Hae
VillaNanna

Vahinko ilmaisosastolta

Vahinko ilmaisosastolta

Vahinko tapahtuu ilmaisosastolla nappaan mukaani joskus vääriä asioita. Tämä oli sellainen kerta, kun en huomannut, että nappasin mukaani äitiyspaidan, en huomannut sitä edes silloin kun ripustin paidan kuivumaan. Mutta huomasin sen sitten kun paita piti laittaa kaappiin. Huokaisin syvään ja ryhdyin hommiin.

Vahinko ilmaisosastolta

En siis ole mitenkään päin raskaana, onneksi. Joten jos meinaan paitaa käyttää on minun se tuunattava jotenkin. Halusin säilyttää kuitenkin paidan rentouden ja löysyyden. Mutta minulla ei ollut myöskään aikaa alkaa tehdä isoja muutoksia. Joten otin sakset käteen ja aloin ensimmäisenä leikellä paitaa. Lupaan, että tässä työssä ommellaan vain kerran ompelukoneella.

Tarvikkeet:

  • Äitiyspaita
  • Sakset
  • Saumuri

Tee näin:

  • leikkaa paita heti vatsarypytysten päältä.
  • Leikkaa myös resori irti heti rypytyksen alta
  • Kiinnitä resori paidan helmaan nuppineuloin
  • Ompele resori saumurilla kiinni helmaan

Näin uusi paita. Paidasta jää jäljelle pieni kankaanpala, rypytysosan voi leikata auki ( leikkaa vain sauman auki) ja tekee jämistä vaikka söpön hiusdonitsin tai sitten hiuspannan. Itse tein hiuspannan. Kaikki materiaali kannattaa siis hyödyntää.

Vahinko ilmaisosastolta

Asu ilmaisosastolta

Ilmaisosastolta ei tosiaan aina löydy kaikkea kivaa, jota voi ottaa niin vain käyttöön. Joskus on tuunattava tai sitten tehtävä jotakin ihan muuta. Joukossa on rikkinäisiä ja tahraisia vaatteita, joten tarkka pitää olla kun kaivelee laatikoita. Mutta välillä käy tuuri, että vaatteet on sellaisenaan käyttökelpoisia ja niille ei välttämättä tarvitse tehdä yhtään mitään.

Yhdistin tuunatun paitani farkkuihin, jotka olen löytänyt myöskin ilmaisosastolta tuossa talvella. Yleensä ilmaisosastolle tuodaan aina kauden jälkeen viime kauden vaatteita. Eli talvella on paljon kevään ja kesän vaatteita ja kesällä taas syksyn ja talven. Tokikaan aina ei näin ole, vaan joukossa on aika sekaisin kaikkea. Mutta jos jotakin tiettyä etsii, niin tämä on se sykli joka siellä näkyy.

Housut siis laitoin tämän paidan kanssa päälleni ja jalkaan sujautin söpöt balleriinat. Nätin punaiset, joissa on valkoisia pilkkuja. Kengät on kankaiset ja näyttäisivät olevan tällä hetkellä pesua vailla. Kengät on ostettu vuosia sitten Fidasta. Balleriinat ovat ihanan kevyitä kenkiä ja näitähän minulta löytyy myös aika monet parit ja erilaisia söpöyksiä.

Mukavaa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Kaksi huivia = Yksi huivi

Korjausompelu – Laukun sanka

Kenkien uusi ilme

 

Puuvillashortsit kesäksi

Puuvillashortsit kesäksi

Kesäksi puuvillashortsit, todellakin. Hyvä laatuista puuvillaa, niin pehmeää ja kestävää. Myös näiden shortsien materiaalina olen käyttänyt leikkuupalvelun paketeissa olleita paloja. Molemmissa paketeissa oli miesten isokokoiset paidat. Kumpiakaan meillä ei kukaan käytä, joten leikkasin niistä itselleni shortsit.

Puuvillashortsit kesäksi

Tällä kertaa en juuri miettinyt mitä näistä paloista tekisi, tiesin heti, että haluan nimenomaan shortsit. Niitä olen paljon kaivannut kesäisin. Vaikka kaapista löytyykin moneen lähtöön shortseja, niin ei ole yksiäkään sellaisia, jotka olisivat ns. rennot. Nyt niitä on kahdet ja ne riittää toistaiseksi. Kaava löytyi helposti Burda 5/2016 lehdestä, malli on 102. Malli on merkattu kahdella pörpyrällä, joka tarkoittaa sitä, että malli vaatii hieman jo kokemusta sekä aikaa. Eivät siis valmistu niin vain. Mallissa on sivuvetoketju, vyötärökaitale sekä sivutaskut. Ne lisäävät siis haastetta. Minulle siis tällainen työ on painajainen, sillä en tykkää ommella vetoketjua, en vyötärökaitaletta ja vielä vähiten taskuja. Kaikkein inhottavin osuus on napinläven ja napin ompelu. Eli kaikki meikäläisen kauhut samassa paketissa.

Olen tänä keväänä kuitenkin jostain kumman syystä innostunut ompelemaan taskuja ja niitähän nyt löytyy lähes kaikista mekoistakin, joita olen nyt kesäksi ommellut, useimmissa housuissakin. Mikä kumma minuun on mahtanut mennä? Pää tosiaan seonnut lopullisesti… Mutta taskut ovat tarpeelliset, niissä voi hyvin roikottaa käsiä, kun ei jaksa enää pitää niitä nätisti tuossa kyljissä. 

Näihin shortseihin silitin myös tukikankaat vyötärönauhalle, en leikannut tukikankaita mistään uudesta kankaasta, vaan hyödynsin jo valmiiksi leikattuja. Onneksi paitojen napituslistaan silitetään aina tukikangas, niin nyt oli materiaalia hyvin josta leikata tarpeeseen. Napit ja vetoketjut olivat ainoat osat mitä ei tuossa valmispaketissa ole, jotka pitää ottaa omasta varastosta tai ostaa. Oma varasto pelasti tällä kertaakin ostosreissulta.

Sininen asu

  • Ompelumateriaalit: Kierrätyskeskus
  • Neule: Kierrätyskeskus ilmaisosasto
  • Lenkkarit: Oman pojan vanhat, jotka on ostettu aikanaan käytettynä Patina second handista (Tikkurilassa)

Puuvillashortsit kesäksi

Miksi en ompele leikattuja osia vaatteeksi?

Otsikon mukainen kysymys minulle tehtiin tuossa lakon aikana kun julkaisin kuvia lakkohameestani, jonka ompelin tällaisten valmispakettien materiaaleista. Linkki alhaalla. Jäin miettimään sitä, että miksi ihmeessä pitäisi valmistaa juuri se tuote, joka tuossa paketissa on valmiiksi leikattuna, jos sellaista ei missään tule koskaan milloinkaan käyttämään? Minulla tarve oli saada Puuvillashortsit kesäksi ja ne sitten tietenkin tein ja kierrätysmateriaalista.

Lakkohame

On siis aika itsestään selvää, että tällaiset palat, joita itse ei käytä tekee joksikin ihan muuksi. Käyttämättömät osat on tallella ja niistä olen tekemässä jotakin ihan muuta, mutta sen näette sitten myöhemmin, että mitä niistä jämistä ikinä tulee. Mutta, tosiaan teen näistä paketeista sellaista mitä itse käytän, toki voisin ommella valmiiksi ja myydä kirpparilla, mutta jos en nytkään myy mitään kirpparilla, niin tuskin näitäkään. Vähän sama kuin minua on kritisoitu vaatteiden tuunaamisesta, että miksi pilaan hyvät vaatteet rikkomalla ne. Noh, koska haluan hyödyntää ne omat vaatteet loppuun asti. Siksi minä ne revin rikki, jotta voin tehdä itselleni sopivaa vaatetta.

Jos et tiedä mikä on tämä leikkuupalvelun paketti niin se on, paketti jonka pystyi aikanaan tilamaan esimerkiksi eri naistenlehdistä. Paketissa oli valmiiksi leikattuna vaate, jonka itse vain ompeli. Joillekin kynnyskysymys ompelussa on juuri kaavojen piirtäminen sekä vaatteen leikkaaminen. 

Puuvillashortsit kesäksi

Punainen asu

  • Ompelumateriaalit: Kierrätyskeskus
  • Itse neulottu puuvillatoppi: Kierrätyskeskus, ilmaisosasto
  • Lenkkarit: Oman pojan vanhat, jotka on ostettu aikanaan käytettynä Patina second handista (Tikkurilassa)

Mukavaa lauantaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest