Hae
VillaNanna

Vihdoin yksi huone on valmis

Vihdoin yksi huone on valmis

Kyllä, vihdoin yksi huone on valmis. Muualla on kauhea kaaos edelleen. Tämä yksi huone on meidän eteisessä oleva vessa. Se on vihdoin laitettu niin, että siellä on kaikki se tavara mitä pitää ollakin. Eikä siellä ole enää laatikoita pinossa. Vaikka miten laitetaan ja tehdään, niin siltikään ei näytä mikään vielä valmiille. Ei niin mikään. Tämä isänpäivä ja minun synttäripäivä menee seuraavaksi minun työhuoneen laittamisessa.

Vihdoin yksi huone on valmis

Tänne vessaan jouduin ompelemaan myös pari kangaskoria, jotka tuli tarpeeseen. Hassua sanoa, että tarpeeseen kun katsoo tätä meidän tavara määrää näin yleisesti. Ihan kuin ei olisi ollut sopivia laatikoita olemassa. Noh, ei ollut. Kaikki aivan liian suuria tuonne kaappiin. Ja toisekseen, tarvitsin sellaisen korin, joka miellyttää minua paljon. Koska tämä vessa on enemmän minun aluetta, niin siellä on lähinnä minun kaikki tavara, kuten hajuvedet yms. Kylpyhuoneessa minulla on vain hammasharja ja tahna. Muuten siellä on sitten enemmän meidän miesväen juttuja. Tarvitsevat enemmän tilaa valmistautumiseensa kuin minä.

Kangaskorit on tehty omista tilkuista ja kankaan jämistä. Päällinen on siis teddykarvaa, jolla päällystin pienen pallini tuossa hetki sitten ja vuoriksi valikoitui materiaali, joka on jäänyt yli toisesta projektista. Se projekti on osa laatikkoprojektia, joka tämän muuton vuoksi jäi sitten kesken ja materiaali siirtyi lähes kokonaan minun työpaikalleni. Osa on mennyt nuorten töihin ja osasta tein mopopajalle rättejä, joita tarvitsevat paljon. Tein myös rättejä keramiikan puolelle.

Vihdoin yksi huone on valmis

Uutta uuteen kotiin

Työhuone kaaoksessa

Jokainen huone on jollakin tavoin aika sekaisin ja vielä on tavaroita, joilla ei oikein ole paikkaa missä ne olisi. Mutta huone, joka on täysin kaaoksessa on minun vaatehuone/työhuone. Laatikkotornit on kattoon asti, mutta suurinosa vaatesäkeistä olen saanut kaappiin. Tänään on siis vuorossa tuo minun huone, joka helpottaa elämää suuresti. Sen jälkeen kun kaaosta ollaan saatu vähän laitettua, niin sitten on vain sellaista pientä fiksailua ja laittamista ympäri asuntoa.

Vaikka tilanne on parantunut paljon siitä mitä se oli pari viikkoa sitten, niin siitä huolimatta olen sitä mieltä, ettei tämä asunto tule valmiiksi aikoihin. Ehkä voidaan jouluna sitten hetkeksi hengähtää. Ehkä. Tässä kun kaikkein isoin ongelma on minun kengät ja ehkä myös kaikki työmateriaalit. Pelottaa etten saa niitä yhtään mihinkään, kaappeja kun ei ole kuin yksi. Täytyy vain jotenkin nyt fiksata kaikki järkeväksi. Pidetään peukkuja.

Vihdoin yksi huone on valmis

Hyvää synttäriä minulle ja hyvää isänpäivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Me muutetaan

Muuttojuttuja

Terveisiä muuttolaatikoiden keskeltä

Vanha rikkoutunut nahkasohva

Vanha rikkoutunut nahkasohva

Vanha rikkoutunut nahkasohva on ollut vailla huoltoa jo monta vuotta. Olen saanut sohvan äidiltäni vuosia sitten, silloin kun muutimme Turkuun 2006, jos muistan oikein. Tässä on ollut kiva istua ja köllötellä. Koirat ovat olleet smaa mieltä ja siltä sohva on näyttänytkin. Kun sohvan istuin materiaali vihdoin antoi periksi ja meni rikki, suojasin sohvan monta vuotta kankailla, mutta nyt siihen tuli loppu.

Vanha rikkoutunut nahkasohva

Koska sohva on ehjä ja siinä on ihana edelleen oleskella, niin päätin ostaa käsin ompeluun nahkaneulat sekä karhulankaa. Ehkä lanka on pikkuisen liian jytyä tähän hommaan, mutta en halua ompeleen enää hajoavan. Seuraavaksi taitaa hajota nahka. Sen lisäksi tarvittiin nahalle sopivaa hoitoainetta. ja todella jytykkää tavaraa mies sitten hankkikin. Tulletus on siis todella poikaa kun tätä öljyä laittaa sohvalle, mutta kannattaa laittaa ja toinen hoitokerta tulee aika pian tässä muuton tuoksinnassa.

Aloitin siis sillä, että laitoin sormeen sormustimen ja leikkasin karhulangasta pätkän lankaa ja pujotin langan nahkaneulan silmään. Koitin osua aina samaan reikään, mikä oli jo olemassa aikaisemmasta ompeleesta. Nahkaan kun jää aina reikä kun sitä ompelee. Paras siis laittaa neula aina jo olemassa olevaan reikään kuin tehdä uusi. Näin jatkoin loppuun asti. Homma oli hidas ja raskas, mutta lopputulos on kyllä ihan passeli.

Käytimme Ballistol yleisöljyä nahan öljyämiseen.

Vanha rikkoutunut nahkasohva Vanha rikkoutunut nahkasohva Vanha rikkoutunut nahkasohva

Miksi ostaa uusi kun voi vanhan korjata

Niin miksi ostaa? Toki kun nyt asumme paljon pienemmässä asunnossa, niin voisi hankkia sopivammat kalusteet vanhojen tilalle, mutta emme halua. Vaatekaapit ehkä muuttuu tulevaisuudessa, mutta nytkin ne laitetaan sellaisenaan, jotta edes osa vaatteista saataisiin tänne uuteen asuntoon jotenkin järkevästi laitettua. Asunto on tosiaan pieni, vain 77 neliötä ja 100 neliöisestä muutetaan, paljon on laitettu kiertoon tavaraa, paljon laitan myyntiin tuohon naapuriin ja paljon ihan roskaa.

Pari vuotta menee tässä pienessä sillipurkissa ja kun poika muuttaa omilleen, niin on sitten enemmän tilaa vihdoinkin. Mutta sitä ennen on ratkaistava moni hankala asia, kuten minne oma sänky, minne ruokapöytä ja minne minun työpiste vaatekaappeineen. Monta valtavan suurta kysymystä, mutta minu/lla on kuitenkin tuo sova, josta olen aika ylpeä.

Vanha rikkoutunut nahkasohva

Hyvää alkanutta viikkoa!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest