Hae
VillaNanna

Ole ylpeä kädentaidoistasi ja nauti vaatteistasi

Ole ylpeä kädentaidoistasi ja nauti vaatteistasi

Ole ylpeä kädentaidoistasi ja nauti vaatteistasi, olit sitten pro tai vähemmän pro. Sillä ei ole väliä. Tärkeintä on se, että sinä olet tehnyt sen omin käsin ja sait sen alusta loppuun itse. Tämä on minun sanoma kaikille, jotka löytää kädentaidon ihmeelliseen maailmaan. Aina ei tarvitse tehdä vaatteita, vaan kaikkea muutakin voi valmistaa monin eri menetelmin.

Ole ylpeä kädentaidoistasi ja nauti vaatteistasi

Olen itse nyt aika huonosti tehnyt mitään kädentaitoja. Jos jotain olen tehnyt, niin esimerkkitöitä nuorille. Eipä hirveästi muuta. Suunnitelmia on vaikka miten paljon, mutta toteutus on tällä hetkellä aika nolla. Tätä samaa asiaa olen kiukutellut täällä jo pidempään. Mutta koska olen ommellut ja neulonut vähän, niin olen myös oppinut yhden asian: Olen alkanut nauttia entistä enemmän vaatteistani, joita on kaapissani. Hauska aamuinen leikki, kun sukeltaa kaappiin ja etsii sopivaa vaatetta päälleen. Ja aina löytyy jotakin ihanaa päälle, aina.

Kaikkein eniten olen innoissani itse tehdyistä vaatteista, myös niistä, jotka olen löytänyt kirppareilta. Mikään ei oikeastaan voita sitä fiilistä kun puet itse tehtyä päällesi. Sitä vain katsoo peiliin ja huokaisee, että ei hemmetti, olen tehnyt tämän itse ja tähän meni näin ja näin paljon aikaa ja ämpärillinen kyyneleitä (ei aina mutta välillä). Ja kyllä, saa olla ylpeä lopputuloksesta. Aivan mahti fiilis.

Ole ylpeä kädentaidoistasi ja nauti vaatteistasi

 

 

 

 

Asu

  • Takki: UFF
  • Housut: Kierrätyskeskus, ilmaisosasto
  • Kauluspaita: Pojan vanha
  • Kengät: Uutena ostettu kauan sitten
  • Neule: Itse tehty (Ehkä Modan ohje)

Ole ylpeä kädentaidoistasi ja nauti vaatteistasi

Ihanat vaatteet

Tosiaan tässä olen oppinut nauttimaan ihan jokaisesta vaatteesta, joka tuolla kaapissani on. Ovat ne sitten itse tehtyjä, kirpparilta löytyneitä, miehen tai pojan kaapista napattuja tai omia vanhoja uutena ostettuja. Ihan sama, kunhan jokainen vaate kertoo minulle jotain tarinaa. Kuiskii hiljaa korvaani, luo minulle uuden roolin tai identiteetin. Voin vaihdella tyylejä tai sekoittaa niitä keskenään tai kokeilla erilaisia kokonaisuuksia, joita näen kadulla tai lehdissä. Vaatteiden kanssa leikkiminen on hauskaa ajanvietettä, eikä sen tarvitse olla niin vakavaa.

Vaatteilla on helppo esitellä itsensä muille, omaa identiteettiään, kiinnostuksen kohteita, lempivärejään, luonnetta ja mielialoja. Värit esimerkiksi kielii käyttäjän tunnetiloista. Myös leikkimielisyys on sellainen mikä näkyy kauas pukeutumisessa. Tämä onkin se syy miksi nautin istua terassilla ja seurata ihmisvilinää. Rekisteröin ohikulkevia ja luen heitä. Se on kiinnostavaa.

Ole ylpeä kädentaidoistasi ja nauti vaatteistasi

Mukavaa lauantaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

Kirppislöytö: Keinoturkisliivi

Kirppislöytö: Keinoturkisliivi

’Kirppislöytö: Keinoturkisliivi

Se on tänään aiheena, minun elokuinen löytöni. Eksyin ihan vahingossa Tapiolaan ja tietenkin tuona päivänä oli tehtävä siellä myös kierrettävä ne muutamat kirpparit, jotka sieltä löytyy. Tein yhden löydön ja nyt vihdoin on sellaiset kelit, että voin laittaa tämän löytöni päälle.

Kirppislöytö: Keinoturkisliivi

Muutama viikko sitten oli kiva päivä lähteä kävelylle. Aloin rakentaa asuani liivin ympärille. Halusin ehdottomasti tuon ihanan liivin päälleni kun lähdemme kiertämään asuinaluettamme ympäri. Kaivoin siis kaapistani tutun fleecepusakan ja leggarit, molemmat vaatteet olen aikaa sitten tehnyt itse ja ne sopi hyvin liivin kanssa yhteen. Fleecepusakan alle puin kerroksittain kaksi trikoopaitaa, joista toinen oli poolomallia ja jonka olen myös itse tehnyt.

Asusta tuli aivan ihanan rento ja olikin kiva lähteä kävelylle hivenen koleaan ja tuuliseen ulkoilmaan. Asun kanssa ei tullut vilu, vaikka välillä pysähtelimme ihmettelemään maailman menoa. Fleece nyt ei kauheasti tuulta pitänyt, mutta lämpimänä pysyin silti, vaikka merituuli keinutti välillä vähän liiankin kylmästi. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka lämpötilat ovat vielä aika hyvin plussan puolella, niin kyllä pipoa saisi laittaa jo vähitellen korville.

Syksy tuo haikeutta

Olen kesäihminen ja tunnen eläväni silloin, kun syksy tulee ja maailma värjäytyy ruskaan, lehdet putoavat maahan, minut valtaa haikeus. Haikeus luopumisesta, minun pitää luopua kesästä, kaikki ihanat kesämuistot on siirrettävä muistojen laatikkoon. Kesävaatteet on laitettava pois, ne ihanat kesämekot, joita koko kesän on käyttänyt ovat pois kaapista. Suru valtaa mielen ja joutuu miettimään jo nyt miten kummassa sitä pärjää läpi pitkän ja synkän talven.

Onneksi olen vähän oppinut löytämään hyvääkin syksystä, nimittäin ne kaikki ihanat pehmeät ja lämpimät syysvaatteet, varsinkin neuleet. Niihin on ihana kääriytyä, laittaa elokuva päälle ja ottaa neuletyön kainaloon ja vain olla sisällä lämpimässä, ei tarvitse välttämättä mennä ulos ollenkaan kuin ne kerrat kun pitää koirat ulkoiluttaa. Voisin nukkua läpi talven, kuin karhut. Mutta koska en ole karhu, on vain etsittävä selviytymiskeinot. Kyllä jokainen syksy ja talvi on minulle selviytymistä, en siedä kylmää ollenkaan. Siksi pukeutuminen on minulle tänä aikana erityisen tärkeää, että selviän kevääseen.

Kirppislöytö: Keinoturkisliivi

Rentoa sunnuntaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest