villasukat jalassa ja sielu täynnä tarinoita
2
Takaisin kotona, villasukat jalassa ja sielu täynnä tarinoita. Kotiinpaluu ei ole vain fyysinen matka, se on siirtymä sielussa. Matkalla olin kuin simpukka, joka oli vähän auki, vähän eksyksissä, mutta nyt, nyt sulkeudun rauhaan. Ja kaikki alkoi siitä hetkestä, kun aurinko laski.
villasukat jalassa ja sielu täynnä tarinoita
Koti. Se tuoksuu omalta, vaikka on ollut hetken poissa. Siellä kengät löytävät tiensä eteisen kulmaan, villasukat solahtavat jalkaan kuin vanhat ystävät ja kahvinkeitin tervehtii kotoisalla hyrinällään. Palasin juuri matkalta, reissulta, joka jätti jalanjälkiä sydämeen, mutta teki samalla tilaa sille kaikkein tärkeimmälle: kodin syleilylle. Voi että, miten hyvältä tuntui avata tuttu ovi. Hetken jo mietin, oliko aika pysähtynyt täällä. Kuin kukaan ei olisi liikkunutkaan. Mutta sitten huomasin: pieni hämähäkinseitti ikkunan nurkassa, postipino pöydällä ja laventeli parvekkeella riutuneena.
Koti oli odottanut minua, vähän sameasilmäisenä, vähän loukkaantuneena, mutta kuitenkin uskollisesti. Istuin sängylle ja huokaisin. Tiedätkö sen huokauksen, joka lähtee varpaista ja nousee solisluihin asti? Se on kotiinpaluun huokaus. Ei siksi, että matka olisi ollut huono. Vaan siksi, että koti, se on turvasatama, jonka huomaa vasta, kun on ollut siitä hetken irti.
Asu kuin matkan metafora
Tässä hetkessä, kotona, en voisi olla tyytyväisempi valitsemaani asuun. Matkalta palatessa ei kaipaa mitään kiristävää tai kimaltelevaa. Haluan pehmeitä linjoja ja muistoja, jotka tuntuvat iholla.
- Ylläni on Luhdan vanha takki, jonka löysin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Kyllä, kuulit oikein, ilmaisosasto. Siellä se roikkui kuin unohdettu aarre, ja nyt se on uskollinen reissukumppanini sateessa, tuulessa ja lentokenttien kylmyydessä. Se takki on nähnyt enemmän kuin moni ihminen, ja silti se jaksaa suojata.
- Mekkoni on UFFilta, vähän kulahtanut, mutta juuri sopivan leikkisä. Sellainen, jonka helma hulmahtaa kevyesti, kun askeleet käyvät raskaiksi. Se muistuttaa minua siitä, että kauneus ei ole uutta, vaan tarinallista.
- Ja kengät? Ne ovat Crocsit. Kyllä, ne kamalat ja ihanat, ergonomiset ja esteettisesti kyseenalaiset kumikengät, joita voi rakastaa vain täysillä tai ei ollenkaan. Ne olivat pelastukseni, kun matkalaukun vetoketju hajosi, juna oli myöhässä ja kantapäät huusivat hoosiannaa. Kotona ne odottivat eteisen nurkassa kuin vanhat rakastajat, vähän kuluneet, mutta yhä täydelliset.
Koti on tunne, ei rakennus
Matkalla kohtaa monia ihmisiä, maisemia, hetkiä. Mutta koti on tunne, joka kulkee mukana. Se on se hiljainen kaipuu tuttuihin nurkkiin, kahvikupin lämpöön ja siihen tapaan, miten valo lankeaa juuri oikeassa kulmassa keittiönpöydälle aamulla. Paluumatkalla satoi. Sellainen hiljainen, tasainen sade, joka ei huuda, mutta kertoo, että nyt on aika pysähtyä. Se kasteli takin hartiat ja sai silmät kostumaan, osin säästä, osin liikutuksesta. Kotiin paluu on kuin sulkisi luvun kirjasta. Se ei tarkoita, että tarina päättyy, mutta se kääntää sivua. Koti kertoo: olet taas täällä. Saat hengittää, saat levätä. Ja ehkä pian jo haaveilla seuraavasta matkasta.
Yksi askel kerrallaan takaisin omaan rytmiin. Kotiovella pysähdyin. Mietin, keitä kaikkia olin matkalla kohdannut. Mitä olin jättänyt taakseni, mitä tuonut mukanani. Tiedätkö sen tunteen, kun käsi painaa ovenkahvaa ja ilmassa on hetken hiljaisuus? Siinä kohtaa kaikki muuttuu. Olet vielä matkustaja, mutta kun avaat oven, sinusta tulee taas sinä. Koti ei kysy, missä olet ollut. Se kysyy, kuinka voit. Se antaa sinun pudottaa laukun eteiseen ja istua alas. Se tarjoaa hiljaisuuden, joka ei ole tyhjää, vaan täyttä läsnäoloa. Se antaa luvan olla. Koti on se paikka, jossa kyyneleet saa päästää ilman selityksiä, ja jossa nauru kantaa keittiön kautta olohuoneeseen.
Kotiinpaluu on rituaali. Se alkaa auringonlaskusta ja päättyy villasukkiin. Se ei tapahdu yhdellä ovenavauksella, vaan pieninä hetkinä: kun laitat veden kiehumaan, kun haet postit, kun levität mekon tuolille ja ajattelet “tässä minä taas olen”. Ja ehkä juuri siksi kotiinpaluu on niin pyhä. Se ei vaadi juhlia, mutta se ansaitsee ne.
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
VillaNanna ja Nihtisillan Aarteet
VillaNannan vintage-seikkailu ilmaispisteellä nimeltään, VillaNanna ja Nihtisillan Aarteet.
Aina kun maailma tuntuu vähän liialta, on hyvä lähteä pienelle seikkailulle. Ei tarvitse passia eikä matkalaukkua, vain hiukan mielikuvitusta ja tyhjä kangaskassi. Tällä kertaa tie vei minut Espoon Nihtisillan Kierrätyskeskuksen ilmaispisteelle. Siellä, jossain muovikorien ja lankakerien välissä, odotti minua aarrekartta ilman karttaa. Ja minä, kuin VillaNanna kohtaisi Indiana Jonesin, olin valmis tutkimaan!
VillaNanna ja Nihtisillan Aarteet
Seikkailu Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolle on aina pieni seikkailu, koskaan ei tiedä mitä sieltä löytyy, välillä ei löydy mitään ja välillä joutuu niska limassa kantamaan tavaraa. Tällä kertaa löydöt olivat hyvin maltillisia.
Tuulen tuivertama huivi ja ajattomuuden kutsu
- Ensimmäisenä silmiini osui pehmeä, hieman kulahtanut huivi. Se oli sellainen, jonka voisi nähdä vanhassa ranskalaisessa elokuvassa tuulen hulmuttaessa naispäähenkilön hiuksia. En voinut olla kietaisematta sitä kaulaani heti, aivan kuin se olisi valinnut minut. Ja ehkä se valitsi. Se huokui matkoja, tarinoita, junia, jotka eivät enää kulje.
Neule, joka tietää syksyistä kaiken
- Toisena koriin sujahti paksu, hiekanvärinen neule pitsinyörityksellä. Se on juuri sellainen, johon kääriytyy, kun sade ropisee ikkunaan ja keittiöstä tuoksuu kaneli. Vähän laatikkomainen leikkaus ja runsaat hihat tekevät siitä samaan aikaan romanttisen ja käytännöllisen, VillaNanna-sateenvarjojen perikuva. Tässä neuleessa voisi kirjoittaa romaania tai rakentaa puumajan, tai molempia.
*****
Kukallinen kauluspaita, pieni paluu unelmiin
- Kuin keidas kuivan kauden jälkeen: valkoinen kauluspaita, jonka kauluksessa ja hihansuissa kukkii sinisiä kukkia. Kevyesti läpikuultava, ilmava, täydellinen yhdistelmä puuvillaa ja fantasiaa. Näen jo mielessäni, miten yhdistän sen farkkuhameeseen ja punaan huuliin. Tiedättehän, sellainen päivä, jolloin haluaa olla vähän runollinen, vähän kapinallinen.
Kolme kravattia ja tarina jokaisessa solmussa
- Joskus parhaat aarteet ovat pieniä ja huomaamattomia. Löysin kolme kravattia: syvänpunaisen, tummansinisen keltaisin pilkuin ja beigen, jossa punaisia kuvioita. Ne näyttivät siltä kuin olisivat kuuluneet eri aikakausilta, eri tarinoista. Ehkä ne ovatkin, ehkä yksi niistä on nähnyt häät, toinen hautajaiset ja kolmas juhlalounaan, jossa päätettiin jotakin suurta.
- Näen jo sieluni silmin, miten käytän niitä hiuspantoina, vyönä tai kaulaan solmittuna, modernin seikkailijan tyyliin. Tai ehkä ompelen ne kiinni takin hihaan tai kauluksen reunaan, annan niille uuden elämän jossain, missä yksityiskohdat ratkaisevat.
Jakku kuin 60-luvun elokuvasta
- Viimeinen löytö oli lyhyt, napakka, vaaleanharmaa jakku. Se huokuu 60-lukua, kuin olisi karannut Jean Sebergin vaatekaapista. Täydellinen vaikka sinisten farkkujen tai kukkamekon kanssa. Sellainen, joka tekee ihan tavallisesta tiistaista vähän paremman.
Miksi ilmaispisteet ovat kuin muinaiset temppelit?
Ehkä se on se arvaamattomuus. Se, ettei koskaan tiedä mitä löytää, ja ettei mikään maksa mitään. Seikkailu, joka ei tarvitse muuta kuin avoimen mielen ja pari tyhjää käsivartta. Kierrätyskeskuksen ilmaispiste ei ole vain hylly ja laatikko, se on muistojen metsä, unelmien aarrearkku, VillaNannan oma rauniotemppeli.
Inspiraatio kierrätyksestä, ja elämästä
Tällaiset retket muistuttavat, että kauneus löytyy usein sieltä, missä sitä ei ensin näe. Jokainen ryppy kauluspaidassa kertoo tarinan. Jokainen nyöri neuleessa solmii minut kiinni johonkin pidempään jatkumoon. Ja kun vetäisen jakun päälleni tai kiepautan huivin kaulaan, en ole enää vain minä, olen osa jotain, joka jatkuu.
Kierrätys ei ole vain ekologinen valinta, se on myös poeettinen. Ja niissä hetkissä, kun löydän jonkin, mitä en tiennyt etsiväni, tunnen olevani oikeassa paikassa. Vähän kuin Indiana Jones, mutta helmet ja huivi kaulassa.
Mukavaa päivää!
Seuraa minua: