Hae
VillaNanna

Viime vuoden kolme parasta käsityötä

Viime vuoden kolme parasta käsityötä

Pitkästä aikaa: Viime vuoden kolme parasta käsityötä. Tein tällaisen koosteen muutama vuosi sitten ja ajattelin tehdä nyt uudelleen. Olen miettinyt ne kolme huippua viime vuodelta. Mitkä työt ovat olleet sellaisia, joita olen tykännyt tehdä sekä joiden käyttämistä odotan koko ajan. Tehtävä on ollut vaikea, sillä niitä lemppareita on tosiaan paljon. Mutta katsotaan miten tässä onnistun.

Viime vuoden kolme parasta käsityötä

Käsityöt ovat siitä hauskoja, että joskus niiden tekeminen voi olla todella haasteellista mutta kun ne tulevat valmiiksi, niistä tuleekin lemppareita ja joskus voi tykätä kovasti tehdä joitain juttuja, mutta sitten kun sen vetää päälleen, tulee sellainen möh ääni suusta ja naama vääntyy ihmeelliseen asentoon. Mutta joskus taas kaikki osuu kohdalleen jo työn alussa ja hommaa ei kykene lopettamaan, ennen kuin se on valmis. Ja kun vaatteen saa päälleen… Fiilis nousee potenssiin 1000.

Neulepaita jämäkeristä

Viime vuonna olin todella syvän neuloosin kourissa ja monen monta neuletta syntyi käden käänteessä. Mutta tämä neule oli sellainen, jota tein oikeasti aamusta iltaan ja oli suuri vaikeus laittaa työ pois käsistä. Neuloin tätä kaikkialla ja koko ajan. Tällä hetkellä paita on kovassa käytössä, en malta laittaa sitä tuulettumaan edes.

Neulepaita jämäkeristä

Puhvihihainen paita

Tässä paidassa kohtaa kaikki ne minun lemppariasiat. On puhvihihaa ja röpsyä ja röyhelöä. Ihanan romanttinen paita, joka on helppo yhdistää oikeastaan kaiken kanssa mitä kaapista löytyy. Viime kesän todellinen hitti minulla. Käytin tätä koko ajan ja odotan taas, että kesällä saan paidan päälleni.

Puhvihihainen paita

Virkattu hellemekko

Tähän mekkoon laitoin ison määrän kyyneliä ja mekon tekemiseen meni tosiaan vuosi, ennen kuin valmistui vihdoin. Tämä ei ole ollut lukijoiden mieleen ja olen saanut monta kritiikkiä tästä mekosta, mutta tämä on minun yksi voitoistani, nimittäin kun virkkaus ei ole vahvinta alaani ja ymmärrys virkkaamista kohtaan on minulla 0. Siksi olen innoissani siitä, että olen tämän valmiiksi saanut ja että se vielä sopii minulle.

Virkattu hellemekko

Viime vuoden kolme parasta käsityötä

Kolme parasta viime vuodelta

Tämä oli todella haasteellista, sillä todella monta lempparia jäi nyt tämän postauksen ulkopuolelle. Se hiukan kismittää kyllä. Esimerkiksi Mekkotehtaan Saana on ollut sellainen vaate, josta innostuin ihan kunnolla. Kaksi mekkoa tuli tehtyä kesällä kaavalla ja tällä hetkellä odotan kovin kesää, jotta saan mekon jäleen päälleni. Myös Fibre Moodin Dina mekko on ollut sellainen the vaate. Odotan kovasti kesää tämänkin mekon kohdalla.

Syksyllä tein myös aivan ihanan pufpuf hameen verhosta ja lakanasta. Siitä tuli aivan ihana vaikka onkin aika puf. Ja tietenkin lempikaavallani ommeltu villakangashame ihanalla helmahörhelöllä. Nämä on niitä lemppareita, joita voisin käyttää ihan koko ajan tauotta. Vaikka nukkua ne päällä. Mutta kaikista näistä töistä valitsin lopulta tosiaan nuo kolme mutta halusin vielä mainita nämä neljä ihanaa työtä, jotka olen saanut tehtyä ja jotka ovat kaappini herkkuja.

Nautinnollista sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Viime vuodelta kolme parasta

Hihakkeet jämäkeristä

Hihakkeet jämäkeristä

Hihakkeet on mun tämän talven juttu. Neljät hihakkeet löytyy, yhdet on itse neulotut, loput ommetuja joko tilkuista tai sitten pelastettu tuunauskasasta. Mutta nämä hihakkeet pyöri mielessä pitkään, ennen kuin lopulta aloin näitä tekemään. Lopulta nämä ovat enemmän boleron tyyliset kuin hihakkeet, etuosa kun tuli lopulta liian pitkäksi, mutta se nyt ei haittaa tahtia. Tykkään näistä siitä huolimatta paljon.

Hihakkeet jämäkeristä

Nämä hhakkeet tosiaan on jämäkeristä tehty ja neule on aloitettu toisesta hihasta ja päätetty toiseen hihaan. Neuleessa on ilmapallohihat ja korkea kaulus. Loppu langalla kirjailin vielä pari kukkaa toiselle olalle. Ehkä olisin saanut yhden kukan lisääkin, mutta lankaa jäi tosi vähän lopulta. En siis lähtenyt kokeilemaan, sillä purkaminen on tuskallista. Malli on minun omani, eikä minulla ole tähän ohjetta. Kertaluontoinen juttu siis. Lankaa meni kuitenkin 300g (Novita 7-veljestä) ja 5mm puikot. Neule valmistui viikossa ja olen odottanut kovin, että saan tämän työn vihdoin teille tänne.

Yksi asia mikä tässa neuleessa viehättää, on lanka. Rakastan tätä väriä, hiukan murrettua oranssia. Tämän voi yhdistää ihan minkä tahansa värin kanssa ja sopii tyyliin kuin tyyliin. Hihakkeet ovat olleet ihan loistava lisä vaatekaapissa ja yksi mieleisempiä vaatteita vielä. Varsinkin nyt tämä oranssi neule. Suunnitteilla on vielä toisetkin, mutta yritän tehdä lyhyemmät ja ehkä enemmän jämäkerätyyliset. Nämä kun on kuitenkin tehty kokonaisista keristä, jotka jäi yli toisesta työstä. Ostin hiukan liikaa lankoja ihan varoiksi, kun en oikein hallitse tuota matematiikkaa tältä osin.

Hihakkeet jämäkeristä

Neuleprojektit takkuaa

Olenkin aika useasti tässä sanonut, ettei neuloosia ole, eikä tunnu tulevan vaikka miten yritän väkisin neuloa. Tyttökin saa hermoromahduksen kun en ole vieläkään edennyt hänen sukissaan. Suunnitelma on kuitenkin se, etten osta uutta lankaa ennen kuin olen saanut nämä lankavarastot tehtyä pois nurkista. Siihen voi tosin mennä monta, monta viikkoa, jopa vuosikin. Tällä menolla useampikin vuosi…

Elän kuitenkin siinä toivossa, että saan neulottua tytölle nuo sukat. Sen jälkeen olisi yksi sukka omaa vielä kesken. En tykkää neuloa sitä, sen vuoksi se on jäänyt pyörimään tuonne nurkkiin. Mutta tytön sukka pyörii nurkissa ihan muista syistä, en saa aikaiseksi siis. Malli on haastava ja yleensä innostun sellaisesta, mutta nyt ei vaan kiinnosta. Mutta kaikesta huolimatta olen saanut nuo hihakkeet tai boleron valmiiksi. Nautin nyt siitä.

Hihakkeet jämäkeristä Hihakkeet jämäkeristä

Mukavaa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Viini ja Ruoka messut ja vähän kirjamessuja

Neuleliivi ja pojan kauluspaita