Miksi rakastan asua Helsingin Manhattanilla
2
Minulta useasti kysytään miksi rakastan asua Helsingin Manhattanilla? Vastaan siihen aina, että meri on sydämeni laulu ja meren äärellä minä vahvistun. Täällä on kaikki lähellä ja pääsee helposti niin luontoon kuin kaupungin ytimeen tai olla vain tässä.
Miksi rakastan asua Helsingin Manhattanilla
Kuvittele aamu, jolloin kahvi höyryää kädessäsi, ja meri, tuo alati vaihtuva, joskus lempeä, joskus armoton, tervehtii sinua kuin vanha rakas. Tervetuloa Helsingin Manhattanille, eli rakastettuun Jätkäsaareen, kaupunkiin kaupungin sisällä, missä merituuli silittää hiuksia ja betonin syleily tuntuu lämpimältä. Minä rakastan tätä paikkaa niin, että sattuu.
Meri, tuo tuulinen rakastaja
Meri ei ole täällä vain maisema. Se on läsnä jokaisessa henkäyksessä, jokaisessa hetkessä. Kun avaan parvekkeen oven, ei minua vastaan tule vain ulkoilma, minua vastaan tulee maailma. Tuuli pyörähtää sisään kuin vanha ystävä, tuoden mukanaan suolan, kosteuden ja toivon. Joskus se riehuu, karjuu, lyö ikkunoita. Ja silti, tai ehkä juuri siksi, minä rakastan sitä. Meri on rehellinen. Se ei koskaan teeskentele.
Kaupunkiluonto, joka hengittää
Täällä, Helsingin Manhattanilla, luonto ei ole jotain, jota katsellaan kaukaa. Se on osa arkea. Yhtenä hetkenä kävelet design-kahvilasta, seuraavana seisot rantakallioilla ja katsot horisonttiin, jossa laivat lipuvat kuin hitaat haaveet. Lokit nauravat, ja minä hymyilen. He tietävät jotakin, mitä me muut vasta opettelemme: vapaus ei ole paikka, se on tunne.
Ankaruus tekee kodista kodin. Jätkäsaaren talot seisovat jylhinä kuin luotettavat ystävät. Ne ovat nähneet myrskyt, kestäneet ne, aivan kuten minä. Ankaruus ei pelota täällä. Se kasvattaa. Ja kun aurinko viimein murtautuu pilvien läpi ja kylvettää koko saaren kultaisessa valossa, sydän pakahtuu. Tämä on minun paikkani. Tämä on koti.
Rakkaus, joka ei pyydä anteeksi
Rakastan tätä kaupunginosaa liian suuresti, liian julkisesti, aivan kuten runossa ei saisi rakastaa. Mutta minä rakastan silti. Täällä saan olla oma itseni, villinä, tuulisena, suolaisena kuin meri itse. Täällä olen elossa. Kun ilta laskee ja Helsingin Manhattan syttyy valoon, minä huokaan. Kaikki on tässä. Ei tarvitse lähteä mihinkään. Olen tullut perille.
Rakkaudella, Melissa
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Aamulenkillä kotikulmilla – Söpön kanssa Jätkäsaaren rannassa
Aamulenkillä kotikulmilla – Söpön kanssa Jätkäsaaren rannassa
Aamulenkillä kotikulmilla – Söpön kanssa Jätkäsaaren rannassa. Aamu Jätkäsaaressa alkoi muutama viikko sitten erityisen lempeästi. Aurinko kurkisti pilviverhon takaa ja meri näytti olevan yhtä rauhallinen kuin mieli. Meidän tiibetinspanieli Söpö herätteli minut lempeästi tassullaan, ihan kuin hän olisi tiennyt, että nyt on täydellinen hetki lähteä aamulenkille.
Aamulenkillä kotikulmilla – Söpön kanssa Jätkäsaaren rannassa.
Asumme aivan meren äärellä, ja yksi lempparireiteistämme kulkee Jätkäsaaren rantaa pitkin. Siinä on jotakin maagista – sekoitus merituulta, modernin kaupunginosan sykettä ja luonnon rauhaa. Kaupungin äänet hiljenevät ja meren liike ottaa vallan. Tällä kertaa pysähdyimme tutulle laiturille, siihen, missä voi istua hetkeksi alas ja katsella veden peilaamaa taivasta. Tänä aamuna pilvet väistyivät juuri sopivasti, jättäen sinisen aukon keskelle harmaata- kuin taivas olisi hymyillyt meille. Laitureilla on vielä hiljaista, ja vesi peilaa taivaan sinisenä hetkenä, jolloin pilvet tekevät taivaalle oman taideteoksensa.
Kiedoin päälleni lämpimän valkoisen takin ja vedin pipon korville. Söpö hypähti syliini rantapenkillä, ja siinä me istuimme hetken hiljaa. Hän katseli merta vakavana ja viisaana, kuten hänellä on tapana. Pienessä koirassa on yllättävän paljon elämänfilosofiaa, hän tietää, että juuri nämä pienet pysähdykset tekevät päivästä merkityksellisen.
Takin alle puin itse tehtyä. Poolopaita on tehty itse ja farkkuhaalarit on tuunattu vanhoista farkuista. Nämä päällä fiilis nousee korkealle.
Jätkäsaari – Helsingin Manhattan
Jätkäsaari on meille paljon enemmän kuin kaupunginosa – se on koti. On uskomatonta, kuinka läheltä voi löytyä näin kauniita näkymiä ja hiljaisia hetkiä. Täällä meri tuo jatkuvuutta ja muistuttaa, että elämä virtaa eteenpäin omalla painollaan. Jätkäsaaren rannassa on jotakin, mikä pysäyttää kiireen. Täällä arki ja lepo kulkevat käsi kädessä. Ja kun tällaisen hetken saa jakaa rakkaan karvakaverin kanssa, ei oikeastaan kaipaa mitään muuta.
Söpö on mitä parhain lenkkikaveri. Hän ei kiirehdi, vaan pysähtyy tutkimaan ja ihmettelemään. Hänen kanssaan opin pysähtymisen taidon joka aamu uudelleen. Ja juuri siksi nämä hetket tuntuvat niin merkityksellisiltä, ne ovat pieniä palasia suuresta onnesta. Tällaiset aamut ovat muistutus siitä, miksi rakastamme näitä kotikulmia ja miksi Söpö on elämäni paras lenkkikaveri.
Nautinnollista pääsiäistä kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: