Hae
VillaNanna

Farkkua sen olla pitää

Farkkua sen olla pitää

Kyllä, farkkua sen olla pitää. Muuton tuoksinnassa selvisi, että minulla on varastoituna valtava määrä farkkua, olen kerännyt farkkuja vuosien aikana valtavat määrät ja nyt laitan sille stopin. En hanki yksiäkään farkkuhousuja niin kauan, kuin vielä niitä löytyy jostain kaapista tai säkistä. Toki itselläni säilytän vain sen mikä mahtuu kaappiin ja loput menee töihin. Saattaa siis olla, että farkkutuunauksia tulee taas vaihteeksi enemmän.

Farkkua sen olla pitää

Päätin aloittaa farkkujen työstämisen hiukan isommista paloista ensin. Palat ovat kaikki sellaisia osia, jotka huonoiten tulee käytettyä tuunauksissa. Eli etu -ja takataskujen alueet sekä vyötärökappaleet. Lahkeet on helpompi tuunattava osa. Olen muuton aikana myös purkanut ison määrän vaatteita, joista ei ole enää edes tuunaukseen, mutta niissä on vetoketjuja, solkia, resoreita yms. Kaikki käyttökelpoinen on siis irroitettu ennen kuin olen hävittänyt itse vaatteen tai laukun. Kyllä, myös muutama laukku on tullut tiensä päähän ja käyttökelpoinen on purettu käyttöön.

Olen siis pyrkinyt näissä muutamassa työssä hyödyntämään kaikkea sitä mitä olen purkanut vanhoista vaatteista ja laukuista. Eli farkkutakkini resoriosat on poikani vanhasta keinonahkatakista, jonka pinta on mennyt niin rikki, ettei itse takilla enää mitään tee. Joten otin takista kaikki resoriosat sekä kaikki vetoketjut talteen. Nämä resorit olen nyt laittanut farkkutakkiin. Kiinnitin takkiin myös joitain farkkujen osia, kuten vetoketjun, litsin sekä merkkejä farkuista. Jonkin itse tehdyn korunkin iskin takin hihaan, jonka nappasin itse tehdystä kassista. En tarvitse kassia, joten purin vetoketjun ja otin korut muuhun käyttöön.

Kaava: Extra Patrones no 15 /2012

Farkkua sen olla pitää

Bolero ja tilkkukassi

Seuraavana vähän pienemmistä paloista tein boleron, olen tällä hetkellä innostunut boleroista ja toivonkin, että moni muukin innostuisi. On ne sitten neulottuja tai ommeltuja. Tämä bolero on aivan ihana ja minulta löytyy samalla kaavalla ommeltu farkkubolero kaapista. Se bolero vain on toetutettu eri tavoin. Mutta tämä uusi on aivan ihana ja tulen varmasti tätä käyttämään enemmänkin tässä keveemmällä.

Boleron kaava: Extra Patrones no 15/2012

Tilkkukassi ajatus lähti tyynyliinasta. Purin tyynyliinan ensin ja silitin sen. Mietin miten hyödyntää pieniä tilkunpalasia, joita jää kun leikkaa kappaleita. Vähitellen ajatus alkoi muodostua ja kovan työn ja säätämisen jälkeen sain kuin sainkin kassin tehtyä. Pikkuruisesta jämästä tein vielä tupsun laukkuun. Tässäkään työssä ei ole käytetty mitään ostettua, vaan kaikki materiaali on kierrätysmateriaalia. Alkakoon tästä postauksesta siis uusi tie farkkujen maailmaan. Tulossa on siis vielä monta farkkupostausta ja varmasti tulette näkemään tämän takin päälläni ja myös tuon boleron.

Farkkua sen olla pitää Farkkua sen olla pitää

Mukavaa viikonloppua

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Kassi farkusta

Viirit farkusta

Retkipeli farkusta

En halua päästää kesästä irti

En halua päästää kesästä irti

Mikä siinä on, että en halua päästää irti, kesästä. Haluan roikkua siinä loppuun asti huutaa ja kirkua! Älä meeeeee! Mutta se menee, syksyn tieltä on kesän väistyttävä, vaikka mikä olisi. Välillä meikäläisellä on sellainen olo, että minua ei ole luotu elämään arkea, vain tyhjän toimitus on mulle kaikkein parasta. Voi se toki olla jokin muukin asia miksi rakastan kesää niin paljon, että meinaan tukehtua kun työn oveen pitää koputtaa.

En halua päästää kesästä irti

Minulla oli viisi viikkoa lomaa ja tuntuu sille, että loma ei ollut riittävä. Koko kevät on ollut yhtä vuoristorataa ja isoja asioita pohdittavana. Ei ihme, että väsymys on niin lannistavaa. Eikä kyse ole vain yksityiselämästä vaan työelämästä myös. Monen asian summana etsin nyt uusia tuulia, uusia mahdollisuuksia, uusia haasteita. Minkä vuoren valloitan seuraavaksi? Se jää nähtäväksi. Nyt katse on tulevissa kerhoissa ja tulevassa joululomassa. Otetaan asia kerrallaan ja katsotaan mihin seuraava ovi minut johtaa. Tai näin ainakin nyt toivon, odotan ja haaveilen.

Aina hommat ei mene niin kuin suunnittelee, vaikka kuinka haluaa jonkin asian järjestyvän, niin se ei aina järjesty. Kun eteen tulee tienhaara, on suunta valittava, vaikka se tekisi miten kipeää ja vaikka se miten harmittaisi. Mikään ei kuitenkaan käy käden käänteessä, joten on mahdollisuus nähdä myös se miten tässä nyt lehti kääntyy. Mutta jätetään tällaiset höpöt nyt muuhun tilanteeseen ja jutellaan myös minun playsuitista, jonka olen ommellut tilkusta itselleni.

Playsuit kesän lämpimiin päiviin

Olen aikanaan ommellut tästä pikeekankaasta mekon ja kangasta jäi sen verran yli, että pakkohan se oli johonkin käyttää. Kaapista löytyi myös ylimääräinen palan resoria ja ei kun hommiin. Ensin mittasin rinnanympäryksen ja lisäsin siihen 6cm. Siitä sain hyvin yläosan. Alaosa leikattiin vanhoja minishortseja hyödyntäen, sivut pyöristin ja helmaan ompelin kapean nauhan resoria. Ylä ja alaosan väliin ompelin myös palan resoria. sekä yläosaan kapean palasen. Näin yläosa pysyy hyvin päällä, eikä valu. Niin yläosan kuin vyötärönosan kaitaleiden pituus saa olla napakka, ei liian kireä mutta napakka. Ei siis tarvitse olla ihan samaa pituutta mikä on rinnan -ja vyötärönympäryksessä.

Koko puku on nopea ommella saumurilla, muuta ei tarvita. Tällä kirmailee niin pihalla kirsikkapuun varjossa kuin hypähdellen etupihan nurmikolla. Pyöräreissutkin sujuu näppärästi tämä puku päällä. En kyllä ole kokeillut mutta uskoisin niin. Minua tosin ei kannata uskoa tässä asiassa. Joten ei auta kuin kokeilla.

En halua päästää kesästä irti

Kivaa  päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest