Hae
VillaNanna

Porkkanan naattiletut

Olen päättänyt jatkaa näiden naattien ja muiden kasvisten osien reseptien jakoa, jotta mahdollisimman monet pääsevät näkemään mitä kaikkea näistä vihreistä ihanista osista voi oikeasti tehdä. Porkkanan naatit eivät vain maistu hyvälle vaan ne sisältää myös K-vitamiinia, kaliumia sekä klorofylliä. Kannattaa siis tutustua naattien maailmaan ja kokeilla erilaisia reseptejä myös näistä herkuista. Koska meillä syödään paljon porkkanaa, niin naattejakin tulee useasti mukana, yritän ostaa aina naatillisia kaikkein mieluiten. Porkkanan naateista saa tehtyä vaikka mitä herkullista ja nyt esittelenkin yhden reseptin lisää aikaisemman peston lisäksi. Lupaan syksyn aikana antaa lisää erilaisia reseptejä, jotta sitä hävikkiä saataisiin yhdessä pinemmäksi ja uusia ideoita ruokapöytään.
Naattireseptit

Eilen päätin tehdä naattilettuja, jotka on erittäin helppo valmistaa, aikaa vievää puuhaa tosin mutta erittäin helppoa. Täytin letut sienimuhennoksella, jonka resepti on muunnos aikaisemmasta sienikastikereseptistä. Vähän salaattia viereen ja herkku on valmis. Lettujen kanssa voi toki syödä muutakin sienikastike ei ole pakollinen. Meillä kun kaikki muut tykkää sienistä, paitsi tuo vanhempi poika, niin tulee aika useasti kuitenkin tehtyä sienistä juttuja. Poika syö kuitenkin sieniherkut kiltisti vaikka eivät hänen lemppareita olekkaan. Letut voidaan nauttia myös voissa paistettujen perunoiden ja mustaherukkahillon tai karpalohillon kanssa. Miehen lempi tapa syödä näitä lettuja. Siksi vinkki.

Huom! 
Kun käsittelet sieniä, älä pese niitä vaan putsaa harjalla. 

Koska olen innostunut tekemään hyvin yksinkertaisista raaka-aineista ruokia mahdollisimman helpoilla resepteillä, niin ei ole yllätys, että kaivelin muistoistani isoäitini paahdetut kaurahiutaleet ja siitä saa helposti salonkikelpoisen jälkiruoan. Isoäitini teki paahdettuja kaurahiutaleita lapsuudessani aina välillä ja moniin jälkkäreihin tulee näitä muutoinkin mutta itse tykkään syödä tätä herkkua ihan näin yksinkertaisella reseptillä.



Sunnuntain ”mitä kaapista löytyy” herkkua – Porkkanan naateista pestoa

Meillä on sunnuntaisin aina ”mitä kaapista löytyy” -päivä, silloin syödään jämiä tai tehdään jämistä ruokaa tai sitten tyhjennetään kaapit pöydälle ja katsotaan mitä niistä saa. Nyt olikin niin harvinainen sunnuntai, että kaapissa oli vaikka mitä mistä tehdä todella herkullinen päivällinen.
Meillä ei ole koskaan tarkkaa suunnitelmaa kun menemme kauppaan, vaan ostetaan perustarvikkeita ja sitten mitä mieli tekee. Niistä sitten tehdään monta viikkoa kaikenlaisia juttuja. Tämä on meille kaikkein parhain tapa, suunnitelmallisuudessa on käynyt aina niin, että ruokaa on mennyt roskiin, kun kukaan ei halua syödä lopultaan niitä.

Itse aina odotan näitä sunnuntain hetkiä, tällaiset jutut stimuloi hyvin mielikuvitusta ja tulee löydöttettyä mahtavia reseptejä kun surffailee netissä tai selailee omia kirjojaan. Vielä kivempaa on silloin kun elintarvikkeitä on näin paljon, että niistä voi tehdä ihan mitä tahansa.

Näin upeilla säillä ei juuri mieli tee syödä siihen kuumimpaan aikaan ja raskas syöminen siirtyy myöhään iltaan, meillä ainakin. Silti päivällä kannattaa yrittää syödä mahdollisimman useasti ja pieniä annoksia. Kuumille ilmoille sopii hyvin juuri erilaiset keitot kuten sosekeitot, sienikeitot, sipulikeitot ja tomaattikeitot. Useimpia voi syödä myös kylmänä, joka on vain hyvä asia. Salaatit ja toastit sopivat myös hyvin hellepäivän syömisiksi. Meillä tehdään pakkaseen herkullisia välipalajäätelöitä myös. Resepti löytyy täältä. Nämä ovat hyvä vaihtoehto tavalliselle jäätelölle.

Mitä kaapista löytyi:

Porkkanoita naatteineen
muutama peruna
lanttu
persiljaa
voitaikinalevyjä
pinjansiemeniä
parmesaania
turkkilaista jogurttia
kuohukermaa
maustettua rahkaa
hiukan mansikoita ja pensasmustikoita
kauraryynejä
sitruuna
Ei mennyt pitkään kun keksittiin mitä kaikkea näistä aineksista saa tehtyä. Ja hei, porkkanan naatteja ei kannata heittää pois koskaan, niistä saa tehtyä vaikka mitä hyvää, laittaa sellaisenaan vaikka salaattiin tai tehdä pestoa, niin kuin me tehtiin. Naateista tulee tänne myöhemmin lisää resptejä. Ennen sitä kannattaa käydä selailemassa hävikkiruokavinkkejä täällä minun sivustolta, joko klikkaamalla tästä tai bannerin alapuolella olevasta laatikosta. Vinkkejä on sitten ihan kaikenlaisia mitä ikinä keksitäänkään. Joukossa myös näitä vinkkejä mitä tehdä vaikka naateista tai muista jämistä mitä kaapissa on. Ja aina kannattaa googletella ja selailla reseptejä ja vaikka ei löytäisi sopivaa ohjetta, niin aina voi testailla reseptejä omilla aineilla.

Sunnuntain menuu
juuressosekeitto
porkkana naattipesto
kaurarieskat
kuningatar viinerit

Suosittelen todella kokeilemaan tuota naattipestoa, sitä voi käyttää tavallisen peston tapaan. Pinjan siemenet voi myös korvata pähkinöillä tai kokeilla vaikka auringonkukansiemeniä. Öljykin voi olla jotain muuta kuin oliiviöljyä. Ei muuta kuin kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja. Nautinnollisia ruokahetkiä teille kaikille!