Jämä sormus ontelokuteesta
Jämä sormus ontelokuteesta
Kerroin eilen, kun virkkailin tytön suloiselle Nila kisulle kaksi koria sekä lelun ja projektista jäi jäljelle sellainen super pikkuruinen palanen jäljelle. Tästä palasesta sitten tuli sormus, hiukan erilainen sormus mutta todella suloinen. Nyt voi sanoa, että mitään, ei siis mitään jäänyt ontelokuteesta jäljelle. Projekti oli todella hauska ja nopea. Vain ruusuke on hiukan hankalampi tehdä. Muutoin helppo. Tämä zero waste -ajattelu käy ihan työstä tai sitten hullulla on halvat huvit. Valitse itse kumpaan kuulun!
Tarvikkeet:
- Sormen ympäri menevä pätkä ontelokudetta
- Bambulankaa
- Helmi
- 3mm virkkuukoukku
- Ompelulankaa+neula
Tee näin:
- Ompele ontelokudepätkän päät yhteen muutamalla tikillä, koita, että mahtuu sormeen.
- Virkkaa 5 ketjusilmukkaa ja yhdistä renkaaksi piilosilmukalla.
- Virkkaa kolmeketjusilmukkaa ja tee kolme pylvästä, yksi piilosilmukka. Tee näitä viisi kertaa. Niistä tulee kaikkiaan viisi terälehteä.
- Ompele kukka kiinni sormusosaan bambulangan päillä, näin saat samalla myös hyötykäytettyä bambulangan kokonaan.
- Kiinnitä lopuksi helmi keskelle kukkaa.
Ei siis mikään vaikea toteuttaa. Minusta oli tosi mielenkiintoista nähdä miten sain ihan koko ontelokudekerän käytettyä, eikä mitään mennyt roskiin. Ei myöskään koreista jäänyt mitään jäljelle, käytin tarkkaan ihan kaiken. Jämä sormus ontelokuteesta voi tehdä minkä värisenä tahansa. Minä kuitenkin käytin sitä mitä sattui olemaan jämälaatikossa.
Mies oli sitä mieltä, että olen menettänyt järkeni lopullisesti kun kaikesta jämästä on pakko saada tehtyä jotain edes. On ne jämät sitten roskia tai no, tämäkin on tavallaan roska kun sen useimmiten heittää roskiin kun ajattelee, ettei siitä mitään enää tule mutta tuli siitä ja toimiva sormus tulikin, vai mitä sanotte? Olen tosin mielelläni tällainen outo eukko, joka tuhtaa kummallisia juttuja, kylähulluksikin voi vaikka kutsua, se on mulle enemmän hyvä juttu kuin huono juttu.
Olen pieni ja pippurinen roskamaakari, en enää lumppumaakari. Uusi nimi ja uudet roskat…Se toimii kyllä mulla erittäin hyvin! Roskasta saa vaikka mitä kivaa, oikeasti.
Roskamaakari kyllä sopisi hyvin. Tykkään jotenkin tästä nimestä, vaikka se voi tarkoittaa vähän negatiivistakin asiaa mutta kun minä tiedän itse miten näen roskat, niin siksi nimitys jotenkin kutkuttaa. Kovasti kutkuttaakin. Jos vaikka koko blogin nimi muuttuisi: ”Roskamaakarin hullut sävelet” tai jotain vastaavaa. Silloin ainakin tietäisi, että täällä leikitään roskilla. Mitä tykkäsitte nimestä?
Ihanaa päivää kaikille!
-Melissa-
Lue myös nämä: Tee se itse -tarjoilualusta, Roskasta ovikoriste, Pimp your shoes
Jämälankasukat
Mutta, jotta tämän synkän jakson jaksaa on ihan pakko kaivaa niitä postiivisia asioita ihan mistä tahansa. Tänään ensimmäisenä päivänä minä ihastelen sukkiani, jotka olen tehnyt lankajämistä. Lankaa on turhaa kysellä, sillä yhtään vyötettä ei ole tallella, enkä ole vielä löytänyt instasta tai täältä blogista mitään tietoa langasta…Jos jostain vielä löydän, lisään langan tiedot tänne tietenkin.
Lanka on myös ihanan lämpimän väristä, hyvin syksyistä. Lämmittää siis monin tavoin käyttäjäänsä. Sukat ovat ohuet, jotta sopivat hyvin kenkiin, siitä huolimatta ovat todella lämpimät.
Tällaiset värikkäät sukat on hyvä yhdistää tummaan asuun väripilkuksi. Mekko on tummanharmaa trikoomekko, jonka olen löytänyt Kierrätyskeskuksesta, neuletakki taas on löytynyt korttelikirppikseltä muutama syksy sitten. Nuo korttelikirppikset ovat muuten ihan mahtavaa ajanvietettä kesäisin ja syksyisin. Niitä on mahtava kiertää. Asuni hinta ei päätä huimaa, 6€, tosin kuvissa ei ole kenkiä eikä takkia ja huivia, jotka ovat myös Kierrätyskeskuksesta löytyneet. Asu on aivan täydellinen meikäläiselle.
Sukat on tehty ihan Novitan perussukkaohjeella oman maun mukaan. Nyppyreuna varressa ja olen neulonut sukan varren muotoonsa, näin näyttää parhaalta jalassa kun on muotoon neulottu.Tällätavoin värjätyllä langalla saa ihan perussukastakin näyttävän sukan. Muuta ei oikeastaan tarvita.
Kuvissä näkyvät korvikset ovat myös minun tekemäni. Olenkin ne joskus aikaa sitten täällä esitellytkin, ne löytyy täältä. Korumateriaaleja löytyy myös Kierrätyskeskuksesta. Tällä hetkellä tulee tehtyä koruja lähinnä vain nuorisotiloilla nuorten kanssa, ei juuri kotona enää. Oli tuollainen vaihe tosin kun tein koruja paljon.


8





