Bad hair day
Oli tuossa muutama päivä sitten Bad hair day, tai ehkei ollut, mutta oli. En aina osaa päättää tuollaista asiaa. Aamulla huomattiin, että olisi asuntonäyttö Vuosaaressa, Aurinkolahden alueella ja tietenkin päätimme, että hei nyt olisi hauska erilainen retkipäivä tiedossa. Hoidetaan samalla tulevan matkan hommat ja singahdetaan sitten kymppikerrokseen katsomaan asuntoja. Homma muuttuikin lopulta siihen, että katselimme nuorimmaiselle asuntoa.
Bad hair day
Muutama päivä sitten tosiaan oli vähän omituinen aamu. Oli tarkoitus tehdä ihan muuta, mutta tulikin tuo asuntonäyttö vastaan. Aamusta asti oli jo vähän huono fiilis ja piristyin kun tulikin jotain ihan erilaista päivään, mitä ennen. Sukelsinkin kaappiin vähän syvemmälle ja kaivoin esiin t-paidan, jonka tein viime vuonna ennen meidän road trippiä, Halusin pukea sen ehdottomasti lappuhameeni kanssa. Tämän ihanuuden olen löytänyt vuosi sitten tasarahapäiviltä ja tätä on kuulkaa käytetty vaikka millaisen yhdistelmän kanssa.
Koska oli lämmin päivä, niin jalkaan sujahti luottokenkäni ja koska koin hiusteni olevan kauheat, laitoin päähäni bandanan. Näin sain aika kivan asun päälleni. Huivit ovat kyllä mahtava tapa muokata asua aika helposti. Eipä paljon muuta tarvita, että saa kivan asun kesäpäivään. Ja jos on vähän viileämpi keli, voi sandaalit vaihtaa lenkkareihin ja heittää neuletakin päälleen. Näin helppoa se on, kuin heinänteko. Mitä tuumaatte?
Etsimme uutta asuntoa
Me emme siis etsi asuntoa oikeasti Vuosaaresta, mutta Aurinkolahti on mielenkiintoinen kohde ja siksi kävimme siellä katsomassa. Katselimme myös hiukan sillä silmällä, että mitä me itse haluamme tulevalta asunnolta. Tavaroiden karsiminen on edessä ja reilusti. Meillä kun tätä tavaraa on kertynyt vuosien saatossa valtavasti. Iso ongelma on myös se, että nämä vaatekaapit pitää myös mahtua asuntoon ja nykyiset asunnot ovat hyvin pieniä. Niin kuin on tämäkin missä nyt asumme. Tykättiin näytillä olevista asunnoista tosi paljon, niissä oli paljon elementtejä, jotka upposi meihin.
Kaksioista tykättiin todella paljon ja sen vuoksi homma muuttuikin pojan asunnon katseluksi. Tosin meidän poikakaan ei halua muuttaa Vuosaareen, vaikka hänkin tykkää Aurinkolahdesta. Me suuntaamme kohti kantakaupunkia. Vähän sillä ajatuksella, että kaikki palvelut ovat lähellä, pääsen töihin helpommin mitä nyt ja kaipaamme kerrostaloon. Kyllä, emme ole omakotiasujia tai rivariasujia. Kerrostalo ja iso parveke on meidän juttu ja tietenkin helposti vuokralle. Näistä lähdetään, syitä on paljon muitakin, mutta näistä lähdetään liikkeelle. Myös alue missä halutaan asua, on jo valittu. Myös ajankohta milloin halutaan muuttaa on mietitty valmiiksi. Kaksi vuotta siis vielä pitää jaksaa odotella. Uskon myös, että Nuppu ei muuta meidän kanssa. Hän on nyt 15 vuotias ja tämä asunto jää hänen viimeiseksi kodiksi.
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Laatikkoprojektista tullutta
Pääsee pitkästä aikaa puhumaan laatikkoprojektista ja tällä kertaa vähän erilaisesta jumpsuitista. Minulle tällaiset projektit ovat kunnia-asia ja tällaiset ovat myös tosi kivoja. Ne virkistää myös mieltä ja mielikuvitusta, kun materiaalia on aika rajallisesti käytössä. Toki saan tai voin hyödyntää töihin muitakin materiaaleja, joita ei ole tuossa laatikossa, mutta pyrin siihen, että vain se mitä on ollut laatikossa.
Laatikkoprojektista tullutta
Meidän kaupunkiloma on ollut vilkasta, joka päivälle on ollut jotakin pientä ohjelmaa. Muutama päivä sitten lähdettiin kirpparikierrokselle miehen kanssa ja kierrettiin Freda, roba sekä Forumin second Hand liikkeitä. Jotain pientä tuli mukaankin. Pääsette niitä näkemään myöhemmin. Arkena ei ole aikoihin ollut aikaa kierrellä kauppoja, niin nyt päätettiin lähteä ja syömään pysähdyimme Ravintola teatteriin. Sellaista varsinaista turistipäivää ei olla tosin tänä vuonna vielä vietetty, mitä yleensä joka vuosi vietetään. Mutta ehkä sellainenkin päivä vielä mahtuu mukaan.
Ennen meidän lomareissua, ompelin muutaman jutun laatikosta ja yksi niistä jutuista oli tämä vähän erilainen jumspuit. Tein vähän samalla tyylillä kuin on lempimekkokaava, mutta housuversion. Tuli kyllä niin hauska vaate, että olenkin tykännyt käyttää tätä aika monta kertaa tämän lyhyen ajan aikana, mitä tämä vaate on minulla ollut. Olen siis oikeastaan yhdistänyt kaksi kaavaa toisiinsa. Molemmat kaavat tosin ovat Burdan kaavoja mutta eri vuosilta.
Haalarissa käytetyt kaavat:
- Burda 5/13
- Miss B kevät 1992
Kangas jämäkkää mitä lie kangasta
Tosiaan en tiedä yhtään tämän kankaan alkuperästä tai edes sen sisällöstä. Kangas on aika jämäkkää, kangas ei myöskään ole kauhean kesäinen, vaikka näin kuvissa näyttäisikin siltä. Uskon, että tämä haalari toimii paremmin syyskäytössä niin, että alle laittaa paidan. On se sitten poolo, kauluspaita tai jotain muuta. Tokikaan tämä kangas ei ole villaa, joten kyllä tämä siltä osin sopii hyvin myös näin kesään. Haalari painaa aika reippaasti kuitenkin ja materiaali on hiukan karhea. Joten ihoni ei ihan hirveästi tykkää tästä.
Kaikesta huolimatta olen tykännyt käyttää haalaria melkein koko ajan. Jotenkin hyvin minun tyylinen vaate. Saatan ehkä jopa tehdä joskus toisen tällaisen vaikka pellavasta tai puuvillasta. Hiukan kesäisemmän oloisemman siis. Pellavainen voisi kyllä olla sellainen minulle sopiva kyllä. Mutta ennen kuin pääsen sellaista tekemään, on ratkaistava laatikkoprojektin ongelmakohdat. Siellä kun on sellaistakin materiaalia, joista ei kyllä mitään tule. Mutta katsotaan mitä saadaan ensin näistä muista aikaan. Ompelupäiväkin on jo lyöty lukkoon.
Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


0
















