Hae
VillaNanna

Vaatekaappipäiväkirjan lämmin sivu

Vaatekaappipäiväkirjan lämmin sivu

Tänään avataan vaatekaappipäiväkirjan lämmin sivu, nimittäin puin eilen ihanan lämipimän neulemekon, jonka olen neulonut vuosia sitten. On yli 10 vuotta vanha mekko ja toimii edelleen mahdottoman hyvin, vaikka painoakin on tullut paljon lisää. Kengätkin ovat hankittu yli 10 vuotta sitten ja nyt monen vuoden jälkeen kaivoin ne naftaliinista.

Vaatekaappipäiväkirjan lämmin sivu

Jokainen itse neulottu vaatte on minulle monin tavoin arvokas ja niistä on todella vaikea luopua, jos tulee sellainen tilanne, että niistä on pakko luopua. Tämän mekon olin myös laittamassa eteen päin, mutta päätinkin eilen laittaa mekon päälleni ja totesin lopulta, että ei, en laita mekkoa jakoon kuitenkaan, sillä mekko sopi kuin sopikin päälleni. Valitettavasti en enää muista, mistä lehdestä olen ottanut ohjeen tähän, uskoisin, että on jokin vanha Moda, jota ei enää edes julkaista. Mutta en ole ihan varma, sellainen muistikuva on. Jos lehden joskus löydän, niin lisään neuleen tiedot tänne.

Mekko ei ole riemunkirjava, vaan tyylistäni poiketen hyvinkin maltillinen ja klassinen neulemekko. Joka on oikeastaan aika hyväkin asia, kun näin ulkopuolisin silmin katsoo. Mustaa lankaa on aika vaikea neuloa sekä virkata, joten olen hyvin ylpeä siitä, että olen saanut mekon joskus valmiiksi asti. Värejä mekossa on kolme: Musta pääväri, jonka lisäksi löytyy myös harmaata sekä valkoista. Tähän mekkoon on helppo yhdistää mitä tahansa tai sitten mennä päävärillä, joka on musta.

Vaatekaappipäiväkirjan lämmin sivu

Mustaa päästä jalkoihin

Moni onkin jo huomannut, että olen alkanut pukeutua paljon mustiin vaatteisiin. Se ei ole mitenkään ollut tarkoituksen mukaista ja minullahan ei ihan hirveästi ole mustaa oikeasti kaapissa, mutta jotenkin sekin vähä on nyt eniten käytössä, syystä jota en nyt ihan tiedä. Mutta joka tapauksessa, nytkin tässä päivän asussani lähdin liikkeelle mekon pääväristä, joka on musta. Ensimmäisenä kaivoin thermal sukkahousuni, jotka ovat kokonaan mustat, näillä sukkahousuilla pärjää todella hyvin kylämällä kelillä, tällä kertaa tosin ein nyt todellisuudessa niin kylmä ollut, mutta pysyin hyvin lämpimänä.

Jalkaan tosiaan kaivoin vanhat ihanat hapsusaappaani esille. Jouduin ennen käyttöönottoa harjaamaan mokan hyvin mokkaharjalla ja sain näin myös liankin pois. Jostain kummasta sitäkin oli tullut, vaikkei saapikkaita olla käytetty moneen vuoteen. ja lopuksi iskin mustan pipon päähäni, johon olen tehnyt tupsun ihan omin kätösin. En näe järkeä ostaa tupsuja, kun ne voi itsekin tehdä helposti. Toki takki oli myös päällä, mutta siitä nyt ei kuvia otettu. Musta biker -talvitakki.

Vaatekaappipäiväkirjan lämmin sivu Vaatekaappipäiväkirjan lämmin sivu

Mukavaa maanantaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Liivimekko seiskaveikasta

3 x villahame

Voiko tyyli-ideat löytyä omasta kaapista?

Voiko tyyli-ideat löytyä omasta kaapista?

Voiko tyyli-ideat löytyä omasta kaapista? Pohdin tätä asiaa tässä. Monet etsii asuideoita sekä tyyli-ideoita Pinterestistä, minä mukaan lukien, mutta aloin pohtia sitä, että voisinko rakentaa oman ideakuvaston omasta kaapistani. Ja ihan hyvin voin. Mennäänkin heti asiaan ja esittelen millaisen asun rakensin kaappini siällöstä.

Voiko tyyli-ideat löytyä omasta kaapista?

Useasti rakennan asuni ja tyylini jonkun tietyn asian ympärille. Se voi olla paikka, fiilis tai rooli. Kaikkea en kuitenkaan sen valinnan ympärille rakenna, sillä haluan säilyttää myös minua itseäni pukeutumisessa. Siksi pukeutumisessani näkyy suuresti myös elämäntapahihhulin rooli. Ei siis sliipata liikaa. Tästä siis lähdin liikkeelle kun sukelsin kaapin uumeniin. Halusin jotakin söpöä, 80 -lukua ja ripaus modernia ja tietenkin sen lisäksi Krakovan vilinää. Tällä asulla voisin hyvinkin tallustella pitkin Krakovan katuja syyssateessa. Istua Awiw ravintolan pöytään nauttimaan lounasta kiireettömästi, antaa elämän keveyden viedä mennessään. Karistetaas tuo nyt pois mielestä ja jatketaan asun kanssa.

Olen alkusyksystä löytänyt itselleni Fredan UFFista neuleen, joka aiheuttaa minussa pieniä ristiriitaisia ajatuksia. Näistä fiiliksistä huolimatta on paita yksi suosikkini. Ihanan pehmeä ja pörröinen paita, jossa on luonnonvalkoisella pohjalla hassuja harmaita pilkkuja ja sen lisäksi siihen on kirjottu kukkia. Paita on ihanan näyttävä ja helppo yhdistää ihan minkä tahansa vaatteen kanssa. Mutta minäpä käännyin paita kainalossa ympäri kohti housukaappiani ja kaivoin kahdet harmaat housut esille. Halusin ehdottomasti harmaat housut tämän paidan kanssa, sellaiset, jotka sopii hyvin harmaiden pilkkujen kanssa.

Voiko tyyli-ideat löytyä omasta kaapista?

Asu kirpputorilta löydettyä ja itse tehtyä

Pienen pähkäilyn jälkeen halusin ehdottomasti mahdollisimman leveälahkiset housut jalkaani. Näin lopulta valintani osui housuihin, jotka olen ihan itse omin käsin tehnyt muutama vuosi sitten. Housuissa on kaikki se, mistä pidän paljon: Leveät lahkeet ja korkea vyötärö. Kun sain nämä kaksi vaatetta puettua päälleni, alkoi ulkovaatteiden kaivaminen. Jalkaan valikoitui korkeakorkoiset, nauhalliset nupukkikengät ja keinonahkarotsi. Kylmemmälle kelille olisin valinnut jotakin muuta, mutta nyt valitsin näin. Mukaan otin vielä Glob hopen vyölaukun, jonka heitin olalle killumaan.

Nyt oli hyvä hetki lähteä hankkimaan pojalle talvikenkiä, jotka löytyikin lopulta aika helposti ja nopeasti. Sen jälkeen käytiin kahvilla ja poika lähti siitä kovaa vauhtia kavereille ja me jäimme ihmettelemään maailman menoa miehen kanssa, pojan kegät kainalossa. Siinä kun tallusteltiin Kampista ulospäin, satuin näkemään jotakin ihanan kiiltävää Moody Mondayn ikkunasta ja suuntasin suoraan tuon kiiltävän eteen. Tarvitsen siis jotakin näyttävää meidän joulureissulle ja siinähän se jotakin oli, minun edessäni. Upea paljettipaita lähti mukaani ja ei kun kotia kohti.

Voiko tyyli-ideat löytyä omasta kaapista?

Rentoa lauantaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Kahden neuleen tango