Kyynerpäitä myöden vaatekaapissa
Miksi olen nyt kyynerpäitä myöden vaatekaapissa? Koska en ole vielä roudannut syksyn ja talven vaatteita yläkertaan ja vienyt kesävaatteita varastoon. Mutta se homma muuttuu nyt viikonloppuna kun alamme mieheni kanssa tähän urakkaan. Odotan jo kovasti hetkeä kun saan halailla paksuja villapaitojani.
Kyynerpäitä myöden vaatekaapissa
Tämä on ollut tosi jännä matka, kun kelit ovat kylmentyneet ja syyssateet ovat saapuneet myös tänne etelään. Vaatteita ei ole minulla siis hirmuisia määriä, joita nyt laittaisi päälleen. Onneksi olen jättänyt joitain ihan tarkoituksella kaappiin, juuri tätä varten, että en ehdi ihan heti tuohon roudaus urakkaan. Muutenkaan ei olisi tarkoitus ihan kaikkia talvivaatteita tuoda ylös, vaan olen rakentanut puvuston, jota käytän tänä talvena. Näin ei ole kaapit niin täysinä. En ole kuitenkaan tekemässä kapselia, vaan kaappi rakentuu muutaman eri tyylin ympärille.
Minulla on tänä vuonna myös tärkeää se, että tuon enemmän esille niitä vaatteita, joita olen vähemmän käyttänyt. Saan näin kyseiset vaatteet takaisin käyttöön, kun en lado ihan kaikkia vaatteita kaappiin, vaan valitsen tietyt tyylit ja roolit, joiden ympärille rakennan kaiken. Ja koska olen muutamia vaatteita ostanut sekä myös tehnyt, niin niiden ympärille rakennan kaiken. Tosin työvaatteet on minulla aina erikseen muutenkin, eli ne leggarit ja verkkarit. Ne on aina kaapissa. Vaikka täissä käytän vähän muutakin kuin niitä.
Miten olen pärjännyt nämä kylmenevät päivät?
On ollut aika hämmentävää, miten paljon ja lämpimästi olen voinut pukeutua tänä aikana kun helle väistyi ja alkoi tulla viileämmät kelit. Nytkin, vaikka syyssateet ovat vallanneet alaa. Aluksi stressasin kovastikin sitä, etten ole ollut heti roudaushommissa. Mutta nyt kun katsoo taakse päin, niin eihän tässä ole mitään kiirettä. Mietinkin tässä, että jättäisin jonkun kesäisen vaatteen kaappiin samalla tavoin kuin jätin syysvaatetta. Tosin minua on helpottanut se, että olen muutaman syksyisen vaatteen ostanut kirppareilta tässä ja niitä on saanut hyvin käytettyä nyt.
Olen pukeutunut todella monipuolisesti ja saanut rauhassa tutkia, miten tänä talvena haluan pukeutua. Cargohousut ovat yksi tämän talven juttuja minulla. Ja niitähän sitten on muutamia ajautunut kaappiin. Toinen on eläinkuosi, jonka ympärille rakennan. Etsin vielä mekkoa sekä hametta. Sitten onkin kaikki tarpeellinen tästä kuosista. Shabby Chic, on edelleen yksi tyyli, joka seuraa kaapissani, ei ehkä enää niin runsaana mitä ennen mutta kuitenkin. Ja myöskin farkkutyttö on nostanut päätään jälleen. Eli nuo on ne pääelementit, joista alan rakentamaan kaappini sisältöä.
Ihanaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
Farkkulaukku vanhasta farkkuhameesta
Esittelyssä Farkkulaukku vanhasta farkkuhameesta.
Syksy on alkanut, ilmat ovat viilenneet ja on laitettava hippasen enemmän vaatetta päälle kun lähtee ovesta ulos. Päivät solahtaa vauhdilla ohi ja mielen valtaa syyshaikeus. Syyshaikeus on se, kun on vihdoin päästettävä kesästä irti ja on aika alkaa varustautua pitkään ja pimeään talveen.
Farkkulaukku vanhasta farkkuhameesta
Aina ei tarvitse tehdä vanhoista vaatteista uusia vaatteita, vaan voi kaikessa rauhassa tehdä vaikka laukkuja. Tämä vanha hame oli aikanaan Kierrätyskeskuksen ilmaisosaston löytö ja koska materiaalia oli reilusti, oli todella helppo toteuttaa tämä yksinkertainen laukku. Vain narun olen ostanut, sirkatkin löytyi omasta varastosta. Vuorin ompelin tilkusta. Näin laukku on melkein kokonaan kierrätysmateriaaleista valmistettu.
Laukku on myös hyvin yksinkertainen. Siinä on kaksi kappaletta, etu -ja takakappaleet on yksi kokonainen ja läppäosa on erillinen kappale. Läpän alla on vetoketju, joka on ainut ns. haasteellinen osa tässä laukussa. Laukun sisälle olen tehnyt ison taskun, joten laukussa on kaksi isohkoa osaa, jonne laittaa tavarat talteen. Eli vaikka laukku on hyvin perus juttu, on tässä muutamia haasteellisia kohtia.
Farkku muuntuu helposti moneen muotoon
Farkku on tosiaan ihanaa materiaalia ja olen aikanaan tehnyt siitä vaikka ja mitä kivaa. Nykyään aivan liian vähän tulee ommeltua farkkua. Tosin minun kaikki farkut ovat kaapissa piilossa ja kaapin oven edessä on tuo iso ylijäämälaatikko, jota harvoin jaksan siirtää yhtään minnekään. Yritän siis saada tuon yhden laatikon tehtyä, vaikka tällä hetkellä sen teko onkin aivan jumissa.
Farkku on sen vuoksi minun lemppari, kun siitä on helppo suunnitella uutta ja vielä todella monipuolisesti. Olen tehnyt koristeita, vaatteita, sisustus juttuja, pelejä, laukkuja, koruja, vaikka ja mitä. Farkun kanssa voi myös yhdistää ihan mitä tahansa, siksi lähden niin helposti tekemään farkusta juttuja. Ei tarvitse niin miettiä mitä mistäkin tekee, kun farkusta voi tehdä mitä vain. Ja onhan farkku nyt upea käyttää muutoinkin. Näyttää aina hyvälle oli farkku puettu päälle tai pöydälle. Ja mitä kuluneempi, sen innostuneempi olen käyttämään farkkua. Ja toki iso osa farkuista on kestäviä. Siinäpä tuli nyt monta syytä miksi tykkään tuunata farkuista juttuja.
Rentoa sunnuntaita!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


2














