Hae
VillaNanna

Joulun this or that

Joulun this or that

Sain seuraajalta Joulun this or that -kyselyn, joka haluttiin myös minun blogiin. Tämä kysely on hivenen hassu, sillä meillä ei oikeasti vietetä joulua sanan varsinaisessa merkityksessä. Toki kun meillä on kaksi uskontoa, niin myös jouluna meillä on joitain asioita, joista toinen meistä haluaa pitää kiinni. Minä pidän kiinni sitten omistani.

Joulun this or that

Missä vietät joulua?

  • Tänä vuonna kylpylässä.

Mitä puuhastelet joulun välipäivinä?

  • Se riippuu missä päin maailmaa ollaan. Tänä vuonna käydään linnassa ja ollaan anopilla muutama päivä. Sitten kotosalla ompelen ja ulkoilen.

Joulupukin kuuma linja vai Samu Sirkan joulutervehdys?

  • Lapset herää yleensä joulupukin kuumaan linjaan ja syövät telkkaria katsellen jouluisen aamiaisen. Minun pitää saada katsoa Samu Sirkkaa.

Joulusauna aamulla, päivällä vai illalla?

  • Ei kumpikaan, jos ollaan oltu kotona, niin appiukolle ollaan menty uimaan ja saunomaan joko joulupäivänä tai tapanina. Tänä vuonna tosin ollaan kylpylässä, joten koko päivä vietetään saunoen ja uiden.
Joulukinkku vai graavilohi?
  • Ei kumpikaan. Emme syö sianlihaa ja graavilohi ei ole meidän juttu.

Perinteiset jouluruoat vai erilainen joulumenu joka vuosi?

  • Riippuu missä päin maailmaa ollaan.

Mitä kuuluu joulupöytääsi?

  • Kalkkuna ja laatikot, erilaisia salaatteja, savulohi.

Jouluruokia vain aattona vai tapaninpäivään asti?

  • Muutama päivä ja sitten niistä tehdään jo muuta.

Vaalea vai tumma glögi?

  • Kumpi vaan. Ei juoda glögiä jouluna. Se on meillä syksy -ja talvijuomaa. Ollaan juotu sitä jo pitkään.
Suklaakonvehdit vai vihreät kuulat?
  • Suklaakonvehdit

Piparit vai joulutortut?

  • Ei kumpikaan

Parasta joulussa?

  • Saadaan olla koko porukka yhdessä

*****

Joululahjojen saaminen vai antaminen?

  • Meillä lahja voi olla esimerkiksi matka tai muu vastaava. Lahjat on meillä toisasia.

Pehmeät vai kovat paketit?

  • Aineettomat ovat parhaita.

Avaatko lahjat jouluaattona vai joulupäivänä?

  • Jos jotain lahjoja on, niin ne avataan aattona.

Aito joulukuusi vai tekokuusi?

  • Meiltä löytyy tekokuusi, mutta koska ollaan pääasiassa matkoilla joulu, niin emme koristele kotia mitenkään.

Suomenkieliset vai kansainväliset joululaulut?

  • Joululauluja kuunnellaan hyvin vähän

Jouluna juhlavaatteet vai rento oloasu?

  • Riippuu taas missä ollaan.

Joulutähti, hyasintti vai amaryllis?

  • Ei mikään

Jouluaattona leffoja vai lautapelejä?

  • Sekä että

Kuvaile perinteistä jouluaattoasi

  • Ei ole perinteitä, kun mennään sen mukaan missä ikinä ollaan.

Joulupäivänä jotain ohjelmaa vai yökkärissä rennosti kotosalla?

  • Viime vuonna oltiin kotona, niin lapset tuli kumppaneidensa kanssa syömään. Pari vuotta sitten oltiin Krakovassa ja joulupäivänä lähdettiin kiertämään kaupunkia ajatuksena osallistua lasten tapahtumaan. Sinne tosin oli niin valtavat jonot, että se sitten jäi. Nautittiin kuitenkin Krakovan joulutunnelmasta.

Joulukoristeet pois heti joulun pyhien jälkeen vai vasta loppiaisena?

  • Ei meillä ole mitään

Kumpi vai kampi?

Skippaisit joulun – Skippaisit uudenvuoden 

  • Olen ollut useasti uuden vuoden jalkautumassa, tänä vuonna olen lomailemassa.
  • Jouluna meillä kaikilla on aikaa hetkeksi istahtaa yhteiseen pöytään, joten mieluummin vietän joulua, vaikka se ei minun juhla olekkaan.

Luopuisit suklaasta – Luopuisit juustoista

  • En luopuisi kummastakaan

Joulutee – Joulukahvi

  • Teetä juon harvoin

Tekstiviesti – Joulukortti

  • Ei kumpikaan, meille tulee joulukortit anopilta ja minun äidiltä

Paljon lahjoja – Lahjaton joulu

  • Meillä lahojen antaminen ei ole tärkeää. Jos joku meistä tarvitsee jotakin, hän sanoo sen ja se hankitaan. Muuten lahja on yleensä matka.

Joulu ilman musiikkia – Joulu ilman leffoja

  • Leffa ja neuletyö. Se on rentouttavaa

Joulu kotona – Joulu muualla

  • Vietän mieluiten joulun matkustellen

Voisit syödä vain jälkkäreitä – Voisit syödä vain suolaista

  • molemmat ehdottomasti

Valokuvaisit kaiken – Et voisi käyttää kameraa ollenkaan

  • Kuvaaminen on minulle tärkeää ja kuvaan paljon myös jouluna

Riemukasta viikonloppua kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Rumat jouluvaatteet

Rumat jouluvaatteet

Rumat jouluvaatteet ovat olleet nyt muutamana vuonna tekolistallani, tänä vuonna olisi tarkoitus tehdä jälleen jokin hauska ruma juttu. Mutta saa nähdä miten tässä ehtii, vai ehtiikö yhtään mitään. Toivon, että Käsityöblogien joulukalenteriin saisin jonkin kivan aiheeseen liittyvän asian tehtyä.

Rumat jouluvaatteet

Tänä vuonna oli pakko kysyä hiukan kavereilta, että millainen ruma jouluvaate olisi must tänä vuonna. Ja yksi nousi ylitse muiden ja tätä olen tässä työstänyt pitkin syksyä, millainen olisi aihe, miten toteutan ja toimiiko koko homma mitenkään. Voi olla myös, että jätän näiden rumilusten teon tähän. Töissä olen tekemässä mekkoa, joten ehkä se riittää sitten? Jää nähtäväksi.

Mitä olen jo tehnyt?

  • Ruma tonttuhattu (näitä tulikin parina vuonna tehtyä monta)
  • Ruma joulupaita
  • Rumat joululeggarit
  • Ruma joulupaitamekko

Helpoin tapa tehdä rumia jouluvaatteita on koristella oma vanha vaate vaikka rikkimenneillä joulukoristeilla. Jos on enemmän taitoa, voikin alkaa muokkaamaan vaatteita vähän enemmän tai sitten rakentaa vaate kokonaan uudeksi. Mihinkään näihin vaatteisiin minulla ei ole antaa kaavaa, valitettavasti. Mutta aina kannattaa lähteä siitä, että hyödyntää mitä siellä kaapissa jo on. Niillä pääsee todella pitkälle.

*****

Ruma tonttuhattu

Rumat tonttuhatut ompelee helposti leikkuujätteistä, mitä jää päätöistä. Näihin ei tarvita myöskään kaavaa, riittää oman pään ympärys tai sitten voi käyttää omaa pipoa apuna. Montaa eri tapaa löytyy. Mitä enemmän liittää eri juttuja hattuun, sen parempi siitä tulee. Myös erilaiset rikkinäisen joulukoristeet voi laittaa hattuun. Mahdollisimman överi on parempi.

Ruma joulupaita

Mitä enemmän, sitä parempi. Ja paras paita syntyy niin, että siihen on lisätty kaikkea mitä kaapista löytyy. Ei ole pakko siis tehdä niin kuin minä teen, eli kokonaan uuden näköisen paidan. Riittää, että vanhaan paitaan vain ompelee jotakin mielenkiintoista ja käyttää vanhoja tai rikkinäisiä joulukoristeita siinä hommassa.

Rumat jouluvaatteet

Rumat joululeggarit

Valmistin omat rumat joululeggarit paidan ”mallin” mukaan, nämäkin voi valmistaa ihan vanhoista leggareista, joihin vain kiinnittää jälleen kerran rikkinäisiä koristeita. Ei tarvitse siis alkaa ompelemaan vanhoista kaulaliinoista pöksyjä.

Ruma joulupaitamekko

Tämä oli minun viime vuoden projekti. Kiersin kirppareilta hakemassa rumia joulupaitoja ja tein niistä mekon. Parasta tässä on se, että huomasin vasta kotona, että yhdessä paidassa on vilkkuvat valot. Nyt sen paidan etuosa loistaa suurena miehustassa ja kun valot laittaa päälle, koko nainen vilkkuu. Mekko päällä olen kuin vilkkuva joulukuusi.

Rumat jouluvaatteet

Mitä teen tänä vuonna?

Tähän en osaa vielä ihan vastata, jos ehdin teen jonkin hassun pienen jutun. Jos en ehdi, niin se on sitten niin. Sain juuri näppärästi make nine -haasteen puoleen väliin ja loma-ajalle pitää tehdä pari juttua ja villasukkia lapsille neuloa. Siinä ei juurikaan ehdi mutta sitten tekemään. Mitään materiaalejakaan en ajatellut nyt hetkeen hankkia yhtään mistään. Käytän sitä mitä kaapissa on ja jos ei ole, niin jätetään sen teko sitten toiseen kertaan.

Että voi olla käsityön harrastaminen välillä hankalaa. Paljon olisi tekemistä ja niin vähän aina aikaa. Nyt on kuitenkin se hetki kun voin keskittyä villasukkiin ja toivottavasti ehdin tehdä vähän muutakin sitten siinä sivussa. Yleensä villasukat valmistuu muutamassa päivässä, jos innostuu neulomaan. Mutta näistä jutuista sitten seuraavalla kerralla.

Nyt oikein ihanaa viikonloppua ja tuitui!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter