Ostanko hyvää mieltä kirpputoreilta
Ostanko hyvää mieltä kirpputoreilta -kysymys on keikkunut inboxissa jo useamman kuukauden odottamassa vastausta. Ei sen vuoksi, että olisin miettimällä miettinyt mitä vastaan, vaan kysymys ei ole inspiroinut minua, ei ainakaan vielä. Nyt on kuitenkin tullut aika vastata kyseiseen kysymykseen sekä lisäkysymyksiin.
Muutama kysymys ja niihin vastaus, kaikki tämä liittyy jollakin tavoin kirpputorien maailmaan ja tyyliin. En oikein osaa ostaa enää mitään uusia vaatteita, joskus on ihan pakko, mutta silloinkin äärimmäisessä tilanteessa. Kuten seuraavaksi lasketteluvaatteet hankin uutena. Kierrätettynä ei oikein löydy tarpeitani vastaavia, joten ne on hankittava jossakin kohtaa uutena. Nekin valitaan tarkkaan ja niiden on kestettävä monet vuodet.
Nykyään on tullut aika vähän pyörittyä kirppareilla tai ylipäänsä kaupoilla. Olen aina töissä ja tekemistä riittää muutoinkin kuin pyöriä ostoksilla. Käynnit ovat siis vähentyneet todella paljon ja jos käyn, niin yleensä ostan jotakin askarteluun liittyvää, en vaatteita tai kenkiä. Junk journal kun on vienyt minut mukanaan ihan kokonaan.
Ostanko hyvää mieltä kirpputoreilta
Minulla on tällä hetkellä yksi vaate mitä etsin ja ne on nahkahousut. Mitään muita vaatteita en tällä hetkellä tarvitse yhtään ja ne jotka tarvitsen, niin ne tehdään ja iso osa on laitettu muistiin make nine -haasteeseen.
Ostanko hyvää mieltä kirpputoreilta?
- Tavallaan kyllä, minulle tulee erittäin hyvä mieli siitä, kun ostan jotakin kirppareilta itselleni tai muulle perheelleni. Hyvä mieli tulee siitä, että kierrätettynä löytyy sellaisia vaatteita, joista tykkää, eikä tarvitse ostaa uusia.
Ostanko yhtä paljon vaatteita kierrätettynä kuin uutena?
- En. Joskus kauan sitten kun siirryin kirpputoreihin, oli sellainen hetki, että ostin ja ostin ja ostin. Nyt ei oikein aika riitä kirppareilla pyörimiseen tai shoppailutouhuihin keskittymiseen.
Käytänkö kaikkia vaatteitani?
- Kyllä, tosin nyt on Ikea kassillinen vaatteiteita odottamassa myyntiä. Yleensä vaatteet käytetään loppuun, mutta välillä vaatteet eivät enää sovi, eikä niitä ole järkevää lähteä uudelleen muokkailemaan.
Milloin olin viimeksi kirpparilla?
- Viikko sitten ja tein muutaman hyvän löydön myös. Niistä tulee postaus myöhemmin. Myös villan hoitoon liittyvä postaus tulossa piakkoin.
Miksi kirpparit?
- Haluan tehdä ekologisempia ostoksia, uusi on aina uusi ja vie luonnonvaroja. Minun mielestäni on järkevintä hyödyntää jo olemassa oleva. Koska tykkään myös leikkiä tyyleillä ja eri aikakausilla, niin kirpparit ovat siitäkin hyvä vaihtoehto. Nykyään olen jättänyt useasti myös pikamuotivaatteet kirpparille, muutamia tulee kyllä napattua mukaan mutta se on harvinaista.
Olen useasti maininnut, että kaappini sisältää vain lempivaatteitani ja näin se on. En halua mitään sellaista, jota käytän vain kerran tai kaksi. Vaan vaate on sellainen, joka kirjoittaa uuden tarinan kanssani mahdollisimman pitkään, vähintään se 10 vuotta. Eli minun on nähtävä itseni vaatteen kanssa jo kaupassa sen 10 vuotta. Myös se, miten yhdistelen vaatteen jo olemassa olevien kanssa. Näin nopeasti valikoituu ne helmet, jotka lähtee kaupasta kotiin.
Mukavaa lauantaita kaikille!
Seuraa minua: Instagram, Facebook, Bloglovin, Blogit.fi
LUE MYÖS:
Varastanko ilmaisosastolta?
