Hae
VillaNanna

Viime vuonna tehty paita

Viime vuonna tehty paita

Kaapista löytyi viime vuonna tehty paita. Paita on osa viime vuotista ns. Laatikkoprojektia, jossa koitin saada tehtyä yhdessä laatikossa olevat materiaalit joksikin käyttökelpoiseksi. Tämä paita on siis yksi niistä töistä. Kyseinen projektihan sitten päättyi ikävästi, kun muutimme yhtäkkiä uuteen asuntoon, joka on paljon pienempi kuin aikaisempi asunto. Näin iso osa kyseisistä materiaaleista kulkeutui töihin nuorille.

Viime vuonna tehty paita

Paitaa ei ole tehty kankaasta, vaan materiaali oli jo koitettu tehdä joksikin, ilmeisesti hameeksi, joka ei ollut valmistunut koskaan. Materiaalia oli kuitenkin sen verran, että sain ommeltua tämän työn oikein hyvin, ilman sen kummempia vääntöjä. Väri ei nyt oikein ole minun juttuni, mutta mallista tykkään todella paljon. Mutta kaavan kanssa minulla oli ensimmäistä kertaa koskaan ongelmia. Valitsin koon, minkä valitsen aina kun teen Burdan kaavoilla vaatteita, mutta paidasta tulikin aivan liian suuri, jouduin purkamaan koko työn nelisen kertaa ja muokkaamaan kappaleita, jotta lopulta paita olisi edes jonkin verran sopiva minulle.

Kaava:

  • Burda 6/23

Joskus siis käy näinkin, että joutuu purkamaan monet kerrat ennen kuin homma onnistuu. Seuraavaa paitaa varten olen sitten piirtänyt paljon pienemmät kaavat, mitä tässä alunperin käytin. Toisen paidan esittelen toinen kerta. Taistelun jälkeen voin sanoa, että olen tyytyväinen lopputulokseen, vaikka jossakin kohtaa olisin halunnut vain unohtaa koko työn ja heittää sillä päin varista.

Koko asu:

  • Paita: Itse tehty
  • Farkut: Tuunatut
  • lenkkarit: Levi’s
  • Neuletakki: UFF

Koska ilma oli vähän kolea ja sateinen puin päälleni myös yhden lempineuleistani. Ilmeisesti joku ihana ihminen on sen omin käsin neulonut, siinä on isot pallohihat ja hyvin kasarityylinen ulkomuoto. Olen löytänyt neuleen aikaa sitten UFFista. Minulla on kaksi hiukan samanlaista neuletakkia, toinen on vain puuvillaa ja toinen ilmeisesti sekoitelankaa.

Viime vuonna tehty paita Viime vuonna tehty paita

Herkkuhetki puistokahvilassa

Meillä täällä on iso puistoalue, josta löytyy myös ihanan suloinen kahvila. Täältä saa todella hyviää aamiaista, sekä tietenkin mantelicroisantti, joka on oikeasti valtavan hyvää. En normaalisti tykkää manteleista ja vielä vähemmän mantelimassasta, mutta tässä se menee täydellisesti. Varsinkin sadepäivänä on kiva istahtaa Belle Baguetten terassille nauttimaan kahvia ja pientä huikopalaa.

En välitä isoista kahvilaketjuista, vaan juuri tällaiset pienet paikalliset herkuttelupaikat vetää minua puoleensa. Olen nautiskelija ja pienet paikat voivat tarjota minulle kokonaisvaltaisen nautinnon. Nämä kahvilat eivät ole siis vain kahviloita, joihin tuppautuu kymmenittäin ihmisiä, vaan niissä on tunnelmaa. Tästä syystä haluan tukea ehdottomasti tätä ihanaa kahvilaa meidän puistossa. Ja heti alkoi tehdä mieli matelicroisanttia. Ehkä tässä kohta laitan koirat valmiiksi, tehdään lenkki puistoon ja istahdetaan heräilemään aamuun.

Viime vuonna tehty paita

Mukavaa päivää kaikille! 

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Laatikkoprojektin aarteita

Uudet farkut vanhoista farkuista

Laatikkoprojektin aarteita

Laatikkoprojektin aarteita

On aika esitellä laatikkoprojektin aarteita viimeisen kerran, tai oikeastaan toiseksi viimeisen kerran, sillä tämä laatikkoprojekti päättyi surullisesti kun muutimme uuteen asuntoon, uuteen kotiin tuossa syksyllä. Laatikkoprojektin materiaalit lahjoitin sellaisenaan työpaikalleni nuorten käyttöön. Ja näin tämä homma päättyi siihen.

 

Laatikkoprojektin aarteita

Päätän tämän projektin nyt myös tässä blogissa tähän koostepostaukseen. Toki kaksi toppia jää pois koosteesta, sillä ne ovat tuolla varastossa jossakin laatikossa. Ne esittelen kesällä, kunhan vain se kesä tulee joskus. Pieni harmi minulla tästä on, kun en tätä loppuun asti saanut vietyä, mutta kyllä minä kestän tämän harmin. Uusi projekti odottaa esittelyä ja uusi nimikin tulee. Mutta tämä projekti on nyt saatava tavallaan loppuun nyt ennen kuin uusi voi alkaa.

Laatikkoprojekti

Laatikkoprojekti alkoi kesäkuussa -23 ja ehdin muutaman kuukauden touhuta asian kanssa kun muuttoauto kurvasi pihalle. Tässä laatikossa oli tosiaan vino pino kaikenlaisia jämiä, kankaita, tilkkuja yms. Laatikon päällä oli monen monta pussia ja kassia, joiden sisältö oli sekalaista materiaalia. Oli nauhaa, vetoketjuja ja askartelutavaraa. Iso määrä rojua. Säästin vain sen mistä on minulle hyötyä tässä seuraavassa projektissani. Eli säilytin aika vähän mitään.

Laatikkoprojektin aarteita

Mitä kaikkea olen tehnyt?

Vaikka projekti keskeytyi, niin sain kuitenkin aika kivasti kaikenlaista aikaan ja vaikka nyt ihan kaikkea en ole esitellyt blogissa, niin se muutetaan kyllä vielä kun kesä tuolta tulee. Ihan hirveän montaa talvivaatetta en aikaan saanut, kun oli niin kesäinen keli tuossa kesällä… Mutta onneksi muutamia vaatteita voi käyttää myös tässä talvella, kuten nyt noita farkkuhameita ja tietenkin yöpuku.

Jos haluaa käydä lukemassa noista töistä, niin kannattaa klikata linkkejä auki. Kädet jo syhyää uuteen projektiin. Mutta sen aika ei ole vielä, jutellaan tästä menneestä projektista ja etsitään oma lemppari. Minun lempparit on Dinamekko, t-paidosita tehty hauska paita, haalari sekä ompelutyön raadosta hame. Toki nuo sateenvarjoista tehdyt kenkäpussitkin ovat tässä listassa.

Mitkä ovat teidän suosikit?

Laatikkoprojektin aarteita Laatikkoprojektin aarteita

Mukavaa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest