Hae
VillaNanna

Valkoinen mekko vesisateessa

Valkoinen mekko vesisateessa

Valkoinen mekko on omaa käsialaani tai oikeastaan monen kaavan muokkauksen tulos. Eikä kannata edes kysyä mitkä kaavat olen muokannut, sillä mitään muistikuvaa ei siitä ole. Kaavoja on lekelty ja liimailtu ja testattu ja kehitelty tässä jo pidemmän aikaa. Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Kankaaksi tähän mekkoon valikoitui Kierrätyskeskuksen Näpräosaston materiaalitukusta löytynyt kangas.

Valkoinen mekko vesisateessa

Tuossa keväällä kävin Kierrätyskeskuksen näpräosaston materiaalitukussa hakemassa vähän materiaalia hommiini, niin löysin muutamia kankaita, jotka oli otettava mukaan. Mekon kangas on yksi niistä materiaaleista. Olin jo ennen reissua suunnitellut ja rakentanut kaavat, joita halusin ehdottomasti testata. Helmaosa tosin muuttui matkalla ja jätin sen tuollaiseksi pitkäksi ilman mitään frilloja. Jotenkin tykkään tästä mekosta näin tosi paljon. Alunperin oli tarkoitus tehdä helmasta epäsymmetrinen ja laittaa leveä frilla helmaan myös. Se kaikki jäi pois, koska kangas on näyttävää brodyyrikuviollista kangasta. Lanka, jolla kuviot on ommeltu on kiiltävää, joten kangasta voisi pitää aika juhlavanakin.

Koska tein aika valtavan kokoiset hihat mekkoon, niin koin, että muu osa voisi olla hillitympi. Näin lopputulos poikkeaa paljonkin siitä mitä suunnittelin. Mikä minusta on parempi kuin alkuperäinen suunnitelma. Tarkoitus olisi ehkä joskus sitten tehdä alkuperäinenkin, mutta se on sitten tulevaisuudessa. Ehkä syksyisempi versio voisi olla hauska.

Koska tästä kankaasta näkyy hyvin läpi, niin otin mukaan reissulle myös aikasemmin tehdyn alusmekon. Erittäin hyvä valinta. Vain jaloista näkyy enää läpi ja muu osa pysyy nätisti piilossa. En halunnut vuorittaa mekkoa kokonaan, joten alusmekolle oli tarvetta. Onneksi niitä on muutama olemassa kaapissa.

Valkoinen mekko vesisateessa

Mekko on kyllä silitetty, mutta rypistyi hetkessä kun touhusin mekko päällä.

Kamala viimeinen yö Krakovassa

Viimeinen yö Krakovassa oli aika pelottava. Edellisenä iltana alkoi kova ukonilma, meillä oli tarkoitus illalla lähteä vähän kiertämään Kazimierzia ja käydä ravintoloissa istumassa, mutta homma jäi siihen kun salamat iski joka puolella ja ukkonen jyrisi niin, että hotelli tärisi. Ihmiset tosin nautti edelleen ulkona, itse pelkään niin ukkosta, että jäimme hotelliin. Suljimme ikkunat ja katosimme kun isot hämähäkin kokoontuivat ikkunan eteen suojaan vesisateelta. Otin tabletin esiin, laitoin kuulokkeet päälle ja syvennyin ohjelmaan. Miehenikin katseli omaa ohjelmaansa tyytyväisenä.

Seuraavana päivänä satoi edeleen kaatamalla. Emme siis pitäneet mitään kiirettä hotellilta poistumisessa, vaan kävimme ensin rauhassa aamupalalla ja sitten pakkailtiin, jonka jälkeen jäi aikaa hengailuunkin. Meidän lento lähti vasta illalla ja tarkoitus oli kierrellä pitkin Krakovaa ja nautiskella olostamme. Kylmä vesisade kuitenkaan ei antanut siihen mahdollisuutta. Koska sunnuntaina oli paljon paikallisten paikkoja kiinni, niin suuntasimme suoraan vanhaan kaupunkiin, sillä poika halusi tuliaisiksi korvikset. Turistikaupasta ne sitten löytyi ja käännyimme takaisin Kazimierziin ja ruokailemaan pitkän kaavan mukaan Awiwiin. Meiltä jäi siis kokonaan sellainen kiva hengailu tekemättä, sillä olin aivan märkä vanhan kaupungin reissusta, vaikka sateenvarjon alla kuljinkin. Mutta tulipahan nautittua kunnolla Kazimierzin tunnelmasta.

Valkoinen mekko vesisateessa

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Alusmekon suloinen viettelys

 

 

Suoraan kasarilta, ilmaisosastolta

Suoraan kasarilta, ilmaisosastolta

Ilmaisosaston perukoilta, suoraan kasarilta upea vaaleanpunainen Fine-x by Luhta takki. En ole itse mikään Luhdan fani tai edes omista juuri mitään Luhtaa. Niin kuin ymmärsitte varmaan, en välitä koko merkistä, mutta muutamia juttuja minulla on, kuten tämä ihanuus. Olen todella paljon koittanut etsiä A cluban verkkariasua kasarilta, mutta joko ne ovat olleet huonokuntoisia tai sitten liian pieniä. Joten etsintä jatkuu…

Suoraan kasarilta

Sehän ei ole mikään salaisuus, että meikäläisen suosikki aikakausi on 80 -luku, joten ei ole mikään yllätys, että kun satuin vetaisemaan tämän herkullisen takin ilmaisosaston laatikon pohjalta, että takki tosiaan lähtee mun mukana kotiin. Oli se sitten minkä kuntoinen tahansa. Kuntohan tässä oli muutoin hyvä, paitsi takana ollut toinen tampin nappi puuttui ja kun nappi oli nähtävästi irronnut hiukan väkivaltaisesti, niin takaosassa oli pikkuruinen reikä.

Reikä korjaantui helposti muutamalla tikillä ja reikä meni myös hienosti piiloon, kun ompelin uuden napin vanhan tilalle. Ja ei kun päälle vain. Tämä takki sopii hyvin farkkujen ja collegevaatteiden kanssa. Takkia voi yhdistää hyvin myös leggareihin ja pyöräilyshortseihin. Mikä ikinä sillä hetkellä itselle sopii. Itse jotenkin kuitenkin tykkään enemmän yhdistää takin moderneihin vaatteisiin, niin ei näytä sitten niin kovin vanhanaikaiselle.

Itse tehtyä ja ilmaista

Tässä asussa homma lähti liikkeelle tosiaan takista ja koska oli aika vilpoinen ilma ja halusin olla myös aika rennosti, niin takin kaveriksi valitsin vihreän collegepaidan, jonka olen tehnyt itse omin käsin. Alaosaksi halusin valkoiset verkkarihousut, jotka ovat myös itse tehdyt. Koska vihreä ja vaaleanpunainen sopii yhteen, jalkaan sujahti vihreä-valkoiset lenkkarit. Reppuna jonkun ihanan ihmisen itse tekemä reppu, jonka voitin kaverin läksiäisissä.

Ompeluilta tuottaa välillä tulosta

Olen nuo collegehousut tehnyt nyt moneen kertaan erilaisista kankaista. Yllä olevassa ilkissä on samalla kaavalla tehty paita sekä housut, mitkä on näissä kuvissa. Eri kankaasta vain tehdyt. Innostuin tuossa vuoden 2022 alussa näistä kaavoista kovin ja tehtailin aika runsaasti sitten tämän tyyppisiä vaatteita, kaapissa kun oli collegea, joista oli aikanaan tarkoitus tehdä pojalle vaatteita, mutta hänen makunsa muuttui matkalla. Samalla kaavalla saa tosiaan monen näköisiä vaatteita.

Suoraan kasarilta, ilmaisosastolta

Rentoa viikonloppua kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest