Hae
VillaNanna

Kenkä somisteet

 

Niin kuin tiedätte, tykkään koristella kenkiä ja jälleen kerran tein jämistä samoihinkenkiin uudet kenkä somisteet. Tällaiset irroitettavat koristeet ovat hauksoja, sillä kun vaihtaa koristeita, niin kenkien tyyli muuttuu. Kengät on alunperin löytyneet Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Kengät eivät sellaisenaan oikein ole kivat mutta muutoksia saa aikaan juurikin tuunaamalla jotakin kivaa. Näihin voi käyttää mitä tahansa kaapeista löytyy, mielikuvitusta kehiin ja ei kun hommiin. Muut kenkä somisteet löydät täältä sekä täältä.
Kun olin Ommel-festivaaleilla pajalla, niin aloitin tekemään näitä. En kuitenkaan päässyt kuin vain suunnitteluun asti. Eikä sekään suunnittelu ihan putkeen mennyt. Mutta mitä siitä.. Nyt ovat koristeet valmiit ja olen myös itse valmiina. Ongelma on lähinnä nyt se, että lämpö on kadonnut ja aurinko mennyt unille. Miten nyt saataisiin aurinko lämmittämään meidän ihanaa Suomea?

Näistä uusimmista koristeista tulikin näiden aikaisempien koristeiden risteytys. Tarkoitus olisi tehdä vielä ainakin yhdet koristeet näihin kenkiin. Neljä on minusta riittävä ja voi vaihdella hyvin omien mieltymysten mukaan. Mutta koristeiden tekeminen muihin kenkiin jatkuu, vaikka nämä saankin kohta valmiiksi kokonaan. Näiden uusimpien kanssa voisin pukea hyvin vaikka farkkuhameen päälleni. Farkkuhame tuli ensimmäiseksi mieleeni, tosin myös valkoiset farkut, jotka tuunasin juuri erilaisiksi. Saatte nähdä ne myöhemmin.
Kaikki koristeiden materiaalit ovat jämäpaloja, nauhat on äidiltäni. Mitä enemmän koristelee, sen näyttävämmäksi ne saa. Mitä tahansa materiaalia voi käyttää. Farkkua, pitsiä, nahakaa, nauhoja ja nappeja ja sulkia. Kokeile ihan kaikkea. Näissä viimeisissä on käytetty pitsinjämää, vuoreksi leikkelin lakanan pätkän, vähän huonekalukoristetta ja hapsunauhaa. Muuta en näihin sitten halunnut laittaa. Halusin näistä mahdollisimman yksinkerataiset.

Kenkä somisteet
Kenkä somisteet
Kenkä somisteet
Mukavaa päivää kaikille!
-Melissa-

Kenkäfriikin paljastus

Hei, nimeni on Melissa ja olen kenkäfriikki.

Olen viikolla penkonut jälleen kaappeja ja poistanut liian pieniä vaatteita sekä sellaisia juttuja, joita ei enää muutoinkaan ole tullut käytettyä. Eli kiertoon lähti kaksi isoa kassia kenkiä, poikien ja minun vanhoja. Käyttökelvottomiakin löytyi sen verran, että ne hävitettiin toisin. Tässä kohtaa minun ekoajattelu ei kohtaa arkea. Kengät, en vaan kykene vastustamaan niitä. Onneksi olen oppinut hyödyntämään kirppareita tässä hullutuksessani, uusia kenkiä en osta kuin äärimmäisessä pakossa, aikaisemmin olen puhunut, että minun pitäisi hankkia vaelluskengät mutta ei tarvitsekkaan kun vanhemman pojan kengät löytyi varastosta. Hän oli Lapissa vaeltamassa muutama vuosi sitten ja nämä ostettiin silloin hänelle, eihän ne mahdu pojan jalkaan enää ja kengät muutoinkin kunnossa, niin ei tarvitse minulle nyt ostaa uusia. Vaelluskengät kun ovat ainoat kengät, jotka on ostettava uutena, mutta ei nyt.

Olen kuitenkin oppinut luopumaan myös kengistäni, jos en joitain käytä ollenkaan. Siksi en enää tunne huonoa omatuntoa, vaikka välillä ostan enemmän kenkiä kuin olen suunnitellut, useasti käy kuitenkin niin, etten osta yhtään uusia kenkiä. Kirpareilta voi hankkia kenkiä todella halpaan hintaan. Useimmiten kengät ovat käyttämättömiä tai kerran jalassa olleita, paljon näkyy myös mallikappaleita myynnissä. Kierrätyskeskuksessa hinta vaihtelee 0-12€, joskus löytää kalliimmallakin. Omat kalleimmat kengät maksoivat 26€. Niistä tosin maksoikin tuon hinnan oikein mielellään.

Tänä syksynä on muutoinkin vaatekaappini kokenut isoja muutoksia, sillä tyylini on alkanut muuttua hiukan eri suuntaan mitä se on ollut. En kuitenkaan kadota kokonaan runsasta ja rönsyilevää boheemia tyyliäni vaikka pyrinkin muokkaamaan kaapin selliaseksi, että kaikki vaatteet pystyisi yhdistämään toisiinsa. Tähän mennessä minulla on ollut eri tyylin kokonaisuuksia, joita ei oikein ole tullut laitettua samaan aikaan päälleen. Toki edelleen minulla on se puoli myös jota ei yhdistetä tämän erittäin rimpsuisen tyylin kanssa. Kengät hankitaan myös niin, että sopii yleensä kaiken kanssa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

On vaikea enää edes kuvitella, että ostaisi vaatteensa tai kenkänsä mistään muualta kuin juurikin kirppareilta. Niin hienoja löytöjä tulee vastaan. Ihan uusia, käyttämättömiä ja ensi viikosta lähtien kirpparit täyttyy Black Friday -ostoksista. Se on se kaikkein kamalin asia tuossa päivässä, ostetaan mitä ei tarvita kun halvalla saa ja laitetaan eteen päin kun ei ollutkaan mitä halusi…

Pojan vanhat vaelluskengät sopii hyvin meikäläiselle…

Mukavaa lauantaita!
-Melissa-