Aina välillä kun julkaisen ilmaisosastolta löytyneistä tavaroista kuvia, niin saan jonkin palautteen, että minun ei kuuluisi ilmaisosastolta hakea mitään, kun voin sen ostaakin. Varastanko ilmaisosastolta siis? Nykyään käyn ilmaisosastolla vain jos tosiaan tarvitsen töihin jotakin, alkuviikosta tosin nappasin yhden paidan, jonka kohtalosta en vielä tiedä, jos en siitä mitään keksi, niin se lähtee minun mukanani töihin.
Ilmaisosastolta lähtee nykyään siis hyvin vähän edes materiaalia mukaani, koska kaapeista löytyy nykyään paljonkin kaikkea, joita voin hyödyntää jutuissani ja välillä käy niin, että aikaa sitten ottamani tavara tuleekin sellaisenaan käyttöön. Eli en siis tosiaan käy jatkuvasti ilmaisosastolla kaivelemassa, ihan koronankin vuoksi.
Varastanko ilmaisosastolta?
Mutta mitä piilee ttuon sanomisen takana? Kun aloin etsiä materiaalia ilmaisosastoilta, sain kuulla tästä ihan jatkuvasti, ettei minun kuulu varastaa köyhiltä ilmaisia tavaroita. Mutta uskon, että nämä ihmiset eivät edes tiedä mitä tavaraa tuolla ilmaisosastolla on ja mihin ne menee sieltä, jos kukaan ei niitä huoli. Sieltä siis löytyy tavaraa joka lähtöön, useimmiten tavarat ovat rikki ja likaisia, mutta löytyy sieltä myös ihan perus herkkujakin, jotka voi pesun jälkeen ottaa sellaisenaan käyttöön. Näin olen tehnyt itsekin, jos oikein ihana juttu tulee vastaan. Harvoin, mutta välillä.
Osastolta löytyy kirjoja, vaatteita, astioita, taloustavaraa…Kaikkea mahdollista, iso osa sopii parhaiten juuri askarteluun ja siksi mekin sieltä haemme paperitavaraa ja astioita, askarteluun. Mutta vaatteitakin voi hyödyntää monin tavoin ja sitä taas hyödynnän jonkin verran itse. Tavaraa on niin paljon, että jokaiselle riittää. Itse pyrin myös siihen, etten haali mitään sellaista, mistä ei ole hyötyä tai sellaista, ettei se mahdu mihinkään. Toki nyt kevääksi haalin vähän ylimääräistäkin jos ja kun kerhot avautuvat jälleen.
Mitä mieltä olette? Varastanko köyhiltä?
En ihan ymmärrä sitä, miksei tavaraa, joka on rikki voi kaikki hyödyntää. Miksi kuvitellaan, että köyhät tyytyisivät vain rikkinäiseen ja likaiseen. Ollaanko niin sokeita, vai halutaanko merkata köyhät ihmiset? En kävisi siellä, jos olisi jotenkin rajattua tuo, että voiko jotakin ottaa vai ei. En siis itse katso, että varastan keneltäkään, kun ne on kaikille tarkoitettu.
Minun ilmaisosastolöytöni
Kerrotaan samalla tästä mekosta, jonka olen repinyt ilmaisosaston laatikosta kaksi tai kolme vuotta sitten. Tästä oli tarkoitus tehdä jotakin. Ihan siitäkin syystä, että tämän mekon tekemisessä on tehty monen monta virhettä. Mutta se ei nyt oikeastaan minua edes haittaa. Olen hiukan tätä korjannut mutta en näe siihen niin järkeä, koska mekko muuttuu käsissäni nopeasti muuksi.
En siis aluksi pitänyt mekosta ollenkaan, eikä syy ollut se, että mekko on tehty väärin, tämä on siis itse ommeltu mekko. En pitänyt ollenkaan mallista, koska virheiden vuoksi se näytti hoopolle, mutta nyt kun sen kaivoin esiin, niin mieleni muuttui ja muutaman korjauksen jälkeen mekkokin oli ihan kiva päällä. Eli kyllä itse myös otan välillä käyttöön ilmaisosaston vaatteita, ovathan ne aika kivoja iso osa.
Ihanaa päivää kaikille!
Seuraa minua: Instagram, Facebook, Bloglovin, Blogit.fi
LUE MYÖS:


22










