Hauska DIY kenkiin
Kesä tulee ja on aika siirtyä käyttämään kevyempiä kenkiä, siksi tähän kohtaa sopii hyvin tämä hauska diy kenkiin. Kenkien tuunaaminen tuo kivasti haastetta ja mielikuvitus pääsee ihan uusille urille. Erilaiset materiaalit ja uusien tekniikoiden kokeilu pitää mielen kivasti virkeänä. Kaikkea kannattaa siis kokeilla. Tämän vuoksi aina ensimmäisenä nappaan ilmaisosastolta tarvikkeet, usemmiten nämä jäävät käyttöön, vaikka välillä joukossa on epäonnisiakin kokeiluja. Mutta nämä eivät sellainen nyt ole.
Löysin muutama vuosi sitten kolhiintuneet avokkaat ilmaisosastolta. Materiaali oli pehmeää kangasta, joten pakkohan minun oli lähteä kokeilemaan jotakin hauskaa tähän. Kaapista löytyi akryylimaaleja, joita tietenkin haluan käyttää tässä kokeilussa. Kannattaa kuitenkin aina ensin tarkistaa, että korot ovat ehjät!
Tämä tuunaus on helppo, ei tarvitse ommella, eikä tarvitse osata maalata. Hiukan leikkimielyyttä mukaan ja osaava voikin maalata kuvioita kenkiin halutessaan. Ei tarvitse olla näin yksinkertaista mitä minä olen tehnyt. Tällä kertaa kuitenkin halusin hiukan yksinkertaisempaa mitä yleensä.
Hauska DIY kenkiin
Kenkä friikkinä on minun aina kokeiltava uudenlaisia juttuja, haluan monikäyttöistä mutta näyttävää kenkää ja joskus myös sitä oman käden jälkeä myös sinne varpaiden tasolle. Siksi tämä onkin minulle niin täydellinen tapa tuunata myös kenkiä.
- kengät
- teippiä
- sanomalehteä
- valkoinen akryylimaali
- keltainen akryylimaali
- pensseli
Tee näin:
- Laita kengän sisälle sanomalehteä, näin kenkä pysyy paikallaan ja kuprut suoristuu, teippaa alue, jonka haluat maalata. Kun kyse on tummista kengistä niin parasta on ensin maalata valkoisella ja sen jälkeen päävärillä. Laitoin kolme valkoista maalikerrosta ja annoin kuivua hyvin maalausten välissä. Halusin kohdan mahdollisimman keltaiseksi niin näin se on mahdollisimman kirkas. Keltaista maalia laitoin myös kolmisen kerrosta. Annoin kuivua hyvin ennen kuin otin teipit pois.
Minusta lopputulos on oikein onnistunut ja kengät sopii nyt lähes minkä tahansa alaosan kanssa. On myös ihanaa kun aurinko on jaloissa loistamassa. Iloinen aurinko jaloissa. Niin kesäinen fiilis tulee heti kun katsoo jalkoihinsa. Kohta on nokka kipeänä kun ei pysty katsomaan eteensä ja törmää tolppaan. Se olisi aika tyypillistä meikäläiselle.
Mukavaa päivää kaikille!
Tuunataan saapikkaat
Tänään sanon, että tuunataan saapikkaat. Älä heitä ihan ensimmäisenä kenkiä roskiin, jos vain varret ovat menneet rikki. Kokeile muokata niistä jotakin uutta. Kenkäfriikkinä minun on todella vaikea luopua kengistä jotka ovat muutoin ihan käyttökelpoiset mutta saappaiden jokin osa on rikki. Kuten nyt näissä minun ihanissa saapikkaissani.
Olen nämä saanut aikanaan mieheltäni lahjaksi kun työskenteli Virossa. Joka viikko sain ihanat kengät tuliaisiksi. Minulle ei siis kannata tuoda kukkia tai muutakaan vaan ne kengät. Nämä kyseiset herkut on todella paljon käytetyt ja nyt sitten palautuivat tyttöni lainasta huonokuntoisina. Tosin, olivat suht huonokuntoiset jo silloin sinne mennessä. Korko ja muu osa kenkää oli vielä sen verran hyvässä kunnossa, etten kerta kaikkiaan voinut niitä viskata päin vesilintua, ei auttanut kuin etsiä turkislaatikkoni ja ottaa sieltä tarvikkeet.
Saapikkailla on siis vielä tunnearvoa sen verran paljon, että pakkohan ne oli jollakin tavalla saatava pelastettua. Vaikka ikääkin näillä kengillä on jo kymmenen vuotta, mutta kerran saapikkaiden alaosa toimii vielä erittäin hyvin, niin ei muuta kuin kokeilemaan! Pyörittelin muutamia ideoita ja niistä sitten lopulta valitsin sen mikä mielestäni oli paras idea. Tämä tuunaus on käytännössä helppo, vaikka tässä joutuukin hommia hieman tekemään.
Tee näin:
Tarvikkeet:
- Huonokuntoiset saapikkaat
- Turkista ( minulla keinoturkista)
- Koristeita
- Leikkaa saapikkaan varsi ensin sopivan mittaiseksi. Omani leikkasin juuri vetoketjun yläpäästä. Koska varret lyhenee paljon, ei vetoketjua tarvita.
- Sovita turkista varren ympärille, turkis kannattaa leikata muutaman sentin verran pienemmäksi kuin varren yläpää on. Ommellessa venutetaan hiukan venyttäen, varresta tulee näin tukevampi.
- Ompele turkiksen lyhyemmät päät yhteen ja näin sinulla on ns. sukka, jonka asettelet saapikan varteen ja ompelet kiinni. ( karva puoli saapikan sisäpuoli vastakkain), käännä sukka oikealle puolelle. Sauma jää piiloon varren ja sukan väliin. Tee vielä päällitikkaus niin sukka pysyy paikallaan.
Koristeita voit laittaa millaisia tahansa, kiputella niittivöitä, ommella lasihelmiä sinne tänne, mitä tahansa ikinä keksit koristeeksi. Itse tein jämäkankaasta tupsut jotka kiinnitin saapikan varteen ja yksi kivi myös ja ne sai riittää.
Karvatupsu:
- Tekokarvaa
- lankaa ja neula
- Leikkaa pieni ympyrä, jonka reunaan ompelet käsin kiristyslangan. Vedä lanka tiukkaan ja rutista ympyrä pineksi palloksi. Tue kiristyslanka muutamalla tikillä ja tupsu on valmis.
Tämä tupsuohje toimii myös isoon tupsuun, laita vain ison tupsun sisälle vaikka ympyrän leikkaamisesta ylijäänyttä turkista, niin tupsu pysyy pöyheänä sisältä.
HUOM!
Jos et välitä turkiksesta, niin saapikan varteen voi laittaa turkiksen tilalle myös vaikka paksua huovuttunutta villaa. Tällaisia huovuttuneita villapaitoja näkee paljon esimerkiksi ilmaisosatoilla. Itse hyödynnän niitä paljon erilaisissa tuunauksissa. Toinen vaihtoehto on ostaa kirpparilta villapaita ja huovuttaa se itse pesukoneessa.
Tuunataan saapikkaat jouluksi
Nämä saapikkaat sopii myös hyvin jouluisen asun kanssa, vaikka mustat ovatkin. Toki värejä ja kuoseja vaihtamalla saa vaikka millaisia saapikkaita aikaiseksi. Kaikkea kannattaa kokeilla! Itse tykkään näistä uusista saapikkaistani nyt todella paljon ja paljon on tullut käytettyä niitä nyt.
Tästä alkaakin minun joulupostaussarja, josta puhuin muutama päivä sitten Instan stoorissa. Idea oli sellainen, että laitan erilaisia tuunaus ideoita niin joululahjoihin, koristeisiin kuin päälle laitettavaksi. Myös ihan käsitöitä, joista tulee lahjoja yms. Miten saa kaikkea ihanaa vähällä rahalla itselleen ja läheisille. Myös meidän herkkureseptejä julkaisen sekä lopuksi mitä siitä joulun hävikistä voikaan tehdä kun sitäkin joskus jää. Yritän tehdä vähän järjestyksessä, niin on helpompi löytää kaikki.
IHANAA alkanutta viikkoa TEILLE KAIKILLE!
-Melissa-
Seuraa minua: Instagram, Facebook
Lue myös:


8










