalalle tai romanttiselle illalliselle.
Romanttinen aamupala -kattaus ja herkulliset nutella croissantit
Meikäläinen tosiaan nauttii ruoastaan myös kattauksen muodossa ja tietenkin mieluiten niin, ettei kaiken tarvitse olla samaa sarjaa, vaan voi sopivasti yhdistellä kaikkea toisiinsa. Meidän aamupala -kattauksessa halusin käyttää kierrätyskeskuksesta löytyineitä kuusenkynttilän pidikkeitä, jotka laitoin lautasen reunalle, siihen pidikkeeseen sain näppärästi pienen led-kynttilän lepattamaan lämpöisesti. Se antoi suloisen vivahteen kattaukseen. Näin kynttilät loivat ihanaa tunnelmaa ja loivat romanttisen ilmapiirin. Kattauksen rakensin Kierrätyskeskuksen Plan B tuotteen ympärille. Matkalaukun kannesta on tehty tarjotin. Tämä tarjotin on minun silmäteräni. Plan B:n tuotteista enemmän täällä.
Ajatus koko kattaukseen tuli näistä servetinpidikkeistä ja ne sopi erittäin hyvin tähän ajatukseen. Nutella croissantit olivat paras lisä tähän tarjoiluun. Nämä croissantit on erittäin helppo valmistaa valmiista voitaikinasta.
Croissantti tarvikkeet:
- Voitaikinalevyjä
- nutellaa
Tee näin:
- sulata voitaikina levyt
- puolita levyt pituus suunnassa, toisesta kulmasta toiseen. Näin saat croissantin mallin.
- levitä nutella voitaikinalevyn leveään päähän ja rullaa kiinni kapeaa päätä kohti.
- paista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia (riippuu uunista)
Ja tämän jalkeen voidaan nauttia aamun kauneudesta hitaasti yhdessä. Mihinkään ei ole kiire, antaa lämpimän suklaan vietellä hiljaa ja kahvin herätellä hitaasti. Ihana sunnuntai!
Nautinnollista sununtaita kaikille!
Pikku tilkuista hiusdonitsit
Tämä postaus ei ole ohje, miten hiusdonitsi tehdään, vaan tässä kerrotaan se, että on mahdollista tehdä pikku tilkuista hiusdonitsit. Se on oikeastaan aika hauskaa puuhaa ommella ensin eri tilkkuja yhteen ja sen jälkeen tehdä niistä hiusdonitseja. Näitä voi tehdä vaikka myös lasten kanssa, lapsen tosin on näitä tehdessä osattava jo hiukan ommella, sillä näiden teossa on pikku haasteensa. Ne on pieniä, mutta kuitenkin. Tällä hetkelläkin minulla odottaa työpisteellä pino tilkkuja, jotka päätyy hiusdonitseiksi piakkoin.
Nämä ihanat donitsit ovat pieniä ja hyvin kesäisiä. Seuraavat ovatkin hiukan syksyisempiä tai ehkä enemmän talveen sopivia. Kaikilla kankailla voi näitä tehdä, ihan kaikilla. Neuleet, trikoot, puuvillat, pellavat. Kokeile kaikkea ihan reilusti. Minun kesäiset hiusdonitsit on tehty viskoosikankaiden jämistä, joita jäivät yli tuossa viime vuotisessa kassiprojektissa. Kassiprojektin tuotokset ovat kaikki hyvin romanttisia ja kukkaisia. Mutta se oli sen kesän juttu. Tilkkuvaatteet ja se, että mennään yli oman mukavuusalueen. Katsotaan mihin suuntaan mennään kun saa vapaat kädet ja kassillisen materiaalia.
Pikku tilkuista hiusdonitsit
On ollut hauska seurata sitä, että muoti kiertää ympäri ja ne muoti-ilmiöt, jotka olivat omassa nuoruudessani se juttu on jälleen täällä. Hiusdonitsit on yksi erittäin hyvä esimerkki siitä, kuten nuo ihanat kasari neuleet, joissa on käytetty erilaisia lankoja yhteen paitaan. Hiusdonitsit ovat olleet aina meikäläisen iso suosikki. Ne on ihan parhaita käyttää hiuksissa, en muista niin tykkää. Parastahan näissä on se, että näitä voi tehdä ompelemalla, virkkaamalla ja neulomalla. Kaikki käy, mikä itselle on paras. Minulle parasta on se, että nääm miten paljon voin hyödyntää jämiä. Se on minulle ihan parasta.
Omat hiusdonitsit on tehty kaikenlaisista jämistä, hyödynsin siis niin leikkuujätteen, sen pikkuruisen kokoisen sekä eri tuunauksista ylijäänyttä materiaalia myöskin, kuten kuminauhat. Näin pystyin hyödyntämään paljon sellaista, jota harvoin tulee käytettyä uudelleen. Kyllä, tuo ohut kuminauha jää useasti pyörimään jämälaatikkoon, unohtuu sinne mutta nyt sillekin on helposti käyttöä.
Oletko sinä jo mukana hiusdonitsi villityksessä?
Minulta on pyydetty ohjetta näihin ja varmasti tässä jossakin kohtaa voisin tehdä ohjeen myöskin. Näihin ommeltuihin siis. Näitä voi tehdä niin monin eri tavoin enkä teidä mikä näistä tavoista olisi se kaikkein helpoin, mutta jos pari ohjetta tekee niin jokainen voi niistä sitten päättää mikä sopii itselle kaikkein parhaiten.
Ihanaa päivää kaikille!


8



















