Hae
VillaNanna

Uudet farkut vanhoista farkuista

Uudet farkut vanhoista farkuista

Jälleen uudet farkut vanhoista farkuista. Muuton aikana löysin kaapista aika monet liian pienet farkut ja olen vähitellen tehnyt niistä sopivampia. Nämä vaaleahkot Levikset muokattiin tällä kertaa hiukan toisella tavoin. Aikaisemmin olen paljon suurentanut housuja sivusaumastaan mutta nyt päätin tehdä toisin ja suurensinkin pienin kiiloin vyötröstä ja ompelin toisten farkkujen sisäsauman Levisten sisäsaumaan. Tuli muuten aivan ihanat ja ihan lempparit.

Uudet farkut vanhoista farkuista

Tällä hetkellä farkkuja on aika valtava määrä, jotka pitäisi muokata joksikin. Osa farkuista on sen verran ihania, etten halua niitä pois kaapista, joten niitä on muokattava, jotta voin ottaa ne käyttöön takaisin. Nämä Levikset, jotka muokkasin, ovat aivan ihanan väriset, olen ostanut ne UFFista muutama vuosi sitten. Ehdin hetken näitä käyttääkin, mutta sitten tuli painoa taas sen verran, että ne jäivät kaappiin. Näiden farkkujen ongelma on myös se, että ovat matalavyötäröiset, ja en niin välitä niistä. Kaapista löytyi toiset vaaleahkot farkut, jotka eivät sellaisenaan minulle istu, ne on löytyneet vuosia sitten Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta ja päätin nämä kaksi farkkua yhdistää, sillä kontrasti näiden välillä on hyvin pieni.

Purin ensin muokattavien farkkujen lahkeiden päärmeet sekä sisäsauman. Leikkasin toisista farkuista sisälahkeet kiilamaisesti  ja kiinnitin ne muokattaviin farkkuihin. Tämän jälkeen purin hiukan vyötärökaitaletta ja tein toisista farkuista pienen lisäyksen vyötäröön. Ilmeisesti muutama sentti liikaa, sillä farkut ovat hiuka liian isot. Koska halusin korkeamman vyötärön, niin ompelin vielä ylimääräisen vyötärökaitaleen toisen vyötärökaitaleen yläpuolelle. Tuli tosi kivat farkut ja ovat muuten hyvät jalassa ja ihan lempparit.

Uudet farkut vanhoista farkuista

Ihana UFF löytö

Hetki sitten esittelin UFF löytöni, joita tein Tasarahapäiviltä. Ja nyt esittelen sen neuleen, joka on löydöistäni se helmi. Rakastuin nimittäin tähän neuleeseen jo UFFissa, ennen kuin sitä edes sovitin päälleni. Ja kun laitoin neuleen päälle, niin tiesin saman tien, että tämä on minun voimavaatteeni. Tässä on kaikki se mistä pidän. Joku on neulonut paidan omin pikku kätösin, tässä on mielenkiintoisia kohtia, kuten nyörit pääntiellä ja niillä voi säädellä paidan pääntientä suuremmaksi ja pienemmäksi. Myös olkapäillä on nyöritykset, jolla rypytetään olkalinjaa. Tulee niin mielenkiintoinen efekti.

Ja sitten tämä väri. Olen aikanaan käyttänyt paljon lohenpunaista sekä korallia. Minusta tämä väri on enemmän lohenpunainen kuitenkin. Ihan hirveästi kun noissa kahdessa ei ole sävyeroa. Tämä kevään väri sopii todella hyvin keväälle ja tuo kyllä aivan mahtava fiiliksen. Täytyy sanoa, että tuli ihailtua paitaa ja housuja koko reissun ajan peileistä, joita tuli vastaan. Ah, miten voikaan tykätä näin paljon omista vaatteistaan.

Uudet farkut vanhoista farkuista Uudet farkut vanhoista farkuista Uudet farkut vanhoista farkuista

Aurinkoista lauantaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Tasarahapäivät -löydöt

Liian pienet farkut sopiviksi

Farkkuhameella mennään

Farkkuhameella mennään

Jälleen kerran farkkuhameella mennään ja lujaa, myös tämä farkkuhame on tehty vanhoista farkuista ja farkut löytyi ylijäämälaatikosta. Alunperin oli tarkoitus tehdä näistä farkuista jotakin ihan muuta, mutta hameeksi ne sitten kuitenkin muuttui matkan varrella. Nyt kaapissa onkin aika mittava skaala erilaisia farkkuhameita, että nyt voisikin pitää pientä taukoa näiden tekemisessä.

Farkkuhameella mennään

Farkut on alunperin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta löytyneet ja siitäkin on aikaa monta monta vuotta. Olen pitkään miettinyt, että mitähän ihmettä näistä tekisi. Toisesta lahkeesta olen jo ilmeisesti jotakin tehnyt, sillä toisesta lahkeesta on leikattu pala pois. Se tosin ei haitannut mitään, sillä farkut olivat joka tavalla suuret. Niitä siis pienennettiin sekä lyhennettiin aika reilusti, että hameesta tuli mahdollisimman tykäistuva.

Tällä kertaa muotoilin takakappaleen ihan saumalla niin, että poistin koko takakaaren ja sain näin hameesta enemmän istuvan. Etuosan kaaren laitoin tuttuun tapaan päällekkäin. Ompelin farkkujen läppätaskut takaisin hameeseen ja lisäsin myös toiset taskut niiden alle. Näin valmistui farkkuhame jollaista ei vielä kaapissa ollut.

Farkkuhameella mennään

Farkkuhame sopii kesään ja talveen

Farkkuhametta voi käyttää mihin vuodenaikaan tahansa, farkku pitää niin keveistä kesähepenistä kuin paksummista neuleista ja sukkiksista. Farkkujen kanssa voidaan yhdistellä myös montaa eri tyyliä ja näin kaikki farkut ovat sopivia kenelle tahansa. Itse halusin ehdottomasti yhdistää tämän hameen kanssa leikkuujätteestä kyhätyn paidan. Paidassa on neuleita sekä collegekangasta. Kaikki on eri vaatteista pelastettuja palasia.

Paidan olen ommellut muutama vuosi sitten japanilaisen kaavakirjan kaavoilla ja kaavatiedot saat tuosta alempaa linkistä, jos kiinnostaa siis japanilaiset kaavat. Mielestäni ajatus koko tuunatusta asusta toimi hyvin ja on hyvin ominta Melissaa. Tästä asusta näkee hyvin meikäläisen intohimon tuunattuihin vaatteisiin ja miten olen saanut ne katu-uskottavaan muotoon. Näin rakensin kivan keväisen asun.

Odotan toki jo kovasti kesää, jotta voin testata miten tämä farkkuhame muokkautuu kesäiseen muotoonsa ja miten saan yhdisteltyä erilaisia kesähepeniä hameen kanssa. Varastossa odottaa jo pari neuletoppia, joita haluan ehdottomasti päästä kokeilemaan juuri tämän hameen kanssa. Eli nyt saisi lumet sulaa jo ja kevät puskea esiin.

Farkkuhameella mennään

Rauhallista sunnuntaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Jämistä paita ja virkatut paikkafarkut

Vanhoista farkuista farkkuhame

Pojan farkuista hame minulle